sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

10+0

Raskausviikko 11 (rv10+0 - rv10+6) käynnissä, mieletöntä! <3 Tänään puhelimen sovellus ilmoittaa, että kaikki tärkeät elimet ovat nyt muodostuneet! Nyt pitää vaan kasvaa ja kehittyä täydelliseksi meidän vauvaksi <3 Meidän senttisintti ei ole enää myöskään pelkkä alkio, hän on sikiö!

Aika menee vauhdilla (mutta koskaan en ole odottanut syksyä ja talvea niin paljon, kuin tänä vuonna). Tuntuu jo nyt siltä, että lapsen syntymään ei ole pitkä matka, koska lokakuu on pian, jolloin meillä tulee eteen häämatka Lanzarotella, sitten onkin jo aika pian joulutohinat ja L:n isosiskon laskettuaika on jouluaaton tietämillä. No sitten mä aika pian jäänkin jo äitiyslomalle. Ja sitten olisikin jo helmikuu.

Välillä mua tietty jännittää, onko pienellä kaikki hyvin, mutta sitten toisaalta mä ajattelen näin:
"pitää nyt nauttia jokaisesta hetkestä, eilinen on mennyt ja huominen on tulevaisuus, eletään hetkessä tässä ja nyt".

Vaikka toki näin yks yö unta, että olin saanut taas kkm diagnoosin, heräsin hyvin pian tästä unesta ja olin miltei saamassa paniikkikohtauksen ja tärisin, niin se historia silti kulkee menossa mukana. Onneksi rauhotuin, kun älysin sen olevan unta ja olin omassa sängyssä. Raskaus muuten on joka yö unessani mukana ja positiivisessa mielessä.

Raskausoireita edelleen on, joka toinen päivä oksennetaan ja joka toinen päivä ollaan super väsyneitä.  Rinnat edelleen kipeät ja L oikein ihmettelee niiden uutta ulkonäköä :Dddd hahaha :Dddd
Äsken se lähti siskonsa ja hänen lastensa kanssa puuhaparkkiin mennessään sano heipat, heipat jätettiin myös senttisintille :')

Huomenna olisi labraan meno ja tiistaina lääkärineuvola. Siihen asti, hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa ❤️

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että siellä menee noin kivoissa fiiliksissä. ^^ ...jos nyt pahoinvoinnin ja väsyn vuorottelua voi kivaksi kutsua.

    Torstaiyön verenvuotopaniikin jälkeen soitin lapsettomuusklinikalle ja tuli jotenkin todella hyvä mieli, kun puheluun vastannut kätilö sanoi, ettei keskenmenon kokeneena tarvitse edes yrittää olla pelkäämättä. Tuon puhelun jälkeen ei ole pelottanut yhtään niin paljon. Jotenkin hyväksyi sen, että erinäiset asiat voivat muistuttaa koetusta keskenmenosta ja saada pelon pintaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kaikki tällä kertaa menisi hyvin. :)

    Onnittelut uuden viikon korkkaamisesta ja mukavaa alkavaa viikkoa takaisin! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä täällä ihan hyvin menee, vaikka välillä oksennellaan, siihen ei auta edes säännöllinen syöminen kun se tulee aina aamupalan jälkeen ja sit saa syödä heti perään uudestaan toisen aamupalan :D

      Hyvä kun sait purkaa ajatuksia puhelimessa! :) mulle kans sanottiin klinikalla sillon plussa testistä soittaessani, että harvemmin km tulee heti peräkkäin, mutta toki voi niinkin käydä. Tiedä sitten. Toivotaan, että saadaan vaavit syliin turvallisesti ja onnellisesti <3

      Poista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...