Pian vuosi

22.12.2016 on päivä, jonka muistan vahvasti. Ja tämä päivä on ollut muutamaan otteeseen mielessä nyt näin joulukuussa. Tuo oli se päivä, kun kuulin, että raskauteni oli pysähtynyt. Käärön sydän ei lyönyt enää. Jouluaatto kolkutti ovella, mustempana kuin koskaan. Poltin tupakkaa, ketjuna miltei koko seuraavan yön, teki mieli huutaa. Itkin. Itkettiin. Aamulla oli lähtö tyhjennykseen sairaalaan. Jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä olen uudelleen raskaana ja jo 8.kuulla olisin varmasti nauranut ja tokaissut ”niin varmaa”. Muistan kun lähdettiin illalla 23.12.16 sairaalasta hoitaja tokaisi ”toivottavasti tavataan onnellisimmissa merkeissä seuraavan kerran”. Itsekkin jo uskoin, että näin käy vielä...joskus. En luovuttanut!

Me olemme kuuluneet siihen porukkaan, josta olen kiitollinen joka ikinen aamu kun herään, sillä raskauduin uudestaan heti kun lähdettiin jatkamaan inssejä klinikalle. Tänä vuonna joulu tuntuu taas joululta ja elämä elämisen arvoiselta. Sintti on nyt onnellisesti matkalla meille. Aina en voi edes käsittää, että tämä suuri unelma oikeasti pian toteutuu. <3