tiistai 17. maaliskuuta 2020

Katotaan sit syksymmällä...

Ennen suunnittelukäyntiä mietitimme vaimon kanssa, et miten nyt tän tulevan lapsen yrittämisen kanssa edetään, koska maailmantilanne tämän koronan kanssa on akuutti. Ja tämä tilanne koskettaa meitä mun työni vuoksi paljonkin jos joudunkin töitä tekemään kellon ympäri mikäli meidän työpaikan asukkaille koronavirus tulisi.

Viime viikon lopulla tuli klinikalta puhelu. Meidän donoria on käyttänyt joku muukin perhe jo ilmeisesti kolmatta lasta yrittäessään ja tällä lapsella on rakennepoikkeama nyt sit todettu. Aikaisemmat lapset ovat terveitä (kuten myös meidän Sintti). Syy tähän poikkemaan selvitellään sitten, kun tämä perhe kesällä lapsen saa. Ja tätä rakennepoikkeavuuden tasoa emme tiedä, vasta sitten kun ollaan varmoja, että johtuisi luovuttajasta 100%:sti. Syy voi olla luovuttajassa, odottavassa äidissä tai ihan vaan, että raskauden kulussa on käynyt jotain, joka tämän poikkeavuuden on aiheuttanut. Joten meidän luovuttajan sukusolut ovat käyttökiellossa toistaiseksi, kunnes vastauksia saadaan syksyllä.

Tänään sitten käytiin klinikalla. Me päädyttiin odottamaan vastausta eikä rynnätä heti vaihtamaan luovuttajaa. Lääkäri myös itse suositteli tätä vaihtoehtoa. Ja korosti myöskin tuota edellä mainitsemaani koronatilannetta. Ja meillä kun hedelmällisestikkään ole kiire. Meillä on vielä aikaa.

Kävin kuitenkin tutkimuspöydällä... Ja mitä sielä olikaan vastassa!! Aivan täydellinen juuri puhkeamaisillaan oleva munarakkula ja lääkärin sanoin "täydellinen limakalvo".. Eli juuri nyt on ovulaatio hollilla. Ja mikä parasta, meille ollaan alustavasti syksylle suunniteltu inseminaatio luomukiertoon! Olen ihan äimänkäkenä!! Mun kroppa siis ehkä toimii?? Ilman letroja ja menopurpiikkejä? Uskomatonta! Syksyllä kuitenkin asia vielä uudemman kerran tutkitaan, ennen kuin hoidot aloitetaan joko nykyisellä luovuttajalla tai sitten se tarpeen vaatiessa vaihdetaan jos tulokset niin näyttävät.

Eli syksyllä sitten palaillaan näihin asioihin sitten takaisin. Pysytään terveinä! :)

Ensikäynti julkisella

 Tähän alkuun, että olen perustanut nyt myös Instagram tilin, jossa olenkin nyt ajatuksia jakanut enemmän ja vähemmän sekä myös muuta meidän...