Oon yrittänyt metsästää hymyilevää kaveria kp12 alkaen, nyt mennään siis kp17. Ja kuvasta jo paljastuu, mikä on tämän hetkinen tulos. Tänään tuohon halpisliuskaan ilmestyi hailakka haamuviiva, voisiko se tarkoittaa sitä, että ovis olis pian täällä? Huh, on tämä kyllä jännää touhua.
Aina kun olen tänne kerennyt jo tulla valittamaan, että "menkat ei ala", niin sit ne alkaa. Nyt siis on jo uus kierto vauhdissa (kp9) eli yhteensä mun edellinen kierto oli sit sen 35päivää. Oviksen metsästys alkaa muutaman päivän päästä, jospa mä sen saisin kiinni :) Terolut lääkkeen käyttöä ajattelin myös jatkaa.
Ollut tässä jotenkin mielenkiintoista aikaa muutenkin. Meidän naapuri sai viime kuussa vauvan ja ollaan heidän kanssa tosi paljon tekemisissä. Olen pitänyt tuota lasta sylissäni ja se on tuntunut jotenkin niin luonnolliselta. Tämän lapsen äiti on kertonut minulle kaikkia hoitovinkkejä ja kertoillut lapsen oikeasta imutekniikasta ja rintaraivareista. Äitiydestä ylipäätänsä. Hän siis tietää, että olemme aloittamassa hoidot.
Ja tämä naapurin vauva on saanut minut vain entistä enemmän vauvakuumeiseksi, hyvä etten valeraskaaksi ole tullut, huh! :D
Mutta nyt on aika valmistautua töihin :)
Tänään mennään jo kp33 ja menkat ei todellakaan näytä alkavan. Terolut ei sit auttanut. Välillä alavatsaa nipistelee ja särkee, mutta ei muuta. Rintojen herkkyyskin katoaa hiljalleen. Että mä olen ärsyyntynyt ja jopa peloissani, miten meidän lapsihaaveelle käy, kun mä en vain toimi :(
Ei mulla nyt muuta.
1.3.2016 alkaa meidän yhteinen matka kohti vanhemmuutta. Virkailija puhelimessa oli aivan ihana ja ystävällinen. Meidät otettiin jo puhelimessa vastaan ilomielin. Puhelun lopetettuani purskahdin itkuun, enkä tosiaan tiedä miksi? Itkun jälkeen tuli nauru. Sitten jo mietin, että mitä jos mun tunteet on jo näin vahvoja pelkän puhelun jälkeen, mitä ne ovat sitten kun tulee mahdollisesti epäonnistumisia?
