1kk

Pyydän jo anteeksi, etten kerennyt vastailemaan edellisen postauksen kommentteihin, luin ne kyllä :D 

Meillä täytetään jo huomenna 1kk!!

Sintti on tosi huono ottamaan päikkärit. Se tapahtuu lähinnä vaan automatkoilla, liikkuvissa vaunuissa tai sylissä. Niin tai hetken hän malttaa olla untenmailla baby björnin sitterissä, mikä on meillä ihan hullun kovassa käytössä muutenkin ja siinä tuo tyttö viihtyy meitä katsellen.

Unipesä on ollut meille turha ostos, siinä ei viihdytä yhtään ja se rupeaa jo vähitellen käymään jo pieneksi, myyn sen pois ja sitä ei oo tosiaan käytetty ku ehkä yhteensä 3tuntia. 

Sintti yrittää kovasti jo kannatella päätään, neuvolassakin hän näyttää aina taitoja ja hoitaja on suu pyöreänä ”no sinä et kauaa pienenä jaksa olla” - joo ei jaksa, tuntuu että tyttö kehittyy ikäistään nopeammin :D Sintti on muutaman päivän sisällä alkanut juttelemaankin. Jos oikein innostuu saattaa mölinän keskeltä tulla jäntevästi ”guuu” :’) hymyilläänkin kovasti, ruokapöytä hymyilyttää aamuisin ja sille jutellaan. Vaimo on myös hauskaa seuraa Sintille, kun se tekee hassuja ilmeitä ja leikkii, näin pääsee taas leveä hymy kasvoille.

Imetys onnistuu välillä ilman rintakumiakin ja välillä mä käytän sitä. Vähän vaihtelee :) Pääasia, että onnistuu. 

Nimikin on muuten päätetty ja paperitkin jo lähetetty maistraattiin. Nimiäisjuhlat on 14.4 :) Sintti saa 3kummia ja todistusten tilalle ajateltiin tilata korut kummeille, joissa lukee sintin nimi ja vuosiluku. Kaikki kakut tilasin valmiina. (Me ei jakseta nyt tehdä ite mitään) :D 

Adoptiopaperit on kans laitettu postiin, ne vissiin sit soittaa sieltä meille kun saavat ne? 

Niin ja Kelasta hain elatustukea tälle ajalle kun adoptio ei ole voimassa ja sen sain. Rahaa ei ole koskaan liikaa ja 156e on ihan kiva lisä. 

Ja arki alkoi täällä, vaimo lähti töihin ja me vauvan kanssa jäätiin kotiin. Tänään ulkoillaan, kun vähän lauhtuu, nyt siellä on vielä -12. :) 

Yritän välillä kirjoitella jotain, mutta voi olla myös että blogin tie päättynee lähitulevaisuudessa, en tiedä vielä. 

Kuulumiset

Palataan sairaalaan tai tarkemmin sinne synnytäneiden vuodeosastolle. Me oltiin sairaalassa vauvan kanssa 4päivää perhehuoneessa ja alkoi jo niin tympimään. Sintin paino vaan laski ja laski osastolla. Maidonnousua odoteltiin kovin ja imuotetta harjoiteltiin. Vasta kolmantena päivänä kun paino oli tippunut 11,7% (maksimi saa olla 7%) alettiin antamaan vauvalle lisämaitoa jokaisen imetyskerran jälkeen ja mulle avuksi rintakumi (ja kävin ahkerasti pumppaamassa), niin johan lähti paino nousuun ja mekin päästiin kotiin. Kotona paino nousi syntymäpainoon vain muutamassa päivässä ja maitoa tulee hyvin, mutta rintakumista ei olla päästy. Vauva vaan ei saa imuotetta vaikka kuinka kaikkia keinoja c-otteesta rintakumin ”vaivihkaa” poisottamiseen kesken imetyksen on kokeiltu. Jokapäivä me harjoitellaan, mutta suoraasanoen koen tärkeämmäksi sen, että pystyn edes ruokkimaan lapsen omalla maidollani rintakumin avulla, kun etten ollenkaan. Stimulaatioita pidän yllä pumpulla.

Noniin se imetyksestä :D

Meidän vauva on tempperamenttinen, asioiden on tapahduttava heti eikä minuutin kuluttua. Tällä hetkellä päivällä ollaan kilttejä ja rauhallisia, mutta illalla raivotaan :D saadaankin testiksi koliikkikeinu kun tää tykkää hytkyttelystä kiukun aikana, eikä meidän voimat meinaa riittää :D Mutta niin rakas tuo pieni on <3
Hyvin ollaan opittu tulkitsemaan vauvan tarpeita. Vauvan nimestä tuli muuten kriisi, hän ei näytä yhtään siltä mikä on ollut meidän unelmanimi useita vuosia! Ehdotuksia siis saa antaa :)
Tänään piti olla toinen neuvolakäynti, mutta yllättäen taas se peruttiin. Raskausaikanakin mun aika peruttiin miljoonia kertoja. :(

Tässä tämä nyt näin lyhyesti, palaillaan taas :)

Synnytys

Huomenna meidän vauva on jo viikon ikäinen! Viikko on mennyt kyllä hujauksessa ja onhan tässä luonnollisestikkin ollut uuden oppimista paljon. Me ollaan nyt perhe <3

Mutta itse asiaan.

27.2.18: Heräsin normaalisti eikä kyllä mitään tuntemuksia aamulla, että seuraavana päivänä voisi olla vauva sylissä. Iltapäivästä mentiin anopin ja L:n kanssa citymarkettiin ja puuiloon ja tolla kauppareissulla mua alkoi välillä supistelemaan ja jouduin nojailemaan kylmäaltaisiin kun tuntui, että en yksinkertaisesti jaksa enää kävellä. Väsy yllätti. Kotona mentiin nukkumaan jo varmaan klo8 koska olin niin väsynyt ja supistelut selvästi lisääntyneet, mutta eivät vielä kipeää tehneet, mutta niitä tuli jo usein. L:lle sanoin illalla, että saas nähdä tuleeko lähtö yöllä.....

28.2.18: klo.2.20 heräsin kipeään supistukseen. Tökin vaimon hereille. Kipeät supparit alkoi säännöllistyä, otin panadolin näin tietäisin oliko tosi kyseessä. Lääke ei auttanut. Soitin synnärille, kehoitti tulemaan vasta kun en pysty olemaan kotona. Joten näin toimittiin, 10-15min välein supisti  tässä vaiheessa ja yht’äkkiä huomasinkin kun limatulppa lähti. Kotona menin vielä 15minuutiksi suihkuun jumppapallon kanssa kun vaimo meni laittamaan autoon webaston päälle ja keräs loput tavarat kasaan. Tänä aikana kivut ja supistukset voimistui ja lähdettiin synnärille.
Ekana mentiin käyrille, laite ei supistuksia oikein piirtänyt, mutta kyllä niitä tuli. Olin 1sormelle auki ja päästiin kodinomaiseen huoneeseen jatkamaan/odottamaan synnytyksen kulkua. Sain siellä pyynnöstäni kipupiikin ja sainkin vähän levättyä. Vaikutuksen loputtua pyysin sairaalan tenssiä lainaksi ja ai juma, mulla tää toimi! Keskityin mielestäni supistusten aikana tosi hyvin hengittämään, vaikka en todellakaan ollut sitä harjoitellut :D kätilöt kehui kovasti. Sain vielä toisenkin kipupiikin.
Joskus klo.12 aikaan siirryttiin sitten varsinaiseen synnytyssaliin, olin tässä kohtaa vain 2sormelle auki, mutta homma eteni. Salissa pyysin ottamaan tenssin pois ja menin suihkuun, oooh se oli ihanaa ja auttoi kovasti. Suihkun jälkeen pyysin ilokaasua ja pomputin itseäni jumppapallolla. Aina kun supistus tuli vaimo hieroi alaselkää ja mä hengittelin kaasua. Mulla toi kaasu toimi ja osasin sitä käyttää. Jossain kohtaa halusin mennä uudestaan suihkuun ja sinne mennessä lapsivettä alkoi valumaan, vaimo soitti kätilön paikalle. Nyt en voinut olla suihkussa kun 5min, supistuksia tuli 1-2min välein. Vuoro oli vaihtunut ja uusi kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, että olen 4cm auki ja saisin epiduraalin. Tämän halusin. Lääkäri olikin jo pian paikalla ja olinkin jo ihan tuskissani, ei auttanut enää ilokaasut ja hengitystekniikat. Epiduraalin laitto kesti ja kesti ja vasta kolmannesta nikamasta löytyi paikka johon sen sai, kivut katos. 20min myöhemmin epiduraalin laitosta pyysin vaimoa soittamaan taas kelloa, mulla oli ihan järkky kakkahätä! Vaan ei se ollutkaan kakka, vauvan pää oli jo tulossa ja olin kokonaan auki, ponnistusvaihe alkoi. 26min ponnistusvaihetta ja lapsi oli sylissä. Kyyneleiltä ei vältytty. Siinä hän oli, täyden 10tyttö. Niin täydellinen. Niin rakas. Niin toivottu.
Istukka tuli 10min päästä ja niin tuli muuten vertakin, menetin 1000ml verta kun 500ml on maksimi. Salista poistuinkin sängyllä, en pystynyt kävelemään koska olisin muuten pyörtynyt. 1asteen repeämä välilihassa ja vähän limakalvokin repesi, ei onneksi sen pahempia tullut. Seuraavana päivänä olinkin aikalailla kävelykunnossa.
Meidän synnytyksessä ollut kätilö oli ihana, niin ihana! En osannut edes tarpeeksi kiitää häntä. Synnytys mielestäni sujui niinkuin olin ”ajatellutkin”. Ja se oli yllättävää, että hetkessä olin rävähtänyt 4cm aukiolosta ponnistusvaiheeseen. Synnytys ei muutenkaan ollut niin kamalaa, mutta en mä sitä aio nyt revanssina ottaa heti uusiks, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Teksti on sekava, mutta niin on äitikin. Oon ollu viikon dementikko, taisin synnyttää aivonikin samalla pihalle :D

Rakas tytär

Meidän kauan odotettu tytär syntyi 28.2.18 klo.16.46
Sintti painoi syntyessään 3,5kg ja pituutta huimat 52cm.
Synnytys käynnistyi spontaanisti, siitä sitten myöhemmin enemmän.

Terveisin. N & L ja Sintti <3