Synnytys

Huomenna meidän vauva on jo viikon ikäinen! Viikko on mennyt kyllä hujauksessa ja onhan tässä luonnollisestikkin ollut uuden oppimista paljon. Me ollaan nyt perhe <3

Mutta itse asiaan.

27.2.18: Heräsin normaalisti eikä kyllä mitään tuntemuksia aamulla, että seuraavana päivänä voisi olla vauva sylissä. Iltapäivästä mentiin anopin ja L:n kanssa citymarkettiin ja puuiloon ja tolla kauppareissulla mua alkoi välillä supistelemaan ja jouduin nojailemaan kylmäaltaisiin kun tuntui, että en yksinkertaisesti jaksa enää kävellä. Väsy yllätti. Kotona mentiin nukkumaan jo varmaan klo8 koska olin niin väsynyt ja supistelut selvästi lisääntyneet, mutta eivät vielä kipeää tehneet, mutta niitä tuli jo usein. L:lle sanoin illalla, että saas nähdä tuleeko lähtö yöllä.....

28.2.18: klo.2.20 heräsin kipeään supistukseen. Tökin vaimon hereille. Kipeät supparit alkoi säännöllistyä, otin panadolin näin tietäisin oliko tosi kyseessä. Lääke ei auttanut. Soitin synnärille, kehoitti tulemaan vasta kun en pysty olemaan kotona. Joten näin toimittiin, 10-15min välein supisti  tässä vaiheessa ja yht’äkkiä huomasinkin kun limatulppa lähti. Kotona menin vielä 15minuutiksi suihkuun jumppapallon kanssa kun vaimo meni laittamaan autoon webaston päälle ja keräs loput tavarat kasaan. Tänä aikana kivut ja supistukset voimistui ja lähdettiin synnärille.
Ekana mentiin käyrille, laite ei supistuksia oikein piirtänyt, mutta kyllä niitä tuli. Olin 1sormelle auki ja päästiin kodinomaiseen huoneeseen jatkamaan/odottamaan synnytyksen kulkua. Sain siellä pyynnöstäni kipupiikin ja sainkin vähän levättyä. Vaikutuksen loputtua pyysin sairaalan tenssiä lainaksi ja ai juma, mulla tää toimi! Keskityin mielestäni supistusten aikana tosi hyvin hengittämään, vaikka en todellakaan ollut sitä harjoitellut :D kätilöt kehui kovasti. Sain vielä toisenkin kipupiikin.
Joskus klo.12 aikaan siirryttiin sitten varsinaiseen synnytyssaliin, olin tässä kohtaa vain 2sormelle auki, mutta homma eteni. Salissa pyysin ottamaan tenssin pois ja menin suihkuun, oooh se oli ihanaa ja auttoi kovasti. Suihkun jälkeen pyysin ilokaasua ja pomputin itseäni jumppapallolla. Aina kun supistus tuli vaimo hieroi alaselkää ja mä hengittelin kaasua. Mulla toi kaasu toimi ja osasin sitä käyttää. Jossain kohtaa halusin mennä uudestaan suihkuun ja sinne mennessä lapsivettä alkoi valumaan, vaimo soitti kätilön paikalle. Nyt en voinut olla suihkussa kun 5min, supistuksia tuli 1-2min välein. Vuoro oli vaihtunut ja uusi kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, että olen 4cm auki ja saisin epiduraalin. Tämän halusin. Lääkäri olikin jo pian paikalla ja olinkin jo ihan tuskissani, ei auttanut enää ilokaasut ja hengitystekniikat. Epiduraalin laitto kesti ja kesti ja vasta kolmannesta nikamasta löytyi paikka johon sen sai, kivut katos. 20min myöhemmin epiduraalin laitosta pyysin vaimoa soittamaan taas kelloa, mulla oli ihan järkky kakkahätä! Vaan ei se ollutkaan kakka, vauvan pää oli jo tulossa ja olin kokonaan auki, ponnistusvaihe alkoi. 26min ponnistusvaihetta ja lapsi oli sylissä. Kyyneleiltä ei vältytty. Siinä hän oli, täyden 10tyttö. Niin täydellinen. Niin rakas. Niin toivottu.
Istukka tuli 10min päästä ja niin tuli muuten vertakin, menetin 1000ml verta kun 500ml on maksimi. Salista poistuinkin sängyllä, en pystynyt kävelemään koska olisin muuten pyörtynyt. 1asteen repeämä välilihassa ja vähän limakalvokin repesi, ei onneksi sen pahempia tullut. Seuraavana päivänä olinkin aikalailla kävelykunnossa.
Meidän synnytyksessä ollut kätilö oli ihana, niin ihana! En osannut edes tarpeeksi kiitää häntä. Synnytys mielestäni sujui niinkuin olin ”ajatellutkin”. Ja se oli yllättävää, että hetkessä olin rävähtänyt 4cm aukiolosta ponnistusvaiheeseen. Synnytys ei muutenkaan ollut niin kamalaa, mutta en mä sitä aio nyt revanssina ottaa heti uusiks, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Teksti on sekava, mutta niin on äitikin. Oon ollu viikon dementikko, taisin synnyttää aivonikin samalla pihalle :D