torstai 13. helmikuuta 2020

Suunnitelukäynti varattu

Maaliskuussa häämöttää mun loma sekä vaimo pitää jälleen 3viikkoa isyyvapaita samaan aikaan. Ja mikä olis parempi ajankohta suunnittelukäynnille, kuin juurikin tuo loma-aika! Ja nyt suunnitteluaika sit on varattu.

Mulle jäi puhelusta kutkuttava tunne ja innokas olo. Samalla myös jännittää ja ehkä pelottaa. Samoja tunteita olen kokenut ennenkin, kun klinikalle ollaan rynnitty.
Samalla käynnillä otetaan pyynnöstäni papa, koska edelliskerrasta on aikaa sen 5vuotta ja ikäni puolesta en vielä pääse joukkoseuloihin. :D

Haluaisin jo kovasti viimeistään huhtikuun kierrosta yrittää, mut katotaan tilanne sitten mikä se on.  Meidän entinen hoitava lääkäri ei työskentele enää "meidän" klinikalla, nyyh :( tykättiin hänestä oikein paljon, mutta ollaan käyty tällä uudella lääkärillä, kun Sinttiä yritettiin.
Hän silloin vasteultrassa sanoi "hyvä tästä tulee" ja pelotti nuo sanat, koska pelkäsin ettei meille tulee koskaan lasta. Mutta siitä kierrosta meidän Sintti sitten sai alkunsa ja syntyi. Kävimme myös tällä lääkärillä varhaisultrassa, jossa itkin kuin pieni vauva, kun Sintin sydän jumpsutti ja pieni ihmistaimi kasvoi. :')
Toivottavasti tänä vuonna saa jälleen itkeä saman asian tiimoilta.

Siittiöt on ollut meillä varattuna jo kohta 2vuotta ja niistä vuosimaksua ollaan siis maksettu. Nyt ne sit käytetään. Ja olenkin sen jo maininnut, että 3hoitokertaan ne riittävät. Ja se on se määrä mitä me yritetään.  Ihanne olisi jos kerrasta nappais, mut en halua uskoa semmoiseen ihmeeseen. Mutta toivossa on hyvä elää!

Nyt täytyisi saada tuo imetys sitten lopetettua. Siitä tulee VAIKEAA, mutta lomalla se on hyvä lopettaa, kun on aikaa/voimaa siihen paneutua.

Kevät kolkuttaa, valoa alkaa olemaan enemmän ja enemmän. Mielikin on kirkkaampi mitä lähemmäksi kesää mennään. Lauantaina päästään vaimon kanssa kaksin vähän hienompaan ravintolaan syömään, en edes muista koska viimeksi ollaan oltu!

Hyvää loppuviikkoa.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Lapsettomien vuoksi ei naurata

Ihan alkuun, kaikki nimet jotka tässä tekstissä mainitsen ovat keksittyjä, mutta helpompi kirjoittaa nimien kanssa, kuin että teksti olisi "serkunkaimansiskonnaapuri" juttua :D

Musta on tullut äitiyden myötä jollain tavalla tosikko jos vitsit liittyvät lapsiin. Keskenmeno jätti niin syvät jäljet ja vaikka itse en ehkä ihan tahattomasta lapsettomuudesta kärsinyt, niin keskenmenon pyörteessä tuntui siltä. Mutta monia, monia muita pareja koskettaa. Ja myös itsellisiä naisia ja miehiä.

Näitä tämmösiä "vitsejä" on nyt putkahdellut välillä mun silmille. Tästä nyt on jo useampi kuukausi, kun mun kaveri kertoi, et meidän vanha yhteinen tuttu Tatu oli laittanu instagramiin ultrakuvan ja tähän kuvatekstiksi "vahinko kävi, tammikuussa tavataan"
Mä kauhistuin tosta kuvatekstistä ihan kamalasti ja taivastelin, et kuka kehtaa julkisesti asian noin ilmaista. Some on Some ja se ei poistu sieltä. Koskaan.

No se siitä. Oli ja meni.

No tämä seuraava tapahtuma on tuore. Ja tapahtui suoraan face to face. Mä kauhustelin tätä vielä tänäkin aamuna ja vaimoni myös.

Lauantaina oli mun ystävän miehen suurehkot syntymäpäivät. Sielä pöydässä istuessani katselin ympärilleni, et ketä pöydissä istuu. Silmät osuivat Pekkaan. Meillä on yhteinen kummilapsi, jonka synttäreillä viime toukokuussa ollaan nähtykin. Pekka myös sai viime kesäkuussa puolisonsa kanssa kauan toivotun esikoisen. Kuulin ystävältäni tuolloin, että lasta on ollut vaikea saada. No osuttiin Pekan kanssa sit myöhemmin illalla samaan tilaan ja keskustelu meni kutakuinkin näin:

Minä: Pekka, Hei onneks olkoon.. Tosin vähän nyt tulee myöhässä kun reilu puoli vuotta on jo kulunut.

Pekka: ööööööö, mistä sä mahdat onnitella?

(tässä kohtaa pelästyin, et onko jotain kamalaa käynytkin, mistä en tiennyt)

Minä: No siitä sun lapsesta..

Pekka: öö jaa, onks se muka onnittelun aihe?

Minä: No eiks yleensä onnitella, kun lapsen saa?? (voin kertoa, et ilmeeni oli hymystä muuttunut yhtä vakavaksi kuin kuuluisa "tonnin seteli")

Pekka: eihän tommonen huutava kakara voi olla ilonaihe, nyt oon sen oppinut, että lapset on ihania, niin kauan kun eivät oo omia.

Tässä kohtaa mä mietin, et mitä vi**ua mä just kuulin. Pekan kaverit kommentoi taustalla "no mut ainahan sä voit lähtee menee, maksat vaan elarit!!" eräs tuntematon mies kuitenkin tokaisi "Sulla on Pekka jotain semmoista, minkä mä haluaisin!"
Tämän jälkeen jutut meni niin kauheen kuuloiseksi, et sanoin vaan "jaa" ja lähdin pois.

Voihan kyse olla väsymyksestä, mut tässä kohtaa väsymys tuntuis olevan aika paha. Tai ehkä se totuus vauva-arjesta on iskenyt pahemman kerran rätillä kasvoihin. Meilläkään, kun ei Sintti mikään kaikista lepposin ole ollut, mutta ikinä.. En IKINÄ puhuis hänestä noin! Ja jos vaimoni puhuisi, suuttuisin erittäin paljon. Lapset kun eivät mulle ole mikään vitsi.

Mutta tässä siis asioita, joista nykyisin loukkaannun.. Miltä kuulostaa, olenko vaan nipottava ihminen? Vaiko loukkaisko sua tämmöset jutut?

Ensikäynti julkisella

 Tähän alkuun, että olen perustanut nyt myös Instagram tilin, jossa olenkin nyt ajatuksia jakanut enemmän ja vähemmän sekä myös muuta meidän...