Ihan alkuun, kaikki nimet jotka tässä tekstissä mainitsen ovat keksittyjä, mutta helpompi kirjoittaa nimien kanssa, kuin että teksti olisi "serkunkaimansiskonnaapuri" juttua :D
Musta on tullut äitiyden myötä jollain tavalla tosikko jos vitsit liittyvät lapsiin. Keskenmeno jätti niin syvät jäljet ja vaikka itse en ehkä ihan tahattomasta lapsettomuudesta kärsinyt, niin keskenmenon pyörteessä tuntui siltä. Mutta monia, monia muita pareja koskettaa. Ja myös itsellisiä naisia ja miehiä.
Näitä tämmösiä "vitsejä" on nyt putkahdellut välillä mun silmille. Tästä nyt on jo useampi kuukausi, kun mun kaveri kertoi, et meidän vanha yhteinen tuttu Tatu oli laittanu instagramiin ultrakuvan ja tähän kuvatekstiksi "vahinko kävi, tammikuussa tavataan"
Mä kauhistuin tosta kuvatekstistä ihan kamalasti ja taivastelin, et kuka kehtaa julkisesti asian noin ilmaista. Some on Some ja se ei poistu sieltä. Koskaan.
No se siitä. Oli ja meni.
No tämä seuraava tapahtuma on tuore. Ja tapahtui suoraan face to face. Mä kauhustelin tätä vielä tänäkin aamuna ja vaimoni myös.
Lauantaina oli mun ystävän miehen suurehkot syntymäpäivät. Sielä pöydässä istuessani katselin ympärilleni, et ketä pöydissä istuu. Silmät osuivat Pekkaan. Meillä on yhteinen kummilapsi, jonka synttäreillä viime toukokuussa ollaan nähtykin. Pekka myös sai viime kesäkuussa puolisonsa kanssa kauan toivotun esikoisen. Kuulin ystävältäni tuolloin, että lasta on ollut vaikea saada. No osuttiin Pekan kanssa sit myöhemmin illalla samaan tilaan ja keskustelu meni kutakuinkin näin:
Minä: Pekka, Hei onneks olkoon.. Tosin vähän nyt tulee myöhässä kun reilu puoli vuotta on jo kulunut.
Pekka: ööööööö, mistä sä mahdat onnitella?
(tässä kohtaa pelästyin, et onko jotain kamalaa käynytkin, mistä en tiennyt)
Minä: No siitä sun lapsesta..
Pekka: öö jaa, onks se muka onnittelun aihe?
Minä: No eiks yleensä onnitella, kun lapsen saa?? (voin kertoa, et ilmeeni oli hymystä muuttunut yhtä vakavaksi kuin kuuluisa "tonnin seteli")
Pekka: eihän tommonen huutava kakara voi olla ilonaihe, nyt oon sen oppinut, että lapset on ihania, niin kauan kun eivät oo omia.
Tässä kohtaa mä mietin, et mitä vi**ua mä just kuulin. Pekan kaverit kommentoi taustalla "no mut ainahan sä voit lähtee menee, maksat vaan elarit!!" eräs tuntematon mies kuitenkin tokaisi "Sulla on Pekka jotain semmoista, minkä mä haluaisin!"
Tämän jälkeen jutut meni niin kauheen kuuloiseksi, et sanoin vaan "jaa" ja lähdin pois.
Voihan kyse olla väsymyksestä, mut tässä kohtaa väsymys tuntuis olevan aika paha. Tai ehkä se totuus vauva-arjesta on iskenyt pahemman kerran rätillä kasvoihin. Meilläkään, kun ei Sintti mikään kaikista lepposin ole ollut, mutta ikinä.. En IKINÄ puhuis hänestä noin! Ja jos vaimoni puhuisi, suuttuisin erittäin paljon. Lapset kun eivät mulle ole mikään vitsi.
Mutta tässä siis asioita, joista nykyisin loukkaannun.. Miltä kuulostaa, olenko vaan nipottava ihminen? Vaiko loukkaisko sua tämmöset jutut?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Kriisinä meillä on ollut ohjelmaa häihin. Tässä nyt yksi hauska yhteisleikki, mikä me halutaan meidän häihin! Kuningas ja kuningatar Täh...
-
Tuo kapistus jota kohtaan mulla on viharakkaussuhde. Ei, en ole sitä edelleenkään ostanut, mutta sain sen lainaksi. Palautan sen kyllä mahd.... -
Tein ekan r-testin dpo11 ja toooosi puhdas nega. Toista testiä en ole tehnyt ja tuskin teenkään, oloni ja vointini on samanlainen, kuin ain...
Ei apua! Must tuntu ihan, et verenpaineet alko nousee, kun pelkästään luin tätä tekstiä :D Ei luoja minkälaisia ihmisiä maailmassa on >.< Huhheijaa.
VastaaPoistaJoistain asioista saa ja oikeastaan pitääkin nipottaa. Toki kaikesta kai saa heittää läppääkin - ihan mustaan huumoriin asti - kunhan muistaa myös miettiä, missä yhteydessä niitä käy laukomaan.
VastaaPoistaMun serkkuhan pisti myös kolmannen lapsen kohdalla faceen ultrakuvan hyvin varhaisilta viikoilta ja huuteli vahingon käyneen. Lapsella oli suunnilleen sama laskettu aika, kun meillä ensimmäisessä, keskenmenoon päättyneessä raskaudessa. Tuntui ja tuntuu edelleenkin todella pahalta, että toisilla on pokkaa huudella tuollaista ja mietin väistämättä sitä, että kyseessä on ihan oikea ihminen, jonka alkuun saattamiseen liittyvistä yksityiskohdista sitten huudetaan kaikelle kansalle. (Vähintään yhtä paljon mua suututtaa ja surettaa tietenkin myös se, että ihmiset uskaltavat omalla nimellään huudella noin varhaisilla viikoilla kaikelle kansalle. Miten he eivät tajua, että kaikki voi vielä romahtaa?!)
Mä olen toki tässä aika tiukkis eikä meidän Tiitiäisestä ei ole julkaistu yhtä ainoata kuvaa tai muuta päivitystä sosiaalisessa mediassa ja olemme pyytäneet myös muita läheisiä noudattamaan tuota. Päättäköön lapsi sitten itse, siihen kyetessään, missä haluaa itsestään huudella ja mitä. Some on kuitenkin aika julkinen paikka eikä koskaan voi tietää, minne, kenen luettavaksi ja mihin tarkoitukseen sinne laitetut jutut lopulta päätyvät.
Musta kanssa tuntuu todella pahalta, kun ihmiset puhuvat lapsista ja niiden saamisesta jotenkin itsestään selvänä asiana ja jopa halveksuen. On kuitenkin myös totta, että etukäteen ei koskaan täysin voi tietää, mitä lapsen saaminen tarkoittaa ja minkälaista elämä sen jälkeen on - onko se lopulta elämää, josta pitää tai pahimmassa tapauksessa vihaa. Me olemme kaikki erilaisia, kuten lapsetkin. Väsyneenä ihminen myös tulee sanoneeksi ja jopa tehneeksi asioita, joita ei ikimaailmassa olisi ehkä itsekään kuvitellut sanovansa tai tekevänsä. Tai hyväksyvänsä tai ymmärtävänsä niitä muilta.
Olisikin todella tärkeää, että tuollaisessa tilanteissa olisi ajoissa ja tarpeeksi tukea ja muuta apua tarjolla - lähipiiriltä tai ihan ammatillista. Mulla esimerkiksi serkkuni masentui (kolmen lapsen äitinä) ja hänen tekstinsä oli kyllä aika rankka luettavaa, kun ajatuksiaan auki kirjoitteli. Onneksi sai apua ja jälkeenpäin totesi myös, että onneksi pystyi puhumaan asioistaan ystäviensä kanssa ja kirjoittamaan kaiken täysin avoimesti muiden luettavaksi. Asioiden ääneen sanominen voi lopulta auttaa käsittelemään asiaa itse tai saamaan ulkopuolista apua - ehkä jopa estää hätiköityjä tekoja, joita jälkeenpäin katuisi.
Vaikeita nämä asiat ovat ja toivoisin, että ihmiset kunnioittaisivat muita ihmisiä sen verran, että näin herkissä asioissa miettisivät kahteen kertaan, kenen kuullen sanoo ja mitä. Pitkä yrittäminen, keskenmeno ja muut lasten saamiseen liittyvät vastoinkäymiset ovat aiheuttaneet ainakin minulle sellaiset haavat, että ihmisten ajattelemattomat puheet repivät ne kerta toisensa jälkeen auttamatta ja kivuliaasti auki.