En ole jostain syystä pystynyt kommentoimaan takaisin, olen kommentit kyllä nähnyt, mutta tää ei ole suostunut mun kanssa yhteistyöhön.
Tilannehan raskauden suhteen on kertakaikkiaan nyt se, että raskaana ollaan. Rv13+3 meneillään nyt ja viime viikon nt-ultrassa kaikki oli hyvin <3 Eli kohdallani alkuraskaus on taputeltu ja nyt mennään jo keskiraskaudessa!
Ekat 8viikkoa oli tuskaa henkisesti, pelkäsin keskenmenoa ihan älyttömän paljon. En tiedä pelkäsinkö edes esikoista odottaessa näin paljon. Raskausoireet oli niin lieviä sinne rv8+ asti, et oli tosi outoa. Oksennettu ollaan muutama kerta ja jatkuva krapula ja ällötys alkoi tuon rv8+ kohdalla. Aika kuitenkin on mennyt nopeammin kuin koskaan ennen. Rv9+3 käytiin toisessa varhaisultrassa, jossa strösseli näytti jo aivan ihmiseltä pieniä käsiään ja jalkojaan heiluttaen ja kuultiin sydänensyke, siis oikeesti kuultiin! Ikinä en ole ultrauksessa ollut, et sen tuikkivan näyn lisäksi kuulisi sen ihanan sydämen tasaisen rytmin. Tuon ultran jälkeen mun harteilta lähti iso taakka. On ollut helpompi hengittää. MEILLE TULEE VAUVA!! Laskettuaika on 2.12. <3
Saatan tänne jotain joskus kirjoitella, muuta aktiiviseksi tämä blogi ei tule, mainostan edelleen, että instagramin puolella matkaamme päivitän ahkerasti. Tilin nimi perheunelmiax2
Ihanaa kesää kaikille ❤️