tiistai 5. marraskuuta 2019

Vauvakuume nousemassa

Nyt on taas vauvakuumetta vähitellen kehittymässä. Aika kauan siinä menikin :D

Meillä Sintti... Noh ehkä nykyään megasintti on jo niin iso lapsi tai siltä hän tuntuu! Hän osaa jo mm.

- pukea itse (vaikka pieniä apuja toki tarvitsee)

- istuu hienosti juniorituolissa

- ymmärtää jo kaiken! Ja matkii meidän arkisia asioita. Haluaa mm. Joka päivä kainoilihin "dödiä" eli deodoranttia, jota leikisti hänelle laitetaan purkin korkin ollessa kiinni.

- juoksee, hyppii.

Ja vaikka mitä! Tässä nyt muutama esimerkki. Ruokakin jo paremmin maistuu, kuin ennen.

Päiväkotikin lapsella alkanut hyvin. Aluksi itkuisuutta, mutta nyt jo reippaasti sinne menee. Hoitopäiviä tulee viikossa 2-4 ja nyt ennen joulua jää puoliso kuukaudeksi isyysvapaalle :D (tää on aina jotenkin hassu termi näin kahden äidin perheessä) ja itsekin lomailen tuona aikana 3viikkoa.
2 kertaa ollaan flunssailtu nyt tän päiväkoti-työ arjen alkaessa kotona.

Niin ja se vauvakuume. Se tosiaan nyt palailee. Olen saanut nuuskutella ystävän pientä vauvaa ja vaihtaa vaippaa, hyvin vielä luonnistuu pienen hoitaminen. :D

Ja sitten faktoihin. Meillä on sisarusolkia varattuna niin, että ne riittää kolmeen hoitokertaan. Ja ollaan päätetykkin, että ne kolme kertaa yritetään ja sit jos ei onnistu meidän perhe jää tähän lukemaan mitä se nyt on. Mutta jos meille vielä yksi lapsi suodaan, on hän enemmän kuin tervetullut.

Myös kuumeilun myötä palaa ajatuksiin myös tietty ahdistus. Mitä jos mun kroppa ei toimi enää? Kuukautiset ovat niin outoja ja tosi epäsäännöllisiä nykyään tai no, aina ne on ollut. Se on varmaa, että ilman lääkitystä mitään ei siitä hommasta tule, saa luomukierrot suorilta heittää romukoppaan. Ja se kulkemisen ahdistus sinne klinikalle, voi luoja mitä kikkailua tulee olemaan.. Työt, päiväkoti ja klinikka ovat kaikki eri suunnissa ja useita kymmeniä kilometrejä. Töihin mulla on päiväkodilta ~30km. Ja töistä klinikalle n.70km. Ehkä joutuu lapsen laittamaan aluksi aina päiväkotiin varuiksi 8-17 ajaksi, että onnistuu ajoittamiset... Ehkä asiat järjestyy kun sen aika on. Onneksi mulla on myös arkivapaita välillä.
Tammikuussa, viimeistään helmikuussa olisi tarkoitus ensikäyntiä varailla ja sitä myöden startata homma käyntiin. Mua jännittää eniten tässä hommassa tuo kulkeminen :D 

Nyt pakko alkaa valmistautumaan iltavuoroon. Tässä nyt vähän sekavaa tekstiä ja pieniä kuulumisia. Hyvää alkavaa talvea kaikille!


Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...