perjantai 8. heinäkuuta 2016

Hieman kuulumisia

Ajattelin nyt hieman kirjoitella pikaisia kuulumisia. Meillä on ollut kyllä aika haipakkaa ja stressaavaa, vaikka vauvahommat nyt toistaiseksi pienellä kesälomalla ovatkin. Meillä nimittäin molemmat auto hajos!! Toisessa oli pieni vika ja se saatiin jo parin päivän jälkeen takas. Mut toinen on ollut jo juhannuksesta asti korjauksessa ja siihen on tulossa 2tonnin remppa,huh. Mutta kaikesta selvitään.
L:n kanssa myös yks ilta keskusteltiin kaikesta ja päädyttiin, että homma jatkuu klinikalla vasta syyskuussa, ei meillä ole kiire. Haluamme lasta vielä enemmän kuin ennen, mutta tuntuu, että tuolloin on oikea aika yrittää. Elokuussa olis tarkotus lähtee käymään Latviassa pikalomalla.

Pridekulkue ja puistojuhla olivat viime viikonloppuna. Kulkue oli mahtava. Tunnelma oli mahtava <3 Ainut mikä meinasi tallata tunnelmaa oli erään ulkomaalaisen uhkailu ampua kaikki homot tai vastaavasti hakata ne. Mutta tämäkin tilanne meni onneksi hyvin nopeasti ohi ja saimme jatkaa ja nauttia lämpimästä kesäpäivästä ja seurasta. Tapasin puistojuhlassa erään 7kk ikäisen tytön ja voi hän oli niin suloinen <3 tultiin heti juttuun tämän lapsen kanssa ja hän nauroi aina mut nähdessään. Kyynel meinas pariin otteeseen tulla kun mietin, voiko meilläkin joskus olla oikeasti vauva?

Mulla olis vielä yhteensä 7päivää töitä ja mäkin pääsen vihdoin lomalle! Oonkin jo ihan puhki. Ihana ja jännittävä, mutta silti jotenkin raskas kevät/alkukesä takana. Kaikesta huolimatta kaikki on nyt hyvin ja innolla odotamme paluuta yrityksen pariin.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kesätauko

Dpo14 ja negatiivinen r-testi. Edelleenkään ei myöskään kuukautisia, mutta eiköhän ne kohta ala? Nyt blogi jää kesätauolle ja palataan taas elo tai syyskuussa takaisin yrityksen pariin.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Onko vielä toivoa?

Tosiaan dpo11 tuli luovuttamisen tunne ja L kotona silloin mainitsi "eihän sitä vielä voi tietää". Eilen kuitenkin dpo12 tuli taas erilainen tunne, johtunee oudoista vatsakivuista, joita EN ole ikinäikinäikinä ennen tuntenut. Navan kohdalla pistäviä kipuja. Eilen oltiin pyörälenkillä ja L:lle sanoin, että "nyt pistää oudosti" ja sitten kipu katosi. Illalla se alkoi taas ja sängyssä kipu jo ajoittain viilteli kylkiinkin. Ja samalla myös menkkamaisesti juili. Vatsa on myös kevyesti painettaessa kosketusarka!!?  Kuukautisia ei kuitenkaan näy vielä tänäänkään dpo13. Kipuilua on ollut ajoittain tänäänkin. Kaikki tekemäni r-testit näyttää kuitenkin puhdasta negaa. Huomenna on virallinen testipäivä. Menkat alkavat varmasti viikonlopun kuluessa, jos alkavat. Maanantaina olen ajatellut meneväni labraan mikälisikäli testit näyttää yhä negaa ja kuukautisia ei kuulu. Saampahan sitten mielenrauhan. Nyt taas ajatuksena, mitäpä jos sittenkin onnistuttiin? Peukut pystyssä!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Biologinen kello

Mitä tarkoittaa "biologinen kello"? Onko se tunne "olen valmis äidiksi" ja iällä ei merkitystä. Vai onko se "nyt olen jo 30 nyt se biologinen kello soi" vai onko se hetki, kun huomaa 40 ikävuoden rajapyykin lähestyvän muutaman vuoden kuluttua. Tämmösiä mietteitä ollut nyt pari päivää. Kerran mulle on sanottu "teillä ei ole vielä onneks kiire ku eihän sun biologinen kello vielä edes tikitä" rupesin jo tuon lauseen jälkeen miettimään, mitä tuo oikeasti tarkoittaa, sitäkö että olen vielä liian nuori äidiksi?
Tänään on dpo11 ja kyllä kirves on heitetty jo kaivoon onnistumisen suhteen olisi ihme jos niin kävisi. Ei tuntemuksia, samoja vain kuin aina ennenkin ennen menkkoja mm.rintojen turpoamista ja tänään tullut taas tämä masentunut itsesäälissä vellova ihminen joka palautuu normaaliksi todennäköisesti torstaina. Huoh.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kustannuksia

Ensimmäinen lasku pärähti postilaatikkoon, summa vastasi sitä mitä pitikin.

- 31.5 vastaanotto käynti (max20min): 87e
- 31.5 eka folliultra: 99e
- 3.6 toka folliultra: 99e
- 3.6 inssi: 98e
- 3.6 luovutetut siittiöt: 775e
- 3.6 siittiöiden pesu ja valmistus inssiä varten: 175e
- Sairaanhoitajan antama hoito/ohjaus (eli pregnyl pistos klinikalla): 10e
- Toimistomaksu: 10e

Yht. 1353e

tiistai 7. kesäkuuta 2016

pessimisti ei pety

Yllättävän hitaalta on tuntunut ensimmäinen ja legendaarinen "piinaviikko." Eikä kokonaista viikkoa ole edes vielä mennyt!!!!! Olen aina ajatellut, että en todellakaan ajattele nippailuja tms. oireita heti raskausoireeksi, noh toisin tässä ehkä on käynyt. Olen kyllä myös pregnylin piikkiin suurimman osan oireista laittanut. Mutta jotenkin huomaan, että minulla on ihan erilaisia tuntemuksia kuin tavallisesti kk-kierroissani. Viiltäviä kipuja ajoittain kyljessä tai alavatsalla, Jano, sitä myöden pissahätä. Vatsa on erittäin turvonnut ja tuntuu tosi oudolta. Valkovuotoa erittyy hurjan paljon, ikinä ei ole tullut näin paljon. Tänään lämpökin oli 36,9 kun yleensä se on 36,2. Mutta kuten jo äsken sanoin, pregnyl pistettiin ennen inssiä ja  tätä hormonia on vielä kehossani, joka näitä oireita voi aiheuttaa. Toivossa on hyvä elää. Olen myös nyt antanut itselleni varovaisen luvan kuvitella mitä vaan, onhan tämä ensimmäinen yritys. Ja jos tämä ei päättyisi hyvin, voidaan syksyllä koittaa uudestaan. Onneksi on töitä paljon, niin voi yrittää olla miettimättä tätä tämän hetkistä tilannetta.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Eka yritys

Meidän ensimmäinen inseminaatio on nyt tehty. Ovulaatiotesteistä en plussaa saanut mutta johtofollikkeli oli ultrassa miltei 22mm ja limat lääkärin mukaan "oikein hyvät". Ovulaatio olisi mahdollisesti tullut huomenna, eli lauantaina. Pregnyl pistettiin ennen inssiä. Nyt en löydä sanoja enempää, olemme iloisia yrityksestä vaikka se ei toisikaan toivottua tulosta, mutta toivossa on hyvä elää. Olet "keiju" tervetullut, odotetaan täällä jo <3

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...