keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Julkinen tie

Nyt tulee nopea pikainen kuulumispostaus,

Uusi työ alkoi tämän kuun alussa ja lapsihaaveita on pyöritelty edellisen hoidon tiimoilta. Kysyin uudessa työssä, et onko mahdollista lähteä aikaisemmin töistä jos tulisi jotain akuuttia menoa (mielessäni mietin mahdollista ovulaatiota ja siitä seuraavaa inseminaatiota) Ei kuulemma, vaan pitää sopia ennakkoon. No näissä hommissa (hedelmöityshoidot) asiat tapahtuu extempore ja ennakointi on hankalaa tai ainakin mun tapauksessa kun säännöllistä kiertoa ja ovulaatiota ei ole. Päätettiin siis laittaa yksityisen osalta homma jäihin. Ja kun vuoden lopussa määräaikaisuus päättyy, en aio jatkaa vaan teen keikkatöitä, koska sitähän riittää kyllästymiseen asti! 

Huhtikuun lopussa varasin ajan kunnalliselle lääkärille. Aiotaan siirtyä sinne. Yksi syy on raha, sillä toivottais seuraavaksi ivf-hoitoja ja yksityisellä tuo on aika hintavaa, toki en tiedä tehdäänkö heti kunnallisella ivf-hoitoja, se jää nähtäväksi. Tänään oli tuo lääkäriaika ja saatiin lähete! Aivan ihana lääkäri! Hymyilyttää vieläkin. Vaikka itkua tihrustin historiaamme kertoen, sanoinkin että tämä lapsettomuus on aika kipeä paikka. Lääkäri sanoi, ettei meillä olisi mitään ongelmaa päästä julkiselle, sillä kriteerit täyttyvät. Liikutuin taas lisää.  Nyt on labralähetteet taskussa ja poliaikaa odotellaan. Tästä matkasta riittää sitten taas juttua, odottelen poliaikaa saapuvaksi vasta syksyllä. Ja sitten nähdään miten homma etenee. 

Nyt hyvää kesää kaikille! 

torstai 1. huhtikuuta 2021

Mutkia matkassa

 Edelliseen postaukseen nyt vähän jatkoa. Mä tosiaan nyt sit irtisanouduin vakityöstäni ja tartuin puolen vuoden määräaikaiseen työhön, palkkakaan ei laskenut niin paljoa, että tuntuisi mikä oli positiivinen yllätys... ja hoitajana töitä riittää. Tarkoituksena mulla olis hakea nyt vihdoinkin ensi tammikuussa kouluun! 

No se työelämästä, muuta positiivista tänne ei sit kuulukkaa. Päätettiin nyt kuitenkin yrittää, kun työpaikka muutos tuli varmaksi. Mutta yritykseksi se jäi. Kp3-7 popsin letrozoleja 5mg/pvä. Kp12 oli folliultra ja limakalvo oli hyvä 9mm ja munarakkuloita oli aika paljon, kookkain ~11mm luokkaa. Lääkäri tässä kohtaa määräs menopur 75IU ja kp15 olisi sit seuraava ultra aamulla + mahdollisesti inseminaatio iltapäivästä. Kaksoishormoni-testi on tässä nyt hymyillyt muutaman päivän tai siis hymyileviä kasvoja vilkuttanut. Menopurin pistämiset sujui hyvin. Tänään tosiaan on tuo kp15 ja folliultrassa ei juuri mitään muutosta, toki hieman kasvaneet, mutta tilanne epäkypsä. No mitä lääkäri sanoo... ”ovulaatio mahdollisesti tapahtuu la tai su ehkä jopa maanantaina... YHDYNTÄÄ kannattaa harrastaa nyt viikonloppuna, riskinä toki on monikkoraskaus, tilanne on muuten hyvä” 

Ööööö.. olin suu auki (maski naamalla) ja sain kysyttyä sitten, et miten yhdyntä ja inseminaatio liittyvät millään tavalla yhteen?!? Sitten lääkäri huomasi virheensä. Ja mulle tuli olo, et onko se lääkäri nyt missään kohtaan oikeesti tajunnu mikä on homman nimi ja ottanut selvää hoidettavasta potilaastaan. Hän on mulle kuitenkin jo kaksi inssiä tehnyt :D No uusi suunnitelma. Inssiä ei voi tosiaan tehdä. Tänään on liian aikaista ja ensi tiistai vasta seuraava arkipäivä ja silloin liian myöhäistä. Heippahei vaan yli 500euroa tälle kierrolle, kun ei saanut edes mahdollisuutta :(  vaikka ei tää lääkärin vika ollut, kierto nyt vaan meni näin. 

Meitä esikoisen aikaan hoitanut lääkäri on palaamassa klinikalle, voin kertoa, että lääkäri vaihtu häneen nyt. Mun puoliso ei ole pitänyt tästä nykyisestä ollenkaan ja nyt tuon argumentin jälkeen multa meni kans into asioida hänen potilaanaan. Ensi kuussa olisi mahtavaa yrittää, mut mun työpaikka vaihtuu just toukokuun alussa, niin en tiedä miten onnistuu vai jäädäänkö suosiolla tauolle... pitkälle.. saas nähdä. 

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Aina kolmistaan?

Viime vuoden lopun keskenmenosta selvitty. Ympärillä on tullut ihan jatkuvasti uusia uutisia ”meille tulee vauva vuonna 2021” ja yks meidän lähipiiristä saa myös kesällä vauvan ja pakko myöntää, että hieman sattu tämä uutinen vaikka heidän puolesta olen maailman onnellisin, mutta meillä olisi ollut lasketut ajat parin päivän erolla jos meillä olisi asia menneet toisin loppuvuonna. 

Päästiinpä tässä myös ensimmäiseen inseminaatioonkin sitten tuulimunaraskauden jälkeen.

Mukana oli letrozolit tällä kertaa. Kp12 ultrassa oikealla puolella oli 2munarakkulaa, joista toinen oli 12mm luokkaa ja toinen 10mm. Vasemmalla oli joku pienempi. Kohdun limakalvo 8mm. Se oli sitte kp14 ja sunnuntai kun ovulaatiotesti hymyili aamulla. Voi että mikä ärsytys, soitin kuitenkin maanantaina heti klo8 klinikalle ja inseminaatio varattiin samalle päivälle. Munasarjat kipuili, mutta ovulaatiolle tyypillisiä vuotoja ei kuitenkaan ollut. Ultrassa oli oikealla puolella nyt 2 munarakkulaa, joista suurempi vain 16-17mm.. vasemmalla taisi olla yks 12mm, kohdun limakalvo 10mm.. lääkärin mukaan ovulaatiota ei ollut vielä tapahtunut ja rivien välistä ymmärsin, että tilanne oli edelleen epäkypsä, mutta koska ovulaatiotesti oli + ja siittiöt sulatettu ei auttanut kun toivoa. Pregnyl pistettiin inseminaation yhteydessä ja lugesteroni tukena. 

Mutta huoneesta lähdettyä se toivo hiipu ja taisin jo heti seuraavana päivä itkeä vollottaa. Mä oon ollut nyt viime aikoina tosi herkkä. Jossain vaiheessa piinapäiviä ajattelin tämän olevan jopa ehkä raskausoire. 

Samalla myös piinapäivien aikana kaikille tutuksi tullut korona paheni ja jouduin hoitamaan koronapositiiviselle altistuneita. Luojan kiitos korona on pysynyt meiltä vielä poissa. Mutta se on ajankysymys koska se tulee. Päätettiinkin, että ei yritetä tämän jälkeen vielä tässä koronakriisin keskellä, koska mulla on suuririski se saada. Ehkä kun tilanne rauhoittuu parin kuukauden päästä on taas aika astua klinikan ovista sisään. 

Raskausoireita oli koko piinapäivien enemmän ja vähemmän. Dpo13 tuli raskaustestiin haalea toinen viiva, niin haalea että sai oikeasti valoa vasten sitä katsoa, dpo14 tuli taas tosi haalea toinen viiva ja tämän jo vaimokin näki. Dpo15viiva oli poissa. Ja niin oli myös ne vähäiset raskausoireetkin. Biokemiallinen taisi tämä yritys olla. Huomenna on dpo16 ja virallinen testipäivä, mutta jäädään odottelemaan kuukautisia. Tähdätään sitten vauva meille vuodelle 2022? :D 

Välillä mietin, että mitä jos me oltaiskin vaan kolmistaan. Koska näinkin on tosi hyvä, mutta silti kuitenkin syli tuntuu jotenkin tyhjältä. Myös kunnalliselle siirtymistä ollaan mietitty, jos sinne pääsisi. Yksityisellä sisarusoljet riittävät enää yhteen kertaan ja säästöt hoitojen suhteen ovat vähissä, mä olen menossa myös työhaastatteluun tällä viikolla. Koska mun tämän hetkinen työ on oikeesti ihan kauheaa ja asian kanssa olen kipuillut jo vuosia. Uusi työ kiinnostaa, mutta palkka laskisi ihan tuntuvasti.. no katsotaan mitä tapahtuu..

Niin ja rakas esikoisemme täytti helmikuun viiminen päivä 3vuotta! <3 

tiistai 24. marraskuuta 2020

Lapsi, jota ei kai koskaan ollutkaan

 Rv 6+6 oli varhaisultra, jossa huomattiin alkion vastaavan rv5+6, eikä sydän lyönyt, mitaksi saatiin n.3,3-3,5mm. Diagnoosi: keskeytynyt keskenmeno. 

Sain lähetteen sekä ajan oman keskussairaalan naistentaudeille VIIKON päähän, jossa tilanne varmistettaisiin sekä alkaisi lääkkeellinen keskeytys. Voin kertoa, että viikko on pitkä aika. Pitkä aika, kun toivo on menetetty eikä saa kohtua tyhjentävää lääkitystä, jotta voisi jatkaa eteenpäin. En tämän viikon odottelun aikana itkenyt kamalasti. Päällimmäisenä oli viha ja pettymys. Ja ehkä toivo. Toivo siitä, että se meidän uusi perheenjäsen vielä tulee. Mutta koska, sitä ei tiedä. Sen tiedän, että jos seuraava raskaus päättyy näin ennen kuin alkaakaan, se on siinä. Meidän yrittämiset jää siihen. En vain enää jaksaisi. 

Nyt oli viikko kulunut ja aika tälle viimeiselle ”tuomion päivälle.” 

Mun sisällä oli hienosti toimiva keltarauhanen, lapsivettä, sekä istukkakudosta, mutta nämä näkyivät minulle vain mustana ympyränä ultrassa. Lääkäri näki nämä muut asiat. Ja nyt tässä kohtaa diagnoosi vaihtui. Tuulimuna. Niin, raskaus tavallaan eteni hienosti, mut aika helvetin olennainen asia sieltä sit puuttui. Se vauva. Mutta kysymys herää, että mitä viikko sit mitattiin? Ruskuaispussia? Emmä tiedä, eikä sillä kai ole niin merkitystäkään mikä tän hetken oikea diagnoosi on, kun se on nyt varmaa, että meille ei vauvaa tule. Ei nyt eikä kesällä 2021. The end. 

Mikään ei taas tullut yllätyksenä mennessämme varhaisultraan. Rv6+0 kun alkoi, niin kaikki oireet katosi. Ja taas se sama tunne, kuin joulukuussa 2016. Kaikki ei ole hyvin. Omalla kohdalla oireiden vähyys ja niiden katoaminen tarkoittaa aina keskenmenoa. Aina. Tai niin ainakin nyt luulen. Voihan kehopettymys. Ja vähän surkuhupaisaa, että ensimmäisessä raskaudessa la olisi ollut heinäkuun lopussa ja tässä epäonnessa heinäkuun alussa. Tämä epäonni on huomattavasti helpompi käsitellä, kun meillä on jo yksi aivan ihana lapsi <3 

Tyhjennys on vielä kesken. Suun kautta otettavan lääkkeen sain eilen sairaalalla ja pieni tuhruvuoto alkoi tänään  ja cytotecit laittelen huomenna aamulla ja sitten tämä kaikki on taas toivottavasti ohi tämän viikon aikana. Pitäkää peukkuja, ettei kaavintaan jouduta. 

Taas täytyy todeta, että palataan näihin asioihin myöhemmin, vuonna 2021 keväällä, kun tämä asia on käsitelty ja muutamat menkat odoteltu. 

Toivottavasti ensi kerrallakin raskaus alkaisi yhtä helposti, kuin nyt, mutta jatkuisi loppuun asti. 

torstai 29. lokakuuta 2020

Sananen piinapäivistä


Ihan ensi alkuun, totta tämä on, mä olen raskaana! Ja nyt elellään rv4+2. Uskomatonta, että ollaan onnistuttu ensimmäisellä yrityksellä, ei sitä vaan vieläkään pysty käsittämään. Mutta jos nyt vähän lyhyehkösti kuuluisista piinapäivistä. 

Dpo 1-3: ei ollut fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mut eihän tuossa vaiheessa kai voi vielä ollakaan? 

Dpo 4-5: ei edelleenkään mitään.

Dpo 6-8: Näinä päivinä alkoi jännä jomottelu ajoittain tuntua alavatsassa, mutta yhdistin tän kivun tulevan aina silloin tulevaksi, kun olin laittanut lugesteronin. Rinnat myös turposi, mutta tämäkin myös yksi lugesteronin aiheuttama oire. Aloin myös käymään öisin pissalla ja se on mulle hyvin epätavanomaista, ellen ole.. raskaana. Kova jano kokoajan. Repäisykipu aivastaessa...  

Dpo 9-11: niin dpo11 tein ekan kerran positiivisen testin heti herättyäni. Viiva ei tullut heti, mutta testiajanpuitteissa. APUA! Nyt jännittää. Väsyttää, janottaa, vilunväreitä..

Dpo 12-14: dpo12 viiva haaleampi kuin dpo11.. no olikos tää nyt sit kemiallinen, oireet jatkuu, toki lievänä. Mutta kuitenkin. Dpo13 viiva taas vahvempi kuin dpo11, no mitä hittoa.. tähänkö on tultu, et mä kuitenkin kyttään noita viivoja, vaikka oon uhonnut etten niin enää tekisi, Sintin odotuksessa kun uin suorastaan raskustesteissä. 

Dpo 15-16: Viivat vahvistuu, eka ja vika tekemäni digitesti näyttää viikkoja 2-3. Nyt en enää testaa. Klinikalle soitto. Varhaisultra varattiin kun viikkoja on kasassa 6+6, halutaan tähän mennä myös tälläkin kertaa. Oireet on edelleen samat kuin edellä sekä ajoittain menkkamaista jomottelua, tuttua tunnetta Sintin alkuraskausajalta. Ihanaa <3

Alla tämän päiväinen testi. :)))) 



 

lauantai 24. lokakuuta 2020

Inseminaatio ja dpo11

Palataan inseminaatioon joka tehtiin kp17. Se oli siis kaikista kamalin kokemus mitä mulla on ollut inseminaatioiden suhteen.  Yleensä ne on aika kivuttomia sekä toimenpide on nopeasti ohi. 
Menin sovitusti yksin inssiin, sillä L oli ollut pari viikkoa sit flunssassa ja varotoimenpiteenä hän ei sinne saanut tulla, vaikka oli terve.  Selvennän vielä, että kyse siis oli todistetusti normilenssusta. Joten Sintti ja vaimo ajelivat sen aikaan, kun oli the hetki. 
Huoneeseen mentäessä eka ultrattiin, folli paikallaan ja lääkäri sitä taivasteli. Sit inssi. Hän ei meinannut saada katetria paikalleen taaksepäin kallistuneen kohdun takia. Hän yritti ja yritti. Ja mua sattu! Hoitaja sanoi, mun näyttävän ihan kauhistuneelta ja yritti puhua mulle niitä näitä, että olisin rentona. Lääkäri tässä kohtaa ilmoitti, että joutuu nyt ottamaan pihdit, jotta saisi kohdun suun pysymään paikallaan.. ”nyt voi sattua”... ja sattu muuten niin maan perkeleesti! Ähisin ja puhisin, kuin synnytyksessä. No menikö kateri kohtuun, ei tietenkään. Hoitajakin jo ilmoitti kun aikaa kului, et siemenneste ei mene pilalle, vaikka se tuossa nyt joutuu odottamaan. Sit haettiin ilmeisesti jokin eri mallinen katetri vihdoin ja viimein... tämä yksilö meni heti sinne minne piti. Toimenpide ohi. Verta pyyhittiin minusta, sitä oli allani olleessa paperissa sekä sitä tuli vielä inssin jälkeenkin. Toimenpide kaikkineen kesti 15min + ultra 5min... voin kertoa, et kaikki lihakset olivat kipeitä seuraavana päivänä, kun gynentuolissa joutui olemaan niin kauan kauhusta kankeana :D 

No piinapäivät. Aika oireetonta menoa kokoajan ja on edelleen. Tänään on dpo11, päätin kokeilla aamulla testata, vaikka olin varma negasta, mutta se testi näytti kahta viivaa, ja tein tämän vielä nyt päivällä, josta kuva alla... varovaisesti olemme onnellisia!  Katsotaan nyt vielä piinapäivät loppuun. 

Ps. Unohdin mainita, että inseminaation yhteydessä pistettiin ovitrelle + lugesteronit ovat tässä tukena.





 

Julkinen tie

Nyt tulee nopea pikainen kuulumispostaus, Uusi työ alkoi tämän kuun alussa ja lapsihaaveita on pyöritelty edellisen hoidon tiimoilta. Kysyin...