Lapsi, jota ei kai koskaan ollutkaan

 Rv 6+6 oli varhaisultra, jossa huomattiin alkion vastaavan rv5+6, eikä sydän lyönyt, mitaksi saatiin n.3,3-3,5mm. Diagnoosi: keskeytynyt keskenmeno. 

Sain lähetteen sekä ajan oman keskussairaalan naistentaudeille VIIKON päähän, jossa tilanne varmistettaisiin sekä alkaisi lääkkeellinen keskeytys. Voin kertoa, että viikko on pitkä aika. Pitkä aika, kun toivo on menetetty eikä saa kohtua tyhjentävää lääkitystä, jotta voisi jatkaa eteenpäin. En tämän viikon odottelun aikana itkenyt kamalasti. Päällimmäisenä oli viha ja pettymys. Ja ehkä toivo. Toivo siitä, että se meidän uusi perheenjäsen vielä tulee. Mutta koska, sitä ei tiedä. Sen tiedän, että jos seuraava raskaus päättyy näin ennen kuin alkaakaan, se on siinä. Meidän yrittämiset jää siihen. En vain enää jaksaisi. 

Nyt oli viikko kulunut ja aika tälle viimeiselle ”tuomion päivälle.” 

Mun sisällä oli hienosti toimiva keltarauhanen, lapsivettä, sekä istukkakudosta, mutta nämä näkyivät minulle vain mustana ympyränä ultrassa. Lääkäri näki nämä muut asiat. Ja nyt tässä kohtaa diagnoosi vaihtui. Tuulimuna. Niin, raskaus tavallaan eteni hienosti, mut aika helvetin olennainen asia sieltä sit puuttui. Se vauva. Mutta kysymys herää, että mitä viikko sit mitattiin? Ruskuaispussia? Emmä tiedä, eikä sillä kai ole niin merkitystäkään mikä tän hetken oikea diagnoosi on, kun se on nyt varmaa, että meille ei vauvaa tule. Ei nyt eikä kesällä 2021. The end. 

Mikään ei taas tullut yllätyksenä mennessämme varhaisultraan. Rv6+0 kun alkoi, niin kaikki oireet katosi. Ja taas se sama tunne, kuin joulukuussa 2016. Kaikki ei ole hyvin. Omalla kohdalla oireiden vähyys ja niiden katoaminen tarkoittaa aina keskenmenoa. Aina. Tai niin ainakin nyt luulen. Voihan kehopettymys. Ja vähän surkuhupaisaa, että ensimmäisessä raskaudessa la olisi ollut heinäkuun lopussa ja tässä epäonnessa heinäkuun alussa. Tämä epäonni on huomattavasti helpompi käsitellä, kun meillä on jo yksi aivan ihana lapsi <3 

Tyhjennys on vielä kesken. Suun kautta otettavan lääkkeen sain eilen sairaalalla ja pieni tuhruvuoto alkoi tänään  ja cytotecit laittelen huomenna aamulla ja sitten tämä kaikki on taas toivottavasti ohi tämän viikon aikana. Pitäkää peukkuja, ettei kaavintaan jouduta. 

Taas täytyy todeta, että palataan näihin asioihin myöhemmin, vuonna 2021 keväällä, kun tämä asia on käsitelty ja muutamat menkat odoteltu. 

Toivottavasti ensi kerrallakin raskaus alkaisi yhtä helposti, kuin nyt, mutta jatkuisi loppuun asti. 

Mieli yhtä harmaa kuin sää

 Keskeytynyt keskenmeno... taas.... 

Sananen piinapäivistä

Ihan ensi alkuun, totta tämä on, mä olen raskaana! Ja nyt elellään rv4+2. Uskomatonta, että ollaan onnistuttu ensimmäisellä yrityksellä, ei sitä vaan vieläkään pysty käsittämään. Mutta jos nyt vähän lyhyehkösti kuuluisista piinapäivistä. 

Dpo 1-3: ei ollut fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mut eihän tuossa vaiheessa kai voi vielä ollakaan? 

Dpo 4-5: ei edelleenkään mitään.

Dpo 6-8: Näinä päivinä alkoi jännä jomottelu ajoittain tuntua alavatsassa, mutta yhdistin tän kivun tulevan aina silloin tulevaksi, kun olin laittanut lugesteronin. Rinnat myös turposi, mutta tämäkin myös yksi lugesteronin aiheuttama oire. Aloin myös käymään öisin pissalla ja se on mulle hyvin epätavanomaista, ellen ole.. raskaana. Kova jano kokoajan. Repäisykipu aivastaessa...  

Dpo 9-11: niin dpo11 tein ekan kerran positiivisen testin heti herättyäni. Viiva ei tullut heti, mutta testiajanpuitteissa. APUA! Nyt jännittää. Väsyttää, janottaa, vilunväreitä..

Dpo 12-14: dpo12 viiva haaleampi kuin dpo11.. no olikos tää nyt sit kemiallinen, oireet jatkuu, toki lievänä. Mutta kuitenkin. Dpo13 viiva taas vahvempi kuin dpo11, no mitä hittoa.. tähänkö on tultu, et mä kuitenkin kyttään noita viivoja, vaikka oon uhonnut etten niin enää tekisi, Sintin odotuksessa kun uin suorastaan raskustesteissä. 

Dpo 15-16: Viivat vahvistuu, eka ja vika tekemäni digitesti näyttää viikkoja 2-3. Nyt en enää testaa. Klinikalle soitto. Varhaisultra varattiin kun viikkoja on kasassa 6+6, halutaan tähän mennä myös tälläkin kertaa. Oireet on edelleen samat kuin edellä sekä ajoittain menkkamaista jomottelua, tuttua tunnetta Sintin alkuraskausajalta. Ihanaa <3

Alla tämän päiväinen testi. :)))) 

 

Inseminaatio ja dpo11

Palataan inseminaatioon joka tehtiin kp17. Se oli siis kaikista kamalin kokemus mitä mulla on ollut inseminaatioiden suhteen.  Yleensä ne on aika kivuttomia sekä toimenpide on nopeasti ohi. 

Menin sovitusti yksin inssiin, sillä L oli ollut pari viikkoa sit flunssassa ja varotoimenpiteenä hän ei sinne saanut tulla, vaikka oli terve.  Selvennän vielä, että kyse siis oli todistetusti normilenssusta. Joten Sintti ja vaimo ajelivat sen aikaan, kun oli the hetki. 

Huoneeseen mentäessä eka ultrattiin, folli paikallaan ja lääkäri sitä taivasteli. Sit inssi. Hän ei meinannut saada katetria paikalleen taaksepäin kallistuneen kohdun takia. Hän yritti ja yritti. Ja mua sattu! Hoitaja sanoi, mun näyttävän ihan kauhistuneelta ja yritti puhua mulle niitä näitä, että olisin rentona. Lääkäri tässä kohtaa ilmoitti, että joutuu nyt ottamaan pihdit, jotta saisi kohdun suun pysymään paikallaan.. ”nyt voi sattua”... ja sattu muuten niin maan perkeleesti! Ähisin ja puhisin, kuin synnytyksessä. No menikö kateri kohtuun, ei tietenkään. Hoitajakin jo ilmoitti kun aikaa kului, et siemenneste ei mene pilalle, vaikka se tuossa nyt joutuu odottamaan. Sit haettiin ilmeisesti jokin eri mallinen katetri vihdoin ja viimein... tämä yksilö meni heti sinne minne piti. Toimenpide ohi. Verta pyyhittiin minusta, sitä oli allani olleessa paperissa sekä sitä tuli vielä inssin jälkeenkin. Toimenpide kaikkineen kesti 15min + ultra 5min... voin kertoa, et kaikki lihakset olivat kipeitä seuraavana päivänä, kun gynentuolissa joutui olemaan niin kauan kauhusta kankeana :D 

No piinapäivät. Aika oireetonta menoa kokoajan ja on edelleen. Tänään on dpo11, päätin kokeilla aamulla testata, vaikka olin varma negasta, mutta se testi näytti kahta viivaa, ja tein tämän vielä nyt päivällä, josta kuva alla... varovaisesti olemme onnellisia!  Katsotaan nyt vielä piinapäivät loppuun. 

Ps. Unohdin mainita, että inseminaation yhteydessä pistettiin ovitrelle + lugesteronit ovat tässä tukena.

 

Mitä meille kuuluu?

 Täällä taas, syksy on siis saapunut. Mut ihan ekaksi kelaillaan menneitä kuukausia :) 

Huhtikuu: Hetkittäin harmitti, et inseminaatio ei tule onnistumaan tänä keväänä, mut ei siinä mitään, elämä jatkuu. Ja korona pahentunut suomessa, mutta onneks meidän maakunta aikalailla vähillä selvinnyt. Vauvauutisia tulvii ympärillä. Mutta myös surullisia, hyvä ystäväni koki toisen ja  viimeisen kerran kohdunulkopuolisen raskauden, nyt on jouduttu toinenkin munajohdin leikkaamaan. Vaihtoehtona heillä on enää hedelmöityshoidot jos haluaa raskaaksi, mutta olen ymmärtänyt, että hänen miehensä ei niihin tahdo ryhtyä. :( onneksi heillä on kuitenkin yksi lapsi ❤️

Toukokuu: Mehän jatkettiin Sintin imetystä, kun saatiin ”tuomio”, että hoitoja ei voi jatkaa. Mut sit koitti tämä toukokuu ja muistaakseni meidän hääpäivä eli 5.5 oltiin perheenä saunassa ja saunasta lähdettyäni kävelin vaatehuoneeseen hakemaan yökkäriä. Kumarruin alahyllyä kohti ja selässä napsahti erittäin kipeästi, tuumasin vain ”auts”. Ja laitoin yökkärin päälle. Tämän jälkeen kävelin makuuhuoneen puolelle ja kumarruin laittamaan pyyhettä turbaanille.... jalat lähti alta ja aivan suorastaan helvetillinen kipu selässä. En pystyny kävelemään, en liikkumaan, huusin ja itkin ja kirosin.. vaimo huusi kylppäristä, jossa Sintin kans vielä oli, et mitä tapahtu.. sain huudettua sit ”apua” ja vaimo lapsen kanssa juoksi auttamaan. No tämä diagnosoitiin seuraavana päivänä noidannuoleksi ja sain vahvoja kipulääkkeitä/lihasrelaksantteja, et imetys loppui kuin seinään. Mut se meni hienosti! Ja ah! Tästä päivästä eteenpäin meillä yöt on nukuttu hyvin! Ja sekös vähän lisäsi lisää vauvakuumetta, kun meidän Sintti on jo niin iso! ❤️

Kesäkuu: Klinikalta napsahtaa kirje postilaatikkoon.. no nytkö jo tieto tuli vai mitä ihmettä. Ei, se olikin lasku. Lasku sisarussiittiöiden vuosimaksusta. Minä sitten soittelin ja sanoin, että en maksa vielä ennen kuin asia selviää, voiko luovuttajaa edes enää käyttää.. ja lasku laitettiin jäihin siksi aikaa, kunnes toisin ilmoitetaan. Ah, kesäloma alkoi ja ihana helle! <3

Heinäkuu: Töihin paluu tapahtui tässä kuussa. Voihan työmotivaatio, sitä en ole kyllä vuosiin nähnyt. Harmittaa, ku en hakenut siihen miettimääni kouluun jo tän vuoden alussa, no katotaan jos nyt 2021tammikuussa saisin sen vihdoinkin aikaiseksi!

Elokuu: Klikikalta ei ole kuulunut mitään. Muistelinme molemmat, et lääkäri taisi mainita maaliskuussa, et ”palataan asiaan elokuussa”... No jos korona estää tämän pienen lapsen tutkimuksia... mutta kun jo niin kovasti haluais jo tietää ja edetä kohti omia haaveita.. Itsekästäkö? Ehkä. 

Syyskuu: On jo kuun puoliväli.. lähimmät ovat uskaltanut kysellä meidän haaveita toisesta lapsesta. Osa tiennyt tämän meidän tilanteen ja kysellyt siitä. Meillä ei ole vastausta. Pakko soittaa klinikalle. Saan tietää, että asia jo ratkennut, ilmeisesti kukaan ei vaan älynnyt meille soitella.. Lääkäri soittaa minulle seuraavana päivänä sovitusti. Julkisesti en tämän lapsen rakennepoikkeamaa kerro, mutta hän voi hyvin. Hänen poikkeamansa on myös sellainen, että en itsekään ikinä keskeyttäisi raskautta, jos jäisimme rakenneultrassa kiinni. Ja niin, luovuttajan osuus on tähän hyvin epätodennäköinen ja tutkimusten sekä perinnöllisyyslääkärin lausunnon perusteella luovuttajan sukusolut ovat käytössä. No, mutta!!! Koska tilanne on tämä, voidaanko aloittaa jo heti seuraavasta kierrosta hoito!?!?!??! Ja niinhän me sit jäätiin odottelemaan seuraavia kuukautisia. Menkat alkaa vielä tämän kuun lopussa! Jes! Tästä se lähtee!!

Lokakuu:  Me yritetään siis luomukiertoon saada inssi. Kaksoishormoni testi alkaa vilkuttaa hymyileviä kasvoja kp14 ja on tietenkin lauantai. Maanantaina kp16 on folliultra.. omat fiilikset on, et ovis on ihan justiinsa! Mut vilkkuva hymynaama vain jaksaa ilahduttaa tänäkin maanantai aamuna. Tämä lääkäri (taas eri kuin maaliskuussa) vähän ihmettelee, miten raskaus on muka ”parantanut” mun kiertoa jos se on ollut ennen raskautta epäselvä... ultrassa folli20mm ja kohdun limat 11,8mm.. ovis on käsillä.. kello on jo niin paljon, että tänään kp16 sitä (inssä) ei voida tehdä, mutta huomenna kp17aamusta. 

Kp17 aamuna ovistesti on virallisesti positiivinen. Ultrassa folli paikallaan ja kasvanut eilisestä.. inseminaatio suoritettu... siitä myöhemmin lisää.....ei ollut meinaan ihan helppo nakki.

Katotaan sit syksymmällä...

Ennen suunnittelukäyntiä mietitimme vaimon kanssa, et miten nyt tän tulevan lapsen yrittämisen kanssa edetään, koska maailmantilanne tämän koronan kanssa on akuutti. Ja tämä tilanne koskettaa meitä mun työni vuoksi paljonkin jos joudunkin töitä tekemään kellon ympäri mikäli meidän työpaikan asukkaille koronavirus tulisi.

Viime viikon lopulla tuli klinikalta puhelu. Meidän donoria on käyttänyt joku muukin perhe jo ilmeisesti kolmatta lasta yrittäessään ja tällä lapsella on rakennepoikkeama nyt sit todettu. Aikaisemmat lapset ovat terveitä (kuten myös meidän Sintti). Syy tähän poikkemaan selvitellään sitten, kun tämä perhe kesällä lapsen saa. Ja tätä rakennepoikkeavuuden tasoa emme tiedä, vasta sitten kun ollaan varmoja, että johtuisi luovuttajasta 100%:sti. Syy voi olla luovuttajassa, odottavassa äidissä tai ihan vaan, että raskauden kulussa on käynyt jotain, joka tämän poikkeavuuden on aiheuttanut. Joten meidän luovuttajan sukusolut ovat käyttökiellossa toistaiseksi, kunnes vastauksia saadaan syksyllä.

Tänään sitten käytiin klinikalla. Me päädyttiin odottamaan vastausta eikä rynnätä heti vaihtamaan luovuttajaa. Lääkäri myös itse suositteli tätä vaihtoehtoa. Ja korosti myöskin tuota edellä mainitsemaani koronatilannetta. Ja meillä kun hedelmällisestikkään ole kiire. Meillä on vielä aikaa.

Kävin kuitenkin tutkimuspöydällä... Ja mitä sielä olikaan vastassa!! Aivan täydellinen juuri puhkeamaisillaan oleva munarakkula ja lääkärin sanoin "täydellinen limakalvo".. Eli juuri nyt on ovulaatio hollilla. Ja mikä parasta, meille ollaan alustavasti syksylle suunniteltu inseminaatio luomukiertoon! Olen ihan äimänkäkenä!! Mun kroppa siis ehkä toimii?? Ilman letroja ja menopurpiikkejä? Uskomatonta! Syksyllä kuitenkin asia vielä uudemman kerran tutkitaan, ennen kuin hoidot aloitetaan joko nykyisellä luovuttajalla tai sitten se tarpeen vaatiessa vaihdetaan jos tulokset niin näyttävät.

Eli syksyllä sitten palaillaan näihin asioihin sitten takaisin. Pysytään terveinä! :)

Suunnitelukäynti varattu

Maaliskuussa häämöttää mun loma sekä vaimo pitää jälleen 3viikkoa isyyvapaita samaan aikaan. Ja mikä olis parempi ajankohta suunnittelukäynnille, kuin juurikin tuo loma-aika! Ja nyt suunnitteluaika sit on varattu.

Mulle jäi puhelusta kutkuttava tunne ja innokas olo. Samalla myös jännittää ja ehkä pelottaa. Samoja tunteita olen kokenut ennenkin, kun klinikalle ollaan rynnitty.
Samalla käynnillä otetaan pyynnöstäni papa, koska edelliskerrasta on aikaa sen 5vuotta ja ikäni puolesta en vielä pääse joukkoseuloihin. :D

Haluaisin jo kovasti viimeistään huhtikuun kierrosta yrittää, mut katotaan tilanne sitten mikä se on.  Meidän entinen hoitava lääkäri ei työskentele enää "meidän" klinikalla, nyyh :( tykättiin hänestä oikein paljon, mutta ollaan käyty tällä uudella lääkärillä, kun Sinttiä yritettiin.
Hän silloin vasteultrassa sanoi "hyvä tästä tulee" ja pelotti nuo sanat, koska pelkäsin ettei meille tulee koskaan lasta. Mutta siitä kierrosta meidän Sintti sitten sai alkunsa ja syntyi. Kävimme myös tällä lääkärillä varhaisultrassa, jossa itkin kuin pieni vauva, kun Sintin sydän jumpsutti ja pieni ihmistaimi kasvoi. :')
Toivottavasti tänä vuonna saa jälleen itkeä saman asian tiimoilta.

Siittiöt on ollut meillä varattuna jo kohta 2vuotta ja niistä vuosimaksua ollaan siis maksettu. Nyt ne sit käytetään. Ja olenkin sen jo maininnut, että 3hoitokertaan ne riittävät. Ja se on se määrä mitä me yritetään.  Ihanne olisi jos kerrasta nappais, mut en halua uskoa semmoiseen ihmeeseen. Mutta toivossa on hyvä elää!

Nyt täytyisi saada tuo imetys sitten lopetettua. Siitä tulee VAIKEAA, mutta lomalla se on hyvä lopettaa, kun on aikaa/voimaa siihen paneutua.

Kevät kolkuttaa, valoa alkaa olemaan enemmän ja enemmän. Mielikin on kirkkaampi mitä lähemmäksi kesää mennään. Lauantaina päästään vaimon kanssa kaksin vähän hienompaan ravintolaan syömään, en edes muista koska viimeksi ollaan oltu!

Hyvää loppuviikkoa.

Lapsettomien vuoksi ei naurata

Ihan alkuun, kaikki nimet jotka tässä tekstissä mainitsen ovat keksittyjä, mutta helpompi kirjoittaa nimien kanssa, kuin että teksti olisi "serkunkaimansiskonnaapuri" juttua :D

Musta on tullut äitiyden myötä jollain tavalla tosikko jos vitsit liittyvät lapsiin. Keskenmeno jätti niin syvät jäljet ja vaikka itse en ehkä ihan tahattomasta lapsettomuudesta kärsinyt, niin keskenmenon pyörteessä tuntui siltä. Mutta monia, monia muita pareja koskettaa. Ja myös itsellisiä naisia ja miehiä.

Näitä tämmösiä "vitsejä" on nyt putkahdellut välillä mun silmille. Tästä nyt on jo useampi kuukausi, kun mun kaveri kertoi, et meidän vanha yhteinen tuttu Tatu oli laittanu instagramiin ultrakuvan ja tähän kuvatekstiksi "vahinko kävi, tammikuussa tavataan"
Mä kauhistuin tosta kuvatekstistä ihan kamalasti ja taivastelin, et kuka kehtaa julkisesti asian noin ilmaista. Some on Some ja se ei poistu sieltä. Koskaan.

No se siitä. Oli ja meni.

No tämä seuraava tapahtuma on tuore. Ja tapahtui suoraan face to face. Mä kauhustelin tätä vielä tänäkin aamuna ja vaimoni myös.

Lauantaina oli mun ystävän miehen suurehkot syntymäpäivät. Sielä pöydässä istuessani katselin ympärilleni, et ketä pöydissä istuu. Silmät osuivat Pekkaan. Meillä on yhteinen kummilapsi, jonka synttäreillä viime toukokuussa ollaan nähtykin. Pekka myös sai viime kesäkuussa puolisonsa kanssa kauan toivotun esikoisen. Kuulin ystävältäni tuolloin, että lasta on ollut vaikea saada. No osuttiin Pekan kanssa sit myöhemmin illalla samaan tilaan ja keskustelu meni kutakuinkin näin:

Minä: Pekka, Hei onneks olkoon.. Tosin vähän nyt tulee myöhässä kun reilu puoli vuotta on jo kulunut.

Pekka: ööööööö, mistä sä mahdat onnitella?

(tässä kohtaa pelästyin, et onko jotain kamalaa käynytkin, mistä en tiennyt)

Minä: No siitä sun lapsesta..

Pekka: öö jaa, onks se muka onnittelun aihe?

Minä: No eiks yleensä onnitella, kun lapsen saa?? (voin kertoa, et ilmeeni oli hymystä muuttunut yhtä vakavaksi kuin kuuluisa "tonnin seteli")

Pekka: eihän tommonen huutava kakara voi olla ilonaihe, nyt oon sen oppinut, että lapset on ihania, niin kauan kun eivät oo omia.

Tässä kohtaa mä mietin, et mitä vi**ua mä just kuulin. Pekan kaverit kommentoi taustalla "no mut ainahan sä voit lähtee menee, maksat vaan elarit!!" eräs tuntematon mies kuitenkin tokaisi "Sulla on Pekka jotain semmoista, minkä mä haluaisin!"
Tämän jälkeen jutut meni niin kauheen kuuloiseksi, et sanoin vaan "jaa" ja lähdin pois.

Voihan kyse olla väsymyksestä, mut tässä kohtaa väsymys tuntuis olevan aika paha. Tai ehkä se totuus vauva-arjesta on iskenyt pahemman kerran rätillä kasvoihin. Meilläkään, kun ei Sintti mikään kaikista lepposin ole ollut, mutta ikinä.. En IKINÄ puhuis hänestä noin! Ja jos vaimoni puhuisi, suuttuisin erittäin paljon. Lapset kun eivät mulle ole mikään vitsi.

Mutta tässä siis asioita, joista nykyisin loukkaannun.. Miltä kuulostaa, olenko vaan nipottava ihminen? Vaiko loukkaisko sua tämmöset jutut?