maanantai 29. elokuuta 2016

Uuteen nousuun!

Klinikalle soitettu ja asioissa päästään etenemään kohti seuraavaa kertaa.
Jännin kysymys oli klinikalle soittaessa "oletko varma tuloksesta, olet nyt viikoilla 3+4?" Joo olen mä, negaa testit näyttää.
Tänään aloitin lääkärin ohjeistuksella jälleen letrozolien syömisen 2tbl/pvä kp3-7. Ensi maanantaina on jälleen folliultra ja siten selviää alanko välittömästi pistämään menopuria.

Jos jotain positiivista tästä lyhyestä kierrosta on, niin ainakin se mun aikaisemmassa postauksessa mainittu koulutus ei tule esteeksi, koska inssiä tuskin tehdään enää kp20 tai kp21 eli ovulaatio toivottavasti on tapahtunut ennen sitä. Töiden puljausta tulee varmasti, mutta teen mitä vaan sen eteen, että me vaan päästään klinikalle, kun tarve vaatii.
Luovuttajan vaihdosta meille soitellaan huomenissa. Ainut mitä unohdin kysyä oli se aukiolotutkimus, toisaalta luulisi et lääkäri sitä olisi itse ehdottanut, mikäli näkisi sille tarvetta? Ja tarkemmin, kun L:n kanssa muisteltiin, taisi lääkäri sanoa joskus, että 23vuotiaalla harvemmin mitään tukoksia on. Toisaalta, meillä on aina joka asiassa maailman surkein tuuri. Mikään ei koskaan onnistu ilman ongelmia.

Mut uskokaa tai älkää, nyt alkaa olemaan jo positiivinen fiilis! Suunta ei oo, kuin ylöspäin!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ei niin ei

Sanoja ja lauseita, joita tänään olen kuullut;

- "jos vuoto onkin vaan alkuraskauden vuotoja"

- "voihan kuukautiset tulla, vaikka onkin raskaana, joillekin niin käy"

- "jos se muuttuu vielä myöhemmin plussaksi"

Vastaukseni; en usko, tuskin, ei ole.

Miten tää tuntuu niin pahalta, vaikka tämä oli vasta meidän TOINEN yritys. Eihän meillä ole vielä mitään hätää.
Ainut mitä tässä nyt enää suren oikeasti on se, kuinka sekaisin mun kroppa on, kun nyt mun kierto oli vaivaiset 26päivää?
Pitääkö jo miettiä osien vaihtoa. Haluan kyllä vielä yrittää. Huoh.
Missä mun kamalat menkkakivut on? Mulla ei ole nyt mitään tuntemuksia, ei mitään.

lauantai 27. elokuuta 2016

Se siitä, taas

Edes 14vuorokautta ei ole kulunut meidän inseminaatiosta. Viime yönä alkoi pieni rusehtava vuoto. Ja nyt päivällä sitä on enemmän, en kuitenkaan osaa tulkita näitä kuukautisiksi. Eli kaikki tämä on nyt tapahtunut dpo9. Tein hätäpäissäni äkkiä yhden r-testin clear bluen "siniristi" r-testillä. Hyvin hailakkaa plussaa tuo näyttää, mutta ehkä se on vain viivanpaikka eli tulkitsen negatiiviseksi. Edelliskerralla en tosin koskaan edes haamuja saanut näinä päivinä, kun tikuttelin enemmän kuin laki sallii :D Toisaalta en haluaisi vielä luopua toivosta, mutta ehkä se on parempi. Testaan vielä muutaman päivän päästä uudestaan, mikäli vuoto pysyy näin minimaalisen outona.

Yleisesti piinapäivät ovat menneet nopeasti, enkä ole tätä asiaa miettinyt jatkuvasti, tosin en voi kieltääkkään, etteikö päivittäin se olisi kerran mielessäni käynyt. Tässä kierrossa pydähdyin joka ilta kalenterin ääreen ja kirjoitin fiiliksiä ja tuntemuksia ylös, jotta voin verrata näitä sitten seuraavalla kerralla. Harmikseni en ensimmäisellä kerralla kirjoittanut muuta ylös, kuin negatiiviset r-testien tulokset. Mulla ei ole rinnat olleet niin kipeät, kuin tavallisesti ne on aina, siis ihan aina! En ole ollut edes kiukkunen tms...

Kirjoitan nyt vähän tännekkin näitä ns. tuntemuksia tai oireita.

Dpo 0 - inseminaatio

Dpo 1- ei mitään, v-pun/v-ruskea lima.

Dpo 2- pieni verihyytymä, johtunee katetrista, joka raapaissut kohdunsuuta. Selkäkipu.

Dpo 3- menkkamainen jomotus.

Dpo 4- menkkamainen jomotus, rintojen turpoaminen.

Dpo 5- pyörryttävä olo, pakko syödä vähän 3h välein.

Dpo6 - flunssainen olo, närästystä. Menkkamainen jomotus loppunut.

Dpo7- flunssaisuus jatkuu.

Dpo8 - vatsa tosi turvonnut, kuukautiset alkaa? 

Dpo9 - yöllä rusehtavaa valkkaria ja nyt sitä tulee jo enemmän, ei kuitenkaan niin paljon, että nämä olisivat kuukautiset. Vatsaa nippailee. Hyvin hailakka haamu+. Pregnylin varoaika vielä, johtunee siitä. 

Eli nyt me valmistaudutaan seuraavaan kertaan. Mulla alkaa eräs kallis koulutus työnohella, jonka työpaikkani maksaa, sieltä ei saa olla kertaakaan pois. Tämä tuo lisämaustetta seuraavaan kertaan/kiertoon, että miten folliultrien käy tai inseminaation. Lääkäri sanoi, että ensi kerralla menopur-pistokset alkaa jo ajoissa.

*muoksmuoks nyt ne menkat sit alko kp1. Pettymys. Kyyneleet. Kiukku.
Ps. Seuraavaan yritykseen aiotaan vaihtaa luovuttaja.

torstai 18. elokuuta 2016

Toinen yritys

Maanantai-keskiviikko menivät menopuria pistellen ja se oli kyllä simppeliä hommaa. Tiistaina klo.14 tuli muu ongelma eteen, nimittäin aivan jäätävä vatsatauti! Olin jo varma, että nyt jää yritys väliin, huhhuh!
Ovulaation metsästys tuotti pientä hankaluutta, koska nesteitä ei luonnollisesti paljon ollut tuon taudin takia. Keskiviikko eli eilen cb:n testi hymyili erittäin leveästi! Ja tänään oli inssi. Ovulaatio oli kerennyt jo tapahtua ja toinen folli oli vielä kiinni, mutta se ei lääkärin mukaan ollut ihan täydellinen. Pistettiin kuitenkin pregnyl kaiken tämän tueksi.
Nyt jäämme kahdeksi viikoksi blogitauolle, palataan asiaan kun tiedämme miten kävi. Peukut pystyssä!

maanantai 15. elokuuta 2016

Ei vielä

Tänään oli folliultra nro.2 ja tulos oli: ei mitään uutta. Ei sitten mitään!!! Follit eivät olleet kasvaneet kolmessa päivässä juuri ollenkaan. Mutta sen verran oli nyt selvää, että kummaltakin puolelta olis kasvamassa yhet 12-13mm rakkulat. Limakalvo oli 1mm paksumpi eli nyt 6,5mm eli raakile sekin. Ja nyt on siis kp15. Inssi ei tapahdu siis vielä.

Mutta meillä on sotasuunnitelma.
Saatiin menopur resepti kouraan ja marssittiin tampereen yliopistolliseen apteekkiin, josta pysty ostamaan 2ampullia erikseen (Yht.hieman reilu 56€). Eli ei tarvinnut ostaa kokonaista 5ampullin pakkausta, joka olisi huomattavasti tullut kalliimmaksi.
Homma etenee nyt näin:
-Tänään illalla pistämme menopur 75iu
- Ti 16.8 menopur 37,5iu
- Ja ke 17.8 samanmoinen annos.
- torstaina 18.8 jälleen ultra ja mahd.inseminaatio.

Lääkäri sanoi, että jos nytkään ei tärppi käy, mietitään jo muuta vaihtoehtoa,  ivf? Tiukempi lääkitys? No jaa, se on sit sen ajan murhe.

Nyt sitten toivotaan, että muniksien tehokasvatus tuottaa tulosta!

torstai 11. elokuuta 2016

Ultraa yms.

Tänään elellään kp11 ja oli pitkästä aikaa taas folliultran aika. Limat ohuet sekä follikkeli/follikkelit pieni/pienet n.12-13mm oli suurin, mutta tässä kierron kohtaa se lääkärin mukaan on ihan normaalia. Ovis tikuttelu jatkuu. Maanantaina olis taas luvassa ultra ja katotaan missä vaiheessa mennään. Inseminaatio on joka tapauksessa ma-ke välisenä aikana. Mikäli ovis ei oo sit nyt lauantaina. Ekan kerran meille vilautettiin mahdollisuutta hakea kelakorvauksia, koska mulla on nyt todistetusti "ovulaatiohäiriö" ja ilman lääkkeitä en folleja saa kasvamaan. Siitä syystä kerran tais tullakkin se ovis sillon kp43!! Toivomme todella, että nyt olisi onni matkassa! :')

Taisin joskus kirjottaa, että emme tule ostamaan tulevalle käärölle mitään, ennen kun tiedämme, että meille on joskus oikeasti tulossa lapsi. No nyt niin kävi kuitenkin, että jotain pientä ostettiin. Bodyt, sukat ja harsoliinat ovat ihan vain lidlistä. Meidän mielestä suloiset looney tunes aiheiset <3 olkoon nämä nyt ensimmäiset ostokset ja toistaiseksi viimeiset, kunnes on sen aika...oikeasti :)

Ainiin, täällä kotosalla käytiin pikasesti anttilassa ja voin kertoa että ovistestejä ja raskaustestejä lähti mukaan, kun ne oli -60%!!

Ps. Vieläkin ollaan aikalailla hölläillen. Onneks ens viikko on lomaa, niin voidaan ajaa Tampereelle vaikka jokapäivä mihin aikaan vaan eikä tarvi puljailla töiden kanssa. Voi käärö <3

tiistai 2. elokuuta 2016

Täällä taas

Se olisi melkein tämäkin kesä takana päin ja jälleen mennään kohti pimeyttä ja kylmää. Ei olla kumpikaan ollenkaan syksy tai talvityyppejä. Ajattelin näin aluksi kertoa kesästä ja tapahtumista sekä lopuksi tästä hetkestä.

Kesäkuu: edellinen inssi päättyi kuukautisiin. Pieni toivonkipinä hiipi, kun niitä ei aluksi kuulunutkaan, mutta sieltä ne saapui. Ensi kerralla olis kiva olla ilman pregnyliä!!! Päädyttiin myös, että "vauvaprojekti" jatkuu syyskuussa. Tein vielä töitä koko kesäkuun, juhannus oli tänä vuonna melkein kokonaan vapaa. Autojen kanssa alkoi kamala tappelu ja meidän uusin tapaus joutuikin pitkäksi aikaa korjaukseen, murr! Aina se on rikki!!!  Aloin olemaan jo todellakin lomantarpeessa. Pride-viikkoa odotettiin kuumeisesti.

Heinäkuu: Loma lähestyy! Heinäkuu alkoi pride viikonlopulla, ihanaa! Tunnelma oli sielä erilainen, kuin minään aikaisempana vuonna. Käytiin myös loppubileissä. L:n pikkusisko oli sielä lipunmyyjänä. Drag queen show oli mahtava! Tän viikonlopun jälkeen tein vielä pari viikkoa töitä ja sit se loma alkoi.
Molemmat autot oli ehjiä, paitsi tää uudempi, jossa oli kallis remontti, huoh. Ja eikun se kaara vaihtoon ei me jakseta enää. Löydettiin ihana farkkuvolvo ton edellisen farkkuvolkkarin tilalle, jee!

Kuukautisten odottelu tuli taas kuvioihi.....missäköhän ne taas on, huoh! Pitkä kierto siis varmaan tiedossa.  Ensimmäisenä lomalla oli ohjelmassa meidän naapurin 30v juhlat ja siellä olikin tosi kivaa. Oli pieniä leikkejä ja ruokaa. Pian suunnattiinkin mun äidin, pikkusiskojen ja L:n kanssa tallinnanristeilylle. Sekin oli kiva reissu. Löysin ihanat sateenkaari sukkikset lapselle/vauvalle, niiden merkkiä en enää muista. Päädyttiin kuitenkin jättämään  ne sinne hyllylle, ehkä joskus haetaan ne, ken tietää.. Kotiin kun palattiin, mietittiin jälleen "vauvaprojektia". Jos nyt kuitenkin jatkais niitä elokuussa. Ja kyllä. Näin me tehdään, jee! Lomalla kerettiin käymään yyterissä mökillä sekä särkänniemessä.  Ps. Missä kuukautiset?

Elokuu: Tätä kuukautta nyt siis elellään ja nyt on toinen päivä. Tässä kuussa mulla on vielä 1vk lomaa, joka alkaa 15pv. Eilen 1.8 oli paluu arkeen ja kappas kp1 alkoi 1.8! Eilen en saanut klinikalle yhteyttä, mut tänään se onnistu. Letrojen syönti alkaa huomenna jälleen annostuksella 2tbl/pv ja ensiviikon torstaina 11pv on folliultra. Tunnelmat tässä yrityksessä on mahtavat! Viimeks stressas ja jännitti kokoaja, nyt me otetaan aika höllien koko tää yritys. Ja matka jatkuu!

Kun perheunelmista tuli totta

Taisi olla vuosi 2013, kun ensimmäisen kerran tutustuin pintaraapaisun verran blogeihin, joissa naisparit haaveilivat lapsesta. Olin tuolloi...