Sananen piinapäivistä

Ihan ensi alkuun, totta tämä on, mä olen raskaana! Ja nyt elellään rv4+2. Uskomatonta, että ollaan onnistuttu ensimmäisellä yrityksellä, ei sitä vaan vieläkään pysty käsittämään. Mutta jos nyt vähän lyhyehkösti kuuluisista piinapäivistä. 

Dpo 1-3: ei ollut fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mut eihän tuossa vaiheessa kai voi vielä ollakaan? 

Dpo 4-5: ei edelleenkään mitään.

Dpo 6-8: Näinä päivinä alkoi jännä jomottelu ajoittain tuntua alavatsassa, mutta yhdistin tän kivun tulevan aina silloin tulevaksi, kun olin laittanut lugesteronin. Rinnat myös turposi, mutta tämäkin myös yksi lugesteronin aiheuttama oire. Aloin myös käymään öisin pissalla ja se on mulle hyvin epätavanomaista, ellen ole.. raskaana. Kova jano kokoajan. Repäisykipu aivastaessa...  

Dpo 9-11: niin dpo11 tein ekan kerran positiivisen testin heti herättyäni. Viiva ei tullut heti, mutta testiajanpuitteissa. APUA! Nyt jännittää. Väsyttää, janottaa, vilunväreitä..

Dpo 12-14: dpo12 viiva haaleampi kuin dpo11.. no olikos tää nyt sit kemiallinen, oireet jatkuu, toki lievänä. Mutta kuitenkin. Dpo13 viiva taas vahvempi kuin dpo11, no mitä hittoa.. tähänkö on tultu, et mä kuitenkin kyttään noita viivoja, vaikka oon uhonnut etten niin enää tekisi, Sintin odotuksessa kun uin suorastaan raskustesteissä. 

Dpo 15-16: Viivat vahvistuu, eka ja vika tekemäni digitesti näyttää viikkoja 2-3. Nyt en enää testaa. Klinikalle soitto. Varhaisultra varattiin kun viikkoja on kasassa 6+6, halutaan tähän mennä myös tälläkin kertaa. Oireet on edelleen samat kuin edellä sekä ajoittain menkkamaista jomottelua, tuttua tunnetta Sintin alkuraskausajalta. Ihanaa <3

Alla tämän päiväinen testi. :)))) 

 

Inseminaatio ja dpo11

Palataan inseminaatioon joka tehtiin kp17. Se oli siis kaikista kamalin kokemus mitä mulla on ollut inseminaatioiden suhteen.  Yleensä ne on aika kivuttomia sekä toimenpide on nopeasti ohi. 

Menin sovitusti yksin inssiin, sillä L oli ollut pari viikkoa sit flunssassa ja varotoimenpiteenä hän ei sinne saanut tulla, vaikka oli terve.  Selvennän vielä, että kyse siis oli todistetusti normilenssusta. Joten Sintti ja vaimo ajelivat sen aikaan, kun oli the hetki. 

Huoneeseen mentäessä eka ultrattiin, folli paikallaan ja lääkäri sitä taivasteli. Sit inssi. Hän ei meinannut saada katetria paikalleen taaksepäin kallistuneen kohdun takia. Hän yritti ja yritti. Ja mua sattu! Hoitaja sanoi, mun näyttävän ihan kauhistuneelta ja yritti puhua mulle niitä näitä, että olisin rentona. Lääkäri tässä kohtaa ilmoitti, että joutuu nyt ottamaan pihdit, jotta saisi kohdun suun pysymään paikallaan.. ”nyt voi sattua”... ja sattu muuten niin maan perkeleesti! Ähisin ja puhisin, kuin synnytyksessä. No menikö kateri kohtuun, ei tietenkään. Hoitajakin jo ilmoitti kun aikaa kului, et siemenneste ei mene pilalle, vaikka se tuossa nyt joutuu odottamaan. Sit haettiin ilmeisesti jokin eri mallinen katetri vihdoin ja viimein... tämä yksilö meni heti sinne minne piti. Toimenpide ohi. Verta pyyhittiin minusta, sitä oli allani olleessa paperissa sekä sitä tuli vielä inssin jälkeenkin. Toimenpide kaikkineen kesti 15min + ultra 5min... voin kertoa, et kaikki lihakset olivat kipeitä seuraavana päivänä, kun gynentuolissa joutui olemaan niin kauan kauhusta kankeana :D 

No piinapäivät. Aika oireetonta menoa kokoajan ja on edelleen. Tänään on dpo11, päätin kokeilla aamulla testata, vaikka olin varma negasta, mutta se testi näytti kahta viivaa, ja tein tämän vielä nyt päivällä, josta kuva alla... varovaisesti olemme onnellisia!  Katsotaan nyt vielä piinapäivät loppuun. 

Ps. Unohdin mainita, että inseminaation yhteydessä pistettiin ovitrelle + lugesteronit ovat tässä tukena.

 

Mitä meille kuuluu?

 Täällä taas, syksy on siis saapunut. Mut ihan ekaksi kelaillaan menneitä kuukausia :) 

Huhtikuu: Hetkittäin harmitti, et inseminaatio ei tule onnistumaan tänä keväänä, mut ei siinä mitään, elämä jatkuu. Ja korona pahentunut suomessa, mutta onneks meidän maakunta aikalailla vähillä selvinnyt. Vauvauutisia tulvii ympärillä. Mutta myös surullisia, hyvä ystäväni koki toisen ja  viimeisen kerran kohdunulkopuolisen raskauden, nyt on jouduttu toinenkin munajohdin leikkaamaan. Vaihtoehtona heillä on enää hedelmöityshoidot jos haluaa raskaaksi, mutta olen ymmärtänyt, että hänen miehensä ei niihin tahdo ryhtyä. :( onneksi heillä on kuitenkin yksi lapsi ❤️

Toukokuu: Mehän jatkettiin Sintin imetystä, kun saatiin ”tuomio”, että hoitoja ei voi jatkaa. Mut sit koitti tämä toukokuu ja muistaakseni meidän hääpäivä eli 5.5 oltiin perheenä saunassa ja saunasta lähdettyäni kävelin vaatehuoneeseen hakemaan yökkäriä. Kumarruin alahyllyä kohti ja selässä napsahti erittäin kipeästi, tuumasin vain ”auts”. Ja laitoin yökkärin päälle. Tämän jälkeen kävelin makuuhuoneen puolelle ja kumarruin laittamaan pyyhettä turbaanille.... jalat lähti alta ja aivan suorastaan helvetillinen kipu selässä. En pystyny kävelemään, en liikkumaan, huusin ja itkin ja kirosin.. vaimo huusi kylppäristä, jossa Sintin kans vielä oli, et mitä tapahtu.. sain huudettua sit ”apua” ja vaimo lapsen kanssa juoksi auttamaan. No tämä diagnosoitiin seuraavana päivänä noidannuoleksi ja sain vahvoja kipulääkkeitä/lihasrelaksantteja, et imetys loppui kuin seinään. Mut se meni hienosti! Ja ah! Tästä päivästä eteenpäin meillä yöt on nukuttu hyvin! Ja sekös vähän lisäsi lisää vauvakuumetta, kun meidän Sintti on jo niin iso! ❤️

Kesäkuu: Klinikalta napsahtaa kirje postilaatikkoon.. no nytkö jo tieto tuli vai mitä ihmettä. Ei, se olikin lasku. Lasku sisarussiittiöiden vuosimaksusta. Minä sitten soittelin ja sanoin, että en maksa vielä ennen kuin asia selviää, voiko luovuttajaa edes enää käyttää.. ja lasku laitettiin jäihin siksi aikaa, kunnes toisin ilmoitetaan. Ah, kesäloma alkoi ja ihana helle! <3

Heinäkuu: Töihin paluu tapahtui tässä kuussa. Voihan työmotivaatio, sitä en ole kyllä vuosiin nähnyt. Harmittaa, ku en hakenut siihen miettimääni kouluun jo tän vuoden alussa, no katotaan jos nyt 2021tammikuussa saisin sen vihdoinkin aikaiseksi!

Elokuu: Klikikalta ei ole kuulunut mitään. Muistelinme molemmat, et lääkäri taisi mainita maaliskuussa, et ”palataan asiaan elokuussa”... No jos korona estää tämän pienen lapsen tutkimuksia... mutta kun jo niin kovasti haluais jo tietää ja edetä kohti omia haaveita.. Itsekästäkö? Ehkä. 

Syyskuu: On jo kuun puoliväli.. lähimmät ovat uskaltanut kysellä meidän haaveita toisesta lapsesta. Osa tiennyt tämän meidän tilanteen ja kysellyt siitä. Meillä ei ole vastausta. Pakko soittaa klinikalle. Saan tietää, että asia jo ratkennut, ilmeisesti kukaan ei vaan älynnyt meille soitella.. Lääkäri soittaa minulle seuraavana päivänä sovitusti. Julkisesti en tämän lapsen rakennepoikkeamaa kerro, mutta hän voi hyvin. Hänen poikkeamansa on myös sellainen, että en itsekään ikinä keskeyttäisi raskautta, jos jäisimme rakenneultrassa kiinni. Ja niin, luovuttajan osuus on tähän hyvin epätodennäköinen ja tutkimusten sekä perinnöllisyyslääkärin lausunnon perusteella luovuttajan sukusolut ovat käytössä. No, mutta!!! Koska tilanne on tämä, voidaanko aloittaa jo heti seuraavasta kierrosta hoito!?!?!??! Ja niinhän me sit jäätiin odottelemaan seuraavia kuukautisia. Menkat alkaa vielä tämän kuun lopussa! Jes! Tästä se lähtee!!

Lokakuu:  Me yritetään siis luomukiertoon saada inssi. Kaksoishormoni testi alkaa vilkuttaa hymyileviä kasvoja kp14 ja on tietenkin lauantai. Maanantaina kp16 on folliultra.. omat fiilikset on, et ovis on ihan justiinsa! Mut vilkkuva hymynaama vain jaksaa ilahduttaa tänäkin maanantai aamuna. Tämä lääkäri (taas eri kuin maaliskuussa) vähän ihmettelee, miten raskaus on muka ”parantanut” mun kiertoa jos se on ollut ennen raskautta epäselvä... ultrassa folli20mm ja kohdun limat 11,8mm.. ovis on käsillä.. kello on jo niin paljon, että tänään kp16 sitä (inssä) ei voida tehdä, mutta huomenna kp17aamusta. 

Kp17 aamuna ovistesti on virallisesti positiivinen. Ultrassa folli paikallaan ja kasvanut eilisestä.. inseminaatio suoritettu... siitä myöhemmin lisää.....ei ollut meinaan ihan helppo nakki.