keskiviikko 30. joulukuuta 2015

6vuotta

31.12.2009 meistä tuli julkisesti ME. Tämä toi aluksi mukanaan ihmetystä, ennakkoluuloja, kettuilua kuin myös vastapainoksi onnittelua ja onnellisuutta.

En olisi ikimaailmassa uskonut, että mä rakastuisin mun parhaan ystävän isosiskoon. En olisi ikinä uskonut, että saisin mun tunteisiini myönteisiä vastauksia. Mutta silti me kuunneltiin vaan kliseisesti omia sydämiämme. Alku oli erittäinkin rankkaa aikaa, kun aluksi tuli vanhemmilta lokaa niskaan. Monesti sain itse kuulla silloisena 16vuotiaana tämän olevan "ohi menevä vaihe, jonka jokainen joskus elämässään käy lävitse"
Milloin me itkettiin L:n autossa, kun ei kukaan usko, kuinka tosissamme ollaan. Muistan myös jopa, että kerran lähdettiin itku kurkussa L:n kummitädin luokse, joka hyväksyi meidät heti alusta alkaen. L:n isälle asia taisi olla eniten järkytys. Hänen silloisia sanojaan lainaten "miten L:stä voi tulla tollanen, kun se on aina ollut tollanen jätkä!?!" hmm...tämä hieman silloin nauratti meitä ja myös vieläkin. Ystävät/kaverit kuitenkin ovat olleet ymmärtäväisiä alusta alkaen. Vaikeuksien kautta voittoon. Noin vuosi meidän seurustelusta eteenpäin ja yksi illan istujainen sekä muutamat neuvoantavat, lisäksi myöskin L:n itku ja kaksin keskeinen keskustelu äitinsä kanssa ja asiat lähti muuttumaan.
Tänä päivänä mulla on kaksi ihanaa perhettä. Omani sekä L:n perhe. 30.6.2011 mentiin kihloihin. Kaikki on nyt niin kuin kuuluukin olla. En mä voisi olla enää onnellisempi. Meillä on oma pieni perhe, johon kuuluu toistaiseksi eläimet 1koira ja 2kisua.

Minä sinua vaan,
<3:lla N.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulusta ja vähän asian ohitse

Tänäkään jouluna en pääse viettämään yhteistä aikaa läheisteni kanssa, sillä olen töissä. Olen tosin itse saanut valita, että olenko töissä joulun vai uudenvuoden. Vielä toistaiseksi olen halunnut olla uudenvuoden vapaalla, sillä silloin on mun ja L:n vuosipäivä. Ja näin tällä tavoin olen antanut muiden olla joulun vapaalla perheidensä parissa. Siltikin mua joka vuosi harmittaa, että kun muut valmistelee innolla joulua ja on lähdössä vanhemmilleen (tai jonnekkin), niin mä valmistaudun töihin. Tosin on munkin työni arvokasta ja mä olen niiden kanssa, joilla ei välttämättä käy ketään katsomassa.
Mä pääsen jouluaattona töistä illalla, jonka jälkeen ajattelin kylläkin vielä suunnata anoppilaan, jonne L meneekin jo heti melki aamusta. Kerran töissä multa kysyttiin, että mitä L on mieltä siitä, että olen paljon viikonloppuja ja pyhiä töissä. No mitä se siihen nyt sanois, kyllähän se mua ymmärtää, hoitajat ei vaan elä viikonpäivien/pyhien mukaan. Mun viikonloppu voi olla vaikka maanantai ja tiistai, jos niin vaan sopii. Kyllähän sitä harmittaa, että lauantaina lähden aamupäivästä duuniin, vaikka me voitais lähtee vaikka hitto kylpylään tai jonnekkin. Mut niin se on. Ammatinvalinta kysymys(kö?).
Mut helmikuussa meitä odottaa ihka ensimmäinen ulkomaanmatka, joka me tehdää yhdessä. Mä oon viimeks 11-12 vuotiaana ollut turkissa ja en muista siitä reissusta juurikaan mitää. L:n reissustakin jo kaippa 8vuotta. Me mennään Portugaliin! :)

Ja ton reissun jälkeen on aika varata sitten se ensikäynti klinikalle. Siinäkin kovasti mietittävää vielä, että suunnataanko me hki:n suuntaan vai tre;n. Sillä meillä on suunnilleen sama matka kumpaankin kaupunkiin. Jos joutuisin joskus yksin lähtemään tien päälle, en ikimaailmassa ajais helsingissä (mun hermot ei kestä sitä :D) Tampereella osaan jo sit vähän paremmin liikkua, mutta en tietenkään hyvin. No se jää nähtäväksi, onneks tässä on vielä aikaa hetken miettiä :)

Mutta Hyvää Joulua ja erittäin ONNEKASTA uuttavuotta 2016! <3

perjantai 18. joulukuuta 2015

Rekisteröity parisuhde ja lapsi?

Tosiaan, hommahan meillä on nyt niin, että mehän ei olla olla naimisissa (toistaiseksi rekisteröidyssä parisuhteessa), koska ollaan alusta asti haluttu odottaa avioliittolain voimaantuloa. Mut onko tämä este aloittaa hoidot yhdessä? En ole ollenkaan tietoinen tästä asiasta. Perheensisäinen adoptio ei tietenkään onnistu ennen tämän asian tekemistä, sen tiedän. Mutta voidaanko meiltä evätä hoidot tämän vuoksi? Sitä emme halua!
Ollaan tietenkin puhuttu, että jos lapsi meille on tulossa aikaisemmin, kuin tuo laki astuu voimaan rekisteröimme suhteemme. Syy miksi emme ole halunneet rekisteröityä on se, että tuo ei ole tasa-arvoista ja kategorioi liikaa. Kihloissa ollaan oltu jo 4,5vuotta. Joskus keskustelin yhden ystävän kanssa tuosta avioliittolaista ja hän oli ihan järkyttynyt, että asiat eivät olekkaan tasa-arvossa, niinkuin hän oli itse luullut. No minkäs teet, mutta onneksi asiat ovat nyt menossa parempaan suuntaan. Ollaan aina tiedetty, että tää laki tulee joskus myös meille tänne Suomeen. Me tiedettiin jo silloin, kun mitään kansalaisalotteita oltu vielä edes tehty. Toivoisin jos joku näitä minun pieniä tekstinpätkiä löytäisi osaisi minua vähän valaista :)

Kuulin myös viime viikonloppuna, että eräs toinen naispari, jonka kaverini tuntee ovat aikomassa myös lasta. Mutta tapa millä, olen siitä ihmeissäni ja oikeastaan järkyttynyt. He ovat siis naimisissa. Ja lapsi aiotaan "tehdä" niin, että toinen osapuoli menee sänkyyn aina vaan jonkun kanssa ja sitten toivovat parasta. Eli joka kuukausi täytyy tehdä ns."sovittu pettäminen" No tapoja on monia ja jokainen luo oman parisuhteensa säännöt, mutta mun arvomaailmaan tuo ei sovi. Hui.
Mutta nyt viikonlopun viettoon!

Ps. Meillä ei muuten ole tietokonetta, joten kirjoitan kaikki tekstini puhelimitse. :D

torstai 10. joulukuuta 2015

Vihdoinkin!

Jeee, menkat! Miten näistä voi olla iloinen? Voi kuinka mä oon kaivannut sitä tunnetta, että mun alavatsaan sattuu ja joudun makaamaan sikiöasennossa sängyllä! Pitkästä aikaa tuntuu taas normaalilta. Tää on oikeesti ihan kamalaa, kun sun kroppa ei toimi niin ku sä haluaisit ja sit ku sä stressaat ja mietit asioita, niin se toimii entistäkin huonommin. Mut nyt tosiaan odotan kp15 ja alan syömään sitä terolut-lääkettä 1tbl/pvä/10pv.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kirjoitanko vai enkö?

Oon miettinyt todella paljon tän blogin kirjoittamista. Olen joskus julkaissut jotakin, mutta heti seuraavana päivänä poistanut. Lähinnä miettinyt, että löytäisikö tätä blogia kukaan? Kiinnostaako ketään?

Olen iältäni 20+ nainen ja kihloissa tyttöystäväni kanssa. Olemme olleet yhdessä melkein 6vuotta. Syy miksi haluaisin kirjoittaa blogia on se, että haaveissa meillä on vauva<3 Tähän "leikkiin" olisi tarkoitus ryhtyä keväällä 2016 klinikalla.

Kävin muutama viikko sitten yksityisellä gynekologilla tarkastuttamassa lähtötilanteen. Sillä kuukautiseni ovat epäsäännölliset nuoresta iästäni huolimatta. Kysymyksiini sain siellä pöydällä maatessani vastauksen: "pco tyyppiset munasarjat" eli monirakkulaiset munasarjat ja myöskin se, että keltarauhashormonia ei tuotu minulla normaalisti. Sain tähän terolut merkkisiä lääkkeitä, mutta edelleenkin odotan kuukautisten alkua, jotta kp15 voisin aloittaa näiden syönnin ja saada kiertoni mahdollisesti normaaliksi ja ehkä saattaisin jopa ovuloida.

Jospa jätän tämän tähän tällä kertaa. Katsotaan miten homma etenee :)

Kun perheunelmista tuli totta

Taisi olla vuosi 2013, kun ensimmäisen kerran tutustuin pintaraapaisun verran blogeihin, joissa naisparit haaveilivat lapsesta. Olin tuolloi...