6vuotta

31.12.2009 meistä tuli julkisesti ME. Tämä toi aluksi mukanaan ihmetystä, ennakkoluuloja, kettuilua kuin myös vastapainoksi onnittelua ja onnellisuutta.

En olisi ikimaailmassa uskonut, että mä rakastuisin mun parhaan ystävän isosiskoon. En olisi ikinä uskonut, että saisin mun tunteisiini myönteisiä vastauksia. Mutta silti me kuunneltiin vaan kliseisesti omia sydämiämme. Alku oli erittäinkin rankkaa aikaa, kun aluksi tuli vanhemmilta lokaa niskaan. Monesti sain itse kuulla silloisena 16vuotiaana tämän olevan "ohi menevä vaihe, jonka jokainen joskus elämässään käy lävitse"
Milloin me itkettiin L:n autossa, kun ei kukaan usko, kuinka tosissamme ollaan. Muistan myös jopa, että kerran lähdettiin itku kurkussa L:n kummitädin luokse, joka hyväksyi meidät heti alusta alkaen. L:n isälle asia taisi olla eniten järkytys. Hänen silloisia sanojaan lainaten "miten L:stä voi tulla tollanen, kun se on aina ollut tollanen jätkä!?!" hmm...tämä hieman silloin nauratti meitä ja myös vieläkin. Ystävät/kaverit kuitenkin ovat olleet ymmärtäväisiä alusta alkaen. Vaikeuksien kautta voittoon. Noin vuosi meidän seurustelusta eteenpäin ja yksi illan istujainen sekä muutamat neuvoantavat, lisäksi myöskin L:n itku ja kaksin keskeinen keskustelu äitinsä kanssa ja asiat lähti muuttumaan.
Tänä päivänä mulla on kaksi ihanaa perhettä. Omani sekä L:n perhe. 30.6.2011 mentiin kihloihin. Kaikki on nyt niin kuin kuuluukin olla. En mä voisi olla enää onnellisempi. Meillä on oma pieni perhe, johon kuuluu toistaiseksi eläimet 1koira ja 2kisua.

Minä sinua vaan,
<3:lla N.