torstai 25. marraskuuta 2021

Tays ensikäynti

 Tosiaan instagramin puolelle olen aiheesta jo tänään kirjoitellut ja suosittelen sinne siirtymään jos aihe vielä kiinnostaa :) nyt päivittelen tänne vielä heti suoraan, että missä mennään. 

Ihan ekaks meille oli tullut aika tälle käynnille tuossa alkusyksyn aikana. Ja tänään oli tuo jännittävä käynti. 

Aika oli klo9 ja vietiin vaimon kanssa lapsi ekana päiväkotiin ja lähdettiin siitä sitten ajelemaan kohti tayssia. Eka problematiikka iski aamulla, kun jo täällä meidän kaupungissa oli tietöiden takia ihan kamala ruuhka ja oltiin jo alunperinkin 10minuuttia aikataulusta myöhässä. Ja aivan kauhusta kankeana ajettiin motarilla kelloa vastaan. Kello oli sitten 8.58, kun leimattiin itsemme sisälle ja tosiaan tasalta oli aika. Mut kerettiin! Huhhuh! 

Ekaks käytiin toimistossa varmistamassa, että yhteystiedot on ok. Tämän jälkeen päästiin lääkärille.

Keskustelussa lääkäri katseli historiaamme ja totesi, että 3/7 tehtyä inseminaatiota yksityisellä on tilastollisesti erittäin hyvä. Eli olen ”raskautuvaa” sorttia. Tuntui kyllä hieman hassulta tuo lause, mut onhan tästä myös faktaa. Se että keskenmenoja on matkalle mahtunut on huonoa tuuria. Sekin oli tiedossa. Lääkäri hieman kyseenalaisti tästä johtuen ivf toiveemme ja kyseli miksi näin toivoisimme. Ei oikein ollut siihen vastausta, se on vaan ehkä psyykkistä puolta. Epäluottamusta omaa kehoa kohtaan. Viimeisin kuukautiskiertoni oli liki 80päivää ja nyt eletään siis kp8. Ultrattiin ja kaikki näytti hyvältä. Ei mitään moitittavaa. Labrat edelleen ok. Päädyttiin nyt yhteistyössä, että inseminaatiolla lähdetään liikenteeseen, joka tehdään lääkkeelliseen kiertoon. 

No tätä ennen seuraa vieläkin odotuksen odotusta. Nimittäin nyt ollaan lahjoittajajonossa. Jono on n.1-3kk ja kun sieltä rimpautetaan alkaa hoito heti seuraavaan alkavaan kiertoon. Eli ensi vuoden alussa alkaa tapahtumaan. Keskusteltiin myös, että jos neljännen inssin jälkeen ei plussaa ole testissä, voisi ivf tässä kohtaa olla mahdollisuus. 

Tän jälkeen käytiin hoitajalla, joka kertoi byrokratiaa lahjasoluilla alkunsa saaneiden lasten oikeuksista jne. Tuttua huttua. Ei tarvinnut enää virallista lahjasoluneuvontaa käydä, koska yksityisellä se aikoinaan on jo käyty ja yks lapsi meiltä jo onneksi löytyy. :)

Tää on taas joku jännä hassu tunne, mut musta tuntuu, et me tullaan onnistumaan. Meidän esikoinen täyttää pian 4vuotta. Toivotaan hänelle niin kovasti sisarusta! <3 

Nyt varmasti tällä blogin puolella hiljenen toistaiseksi, mutta instassa olen aktiivisemmin. Palaan myös varmasti asiaan, kun seuraava steppi alkaa, eli hoidot! 

Hyvää joulun odotusta ja ONNELLISTA uutta vuotta 2022! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tays ensikäynti

 Tosiaan instagramin puolelle olen aiheesta jo tänään kirjoitellut ja suosittelen sinne siirtymään jos aihe vielä kiinnostaa :) nyt päivitte...