lauantai 27. elokuuta 2016

Se siitä, taas

Edes 14vuorokautta ei ole kulunut meidän inseminaatiosta. Viime yönä alkoi pieni rusehtava vuoto. Ja nyt päivällä sitä on enemmän, en kuitenkaan osaa tulkita näitä kuukautisiksi. Eli kaikki tämä on nyt tapahtunut dpo9. Tein hätäpäissäni äkkiä yhden r-testin clear bluen "siniristi" r-testillä. Hyvin hailakkaa plussaa tuo näyttää, mutta ehkä se on vain viivanpaikka eli tulkitsen negatiiviseksi. Edelliskerralla en tosin koskaan edes haamuja saanut näinä päivinä, kun tikuttelin enemmän kuin laki sallii :D Toisaalta en haluaisi vielä luopua toivosta, mutta ehkä se on parempi. Testaan vielä muutaman päivän päästä uudestaan, mikäli vuoto pysyy näin minimaalisen outona.

Yleisesti piinapäivät ovat menneet nopeasti, enkä ole tätä asiaa miettinyt jatkuvasti, tosin en voi kieltääkkään, etteikö päivittäin se olisi kerran mielessäni käynyt. Tässä kierrossa pydähdyin joka ilta kalenterin ääreen ja kirjoitin fiiliksiä ja tuntemuksia ylös, jotta voin verrata näitä sitten seuraavalla kerralla. Harmikseni en ensimmäisellä kerralla kirjoittanut muuta ylös, kuin negatiiviset r-testien tulokset. Mulla ei ole rinnat olleet niin kipeät, kuin tavallisesti ne on aina, siis ihan aina! En ole ollut edes kiukkunen tms...

Kirjoitan nyt vähän tännekkin näitä ns. tuntemuksia tai oireita.

Dpo 0 - inseminaatio

Dpo 1- ei mitään, v-pun/v-ruskea lima.

Dpo 2- pieni verihyytymä, johtunee katetrista, joka raapaissut kohdunsuuta. Selkäkipu.

Dpo 3- menkkamainen jomotus.

Dpo 4- menkkamainen jomotus, rintojen turpoaminen.

Dpo 5- pyörryttävä olo, pakko syödä vähän 3h välein.

Dpo6 - flunssainen olo, närästystä. Menkkamainen jomotus loppunut.

Dpo7- flunssaisuus jatkuu.

Dpo8 - vatsa tosi turvonnut, kuukautiset alkaa? 

Dpo9 - yöllä rusehtavaa valkkaria ja nyt sitä tulee jo enemmän, ei kuitenkaan niin paljon, että nämä olisivat kuukautiset. Vatsaa nippailee. Hyvin hailakka haamu+. Pregnylin varoaika vielä, johtunee siitä. 

Eli nyt me valmistaudutaan seuraavaan kertaan. Mulla alkaa eräs kallis koulutus työnohella, jonka työpaikkani maksaa, sieltä ei saa olla kertaakaan pois. Tämä tuo lisämaustetta seuraavaan kertaan/kiertoon, että miten folliultrien käy tai inseminaation. Lääkäri sanoi, että ensi kerralla menopur-pistokset alkaa jo ajoissa.

*muoksmuoks nyt ne menkat sit alko kp1. Pettymys. Kyyneleet. Kiukku.
Ps. Seuraavaan yritykseen aiotaan vaihtaa luovuttaja.

11 kommenttia:

  1. Voi ei, harmi ettei onnistanut tällä kertaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten pahalta nyt tuntuikin tämä pettymys. Edelliskerralla ei tullut itku tai mitään, ehkä tieto siitäkin helpotti automaattisesti, että harvat ja erittäin onnekkaat ensimmäisellä kerralla onnistuu.

      Poista
  2. Voi eih :( Tsemppiä koulutukseen ja uuteen kiertoon!

    VastaaPoista
  3. Äh, ikävä kuulla. :( Voimia ja tsemppiä seuraavaan yritykseen!

    VastaaPoista
  4. Voi pettymys, toivottavasti menopur siivittää positiiviseen lopputulokseen seuraavassa kierrossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tietysti se luovuttajan vaihtokin, meillä tehtiin kolmannessa yrityksessä ja siis plussakierrossa sekä aukiolotutkimus että luovuttajan vaihto. Oliko tuolla combolla sitten kuinka paljon tekemistä onnistumisen kanssa, ainakin se sai toiveet kattoon jotka sitten lunastettiinkin. Oliko sinulla tehty jo aukiolotutkimus?

      Poista
    2. Ei ole vielä tehty, itseasiassa olin joskus ajatellut, että jos toisella kertaakaan ei tärppi tule, niin silloin tutkimukseen mennään. Tarvii maanantaina soitella ja kysellä :)

      Poista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...