keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vuosi

Blogini täytti 8.12 tasan vuoden. En ole koskaan ollut mikään hyvä kirjoittaja eikä minusta koskaan sellaista tule, mutta on silti mahtavaa, että jotkut jaksaa/haluaa meidän matkaa seurata. Vuodessa on tapahtunut paljon. Olen oppinut paljon uusia sanoja hedelmällisyyteen ja inseminaatioon liittyen. En mä ennen tiennyt mikä on edes inssi :D 18 vuotiaana olin kyllä autokoulun inssissä, mutta tästä inseminaation lyhenteestä en ollut ennen kuullut, kun vasta tutustuttuani pariin blogiin. Folliultra on tullut tutuksi. Pregnyl, menopur, letrozol, ovulaatio. Nyt tiedän mitä nuo kaikki tarkoittaa ja mihin ne liittyy.

Vuosi sitten jouluaattona vein koiraa pihalla ja mietin "ensi vuonna tähän aikaan saatan olla raskaana!" Tässä matkan varrella se tuntui olevan ihan mahdotonta, negaan päättyneet inssit masensi aina joka kerta ihan hirveästi! Ja kolmannen pettymyksen jälkeen olin jo luovuttamassa. Noh, sitten tuli se tunne, et kokeillaan nyt vielä kerran tänä vuonna, niin saa aloittaa vuoden 2017 täysin puhtaalta pöydältä, koska tuskin neljäskään kerta meille onnea tuo, mutta toisin kävi.
Tänä jouluaattona voin viedä tällä kertaa kahta koiraa pihalla ja miettiä "nyt minä olen raskaana, ensi vuonna tähän aikaan meitä on kolme!"
Voi kun meinaa kyyneleet tulla tätä tekstiä kirjoittaessa. En ole kuin kiitollinen, että meille on tullut mahdollisuus tulla perheeksi.

Tänään on rv 8+0 ja meillä oli neuvolalääkäri, jossa tarkistettiin tilanne ultralla ja tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu on tiukasti kiinni. Pikkukääröllä oli nyt mittaa 1,3cm ja se sydän sykki. <3 Kaikki on nyt edennyt täysin normaalisti ja toivon niin jatkuvan. Koska sitä oikeesti ymmärtää olevansa raskaana, np-ultrassa?

Toivon, että muut jotka eivät ole vielä raskaana saavat pian iloisia uutisia, toivon sitä todella. <3 Liian paljon on pareja/ itsellisiä naisia, jotka eivät ole siinä onnistuneet.

Teille, jotka ette jostain syystä tai toisesta lasta saa, olette vahvoja. Olette yhtä tärkeitä, kuin kaikki muutkin. <3

Raskaana olevat ja lapsen saaneet: saamme olla onnellisia, lapset on ihme! <3

Meneepäs syvälliseks, mut olen aika herkällä tuulella. :')
Nyt hyvää loppuviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Päivän kyyneleet tirautettu <3 Olen oikeasti onnellinen teidän puolesta. Ihanaa, että vauva kasvaa. Nauttikaa joka hetkestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kyllä nautitaan ja päivä päivältä luottavaisempi mieli :)

      Poista
  2. ää, itkuhan tässä tulee :D <3 Mahtavaa et vauva kasvaa teillä ja pian huomaat et lapsi on jo sylissä <3 Musta on ollut kiva seuraa teijän matkaa ja toivon et saan viel seurata lisääkin!:) jospa meillekkin ennen joulu aattoa tulis hyviä uutisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sanoin, et heinäkuu tulee loppupeleissä hyvin pian, kääk! Meidän matkaa pääsee vielä seuraamaan, vielä en aio lopettaa :) toivon kyllä että saatte hyviä uutisia pian! <3

      Poista
  3. Myöhäiset onnittelut 1-vuotiaalle blogille! On se merkillistä miten paljon vuosi tuo tullessa. Mennyt vuosi ja eteenkin tuleva. Ihanaista joulunaikaa teidän perheelle ja onnenkantamoista tulevaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ensi vuosi tulee olemaan niin hurja ja elämän suuret muutokset tulevat kaikki kerralla, koskakohan sitä alkaa jännittämään? :) Rauhaisaa joulunaikaa sinnekkin <3

      Poista
  4. Kaunis postaus! Ja voi miten teidän käärö on vielä pieni. :D <3 Hyvää kasvua hänelle ja mukavaa joulunaikaa teille! Itselleni ainakin np-ultra oli liikuttava kohta, ja yllätyin siitä miten H oli jo täysin vauvan näköinen (sen sijaan että olisi ollut ns. katkaravun näköinen). Oli ihanaa nähdä H:n vilkkaat liikkeet, jotka itse tulin tuntemaan vasta kuukautta myöhemmin. Yllätys oli sekin että np-ultran yhteydessä kuunneltiin sykettä! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) käärö on kyl tosi mini <3 haluisin sen jo kasvavan nopeasti! Toivottavasti meilläkin np-ultrassa kuunnellaan sykkeet ja voi kun siellä olisi kaikki hyvin! 12.1 on tuo ultra edessä, en malttaisi millään odottaa.

    VastaaPoista

Sintti reilu 4kk

Ja taas ajattelin tämmöisen pikaisen kuulumisen kirjottaa. Ollaan nyt asuttu uudessa kodissa pari viikkoa ja on ollu kyllä ihanaa laittaa u...