sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana

Täällä mennään jo 10.raskausviikossa (rv.9+1) tuntuu, että olen noista raskausviikoista ihan sekasin, kun kaksi lääkäriä on antanut eri päivän (niiden mukaan oltais jo pidemmällä.) Mut nyt meen sen mukaan mitä neuvolassa sanottiin. Eli tosiaan eka neuvola on myös käyty. Siellä nyt ei sinänsä tullut mitään uutta eteen, kaikki arvot oli hyviä. Hb oli jopa 145! Mulla on rauta ollut aina tosi hyvä (ainakin toistaseks)
Verenpaine on matala, mutta se ei ole uutta.

Lääkärineuvola on 1.8 ja mua jännittää se niin paljon, että meinaan jo oksentaa! Siellä kun pitkästä aikaa tsekataan tilanne ja ultrataan! Silloin viikkoja on 10+2!! Ja np-ultra on varattu ja se on 15.8 sinnekään ei olis enää kuin n.3viikkoa! Eli nyt ollaan niiiiniiin lähellä sitä aikaa, että eka kolmannes rupeis olemaan taputeltu. Voi kun kaikki olis hyvin <3

Tähän mennessä oksennuksia on 3, joista viimisin eilen illalla. Hampaiden pesu tuon aiheutti. Mä pelkään tällä hetkellä pestä hampaita, koska se oksettaa niin paljon. Aamupahoinvointia on välillä enemmän ja välillä vähemmän. Enää ei ole tuhruvuotoja ollut, hyvä niin :)
Rinnat kipuilee ja ovat kasvaneet, haha! Mutta täällä pusketaan siis eteenpäin pikkuhiljaa, on tää jännittävää aikaa. Mulla on ihan eri fiilis tästä raskaudesta, kuin mitä edellisessä oli. Pidän sitä hyvänä asiana! <3


4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että siellä on kaikki mennyt hyvin :) Ei oo enää paljoo jäljellä ensimmäisestä kolmanneksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo kyllä enää, tuntuu ihan hassulta, että oikeastikko me ollaan jo tässä vaiheessa!! :')

      Poista
  2. Ihana kuulla et kaikki mennyt hyvin! <3 Pian se ensimmäinen kolmannes on jo takana päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ainakin tähän asti on mennyt, jännitän tuota lääkärineuvolaa, vaikkei mitään syytä siihen ole. Toivon että nyt tämä raskaus kestää <3

      Poista

Sintti reilu 4kk

Ja taas ajattelin tämmöisen pikaisen kuulumisen kirjottaa. Ollaan nyt asuttu uudessa kodissa pari viikkoa ja on ollu kyllä ihanaa laittaa u...