tiistai 3. huhtikuuta 2018

Oivalluksia

Kun on raskaana sitä ajattelee ja miettii miten sitten toimitaan kun lapsi syntyy.
Minä esimerkiksi kuuluin siihen porukkaan raskausaikana ja ennen sitä, että me ei mielellämme perhepedissä nukuttais. Sänky olisi aikuisten lepopaikka ja lapsi tulisi nukkumaan vieressä, mutta omassa pinniksessä mahdollisesti äippälaatikossa, jotta tila ei tuntuisi niin suurelta. No miten on mennyt tähän mennessä?  Meillä todellakin nukutaan perhepedissä,  lapsi ei kertakaikkiaan suostu nukkumaan yksin. Okei no kerran saatiin Sintti 2-3tunniksi pinnikseen, mutta herättyään syömään se ei sinne uudestaan mennyt. Mutta toisaalta me rakastetaan nukkua ton ihanan lapsen vieressä ja onhan se nyt söpöä ku avaat silmäs ja toinen vieressä haukottelee venytellen ja availee silmiään ^^

Mä joskus ajattelin, että iltaisin meillä olis vaimon kanssa hetken yhteinen hetki, kun lapsi nukkuu. Sais syödä ja kattoo telkkua ilman katkoja. No tähän päivään mennessä sitä hetkeä ei ole tullut :D Lapsi on meidän kanssa niin pitkään kun me mennään nukkumaan, jos yritetään viedä hänet yksinään, herää hän 5min kuluttua aivan paniikinomaiseen itkuun. Eli ei. Ei onnistu.

Toisinaan ollaan niin väsyneitä vaimon kanssa, mutta välillä puhkutaan energiaa. Viime yö oli rankka, mutta aamulla vaimon lähdettyä silmät ristissä töihin mentiin me vauvan kanssa takas nukkumaan :D

Tänään mä taas jäin katsomaan tuota lasta leikkimatolla ja mietin kuinka onnellisia me saadaan olla tuosta pienestä pikkumyystä, vaikka vanhemmuus on välillä rankkaa, mutta kaikki tämä on sen arvoista. <3

Meidän vauva yllätti eilen meidät taidoillaan, siitä alempana kuvaa. Hän kasvaa jo niin hurjaa vauhtia! Hän välillä juttelee ja hymyilee ”kuu ja kaa” ovat ”sanat” joita hän päästelee keskustellessaan. Viime viikon neuvolassa paino oli 3950g ja pituus 55,3cm eli nyt ollaan varmasti yli 4kiloinen pötkylä.


6 kommenttia:

  1. Onpa hurjaa, miten iso hän jo on! ♥ Kivaa että vielä postailet kuulumisia, olisi mukava lukea vielä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että luet, ainakin toistaiseksi jatkan blogia :)

      Poista
  2. Onpas jo ison näköinen Sintti! <3 Niin hienosti hän kannattelee päätään. :)

    Pystyn niin hyvin samaistumaan tuohon perhepetihommaan! :D Meillä oli sama juttu: oltiin vannottu, ettei perhepedissä nukuta ja meidän sänky on meidän sänky, mutta niin vain ensimmäisen kuukauden ajan Penu nukkui meidän välissä (unipesässä tosin). Olihan se aika kivaa aikaa. :)

    Meillä on vaimon kanssa onnistunut tuo illan yhteinen hetki. On kyllä ihana, kun on hetki omaa aikaa. Yleensä se menee iltapalan syömiseen ja ohjelmien katsomiseen. Joskus jos Penu on nukahtanut huonosti, on aika jäänyt toooodella lyhyeksi, mutta onneksi yleensä saamme tunnin tai pari omaa aikaa. Toivottavasti se onnistuisi teilläkin jossain vaiheessa! Ne pienet yhteiset hetket ovat tällä hetkellä kultaakin kalliimpia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu kyllä sitä kaksinkeskeistä aikaakin tarvitsee, kun parisuhdetta on kans kuitenkin hyvä ”hoitaa” :) Eilen me saatiin 2tuntia illalla yhteistä aikaa ja käytiin myös mun äidillä ja päästiin kaksin saunaan, josta kiireen vilkkaan juoksin vauvan luokse, kun JOS vauva vaikka alkaakin itkemään.... niin olen sitten lähellä, pitäis osata vaan rentoutua.

      Poista
  3. Ihanan terhakkaasti jo pidellään päätä reippaasti pystyssä! Niin ihana! Ja meille tuli myös sama tilanne et ajauduttiin siihen perhepetiin. Illalla saatoin laittaa omaan sänkyyn mutta sitten ehkä ekan tai viimeistään tokan syötön kohdalla lapsi jäi viereen nukkumaan. Olipa kiva lueskella kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti kyllä juu lukee/kuulee, että on alettu nukkumaan perhepedissä ns. ”Tahtomattaan” :D kiva että tykkäät lueskella meiän höpinöitä :P

      Poista

Kun vauva reissaa!

Odotusaikana ajoittain mulle sanottiin, että kuinka se elämä päättyy ja vauvan kanssa ei kertakaikkiaan voi mennä lähikauppaa pidemmälle! Me...