Aina kolmistaan?

Viime vuoden lopun keskenmenosta selvitty. Ympärillä on tullut ihan jatkuvasti uusia uutisia ”meille tulee vauva vuonna 2021” ja yks meidän lähipiiristä saa myös kesällä vauvan ja pakko myöntää, että hieman sattu tämä uutinen vaikka heidän puolesta olen maailman onnellisin, mutta meillä olisi ollut lasketut ajat parin päivän erolla jos meillä olisi asia menneet toisin loppuvuonna. 

Päästiinpä tässä myös ensimmäiseen inseminaatioonkin sitten tuulimunaraskauden jälkeen.

Mukana oli letrozolit tällä kertaa. Kp12 ultrassa oikealla puolella oli 2munarakkulaa, joista toinen oli 12mm luokkaa ja toinen 10mm. Vasemmalla oli joku pienempi. Kohdun limakalvo 8mm. Se oli sitte kp14 ja sunnuntai kun ovulaatiotesti hymyili aamulla. Voi että mikä ärsytys, soitin kuitenkin maanantaina heti klo8 klinikalle ja inseminaatio varattiin samalle päivälle. Munasarjat kipuili, mutta ovulaatiolle tyypillisiä vuotoja ei kuitenkaan ollut. Ultrassa oli oikealla puolella nyt 2 munarakkulaa, joista suurempi vain 16-17mm.. vasemmalla taisi olla yks 12mm, kohdun limakalvo 10mm.. lääkärin mukaan ovulaatiota ei ollut vielä tapahtunut ja rivien välistä ymmärsin, että tilanne oli edelleen epäkypsä, mutta koska ovulaatiotesti oli + ja siittiöt sulatettu ei auttanut kun toivoa. Pregnyl pistettiin inseminaation yhteydessä ja lugesteroni tukena. 

Mutta huoneesta lähdettyä se toivo hiipu ja taisin jo heti seuraavana päivä itkeä vollottaa. Mä oon ollut nyt viime aikoina tosi herkkä. Jossain vaiheessa piinapäiviä ajattelin tämän olevan jopa ehkä raskausoire. 

Samalla myös piinapäivien aikana kaikille tutuksi tullut korona paheni ja jouduin hoitamaan koronapositiiviselle altistuneita. Luojan kiitos korona on pysynyt meiltä vielä poissa. Mutta se on ajankysymys koska se tulee. Päätettiinkin, että ei yritetä tämän jälkeen vielä tässä koronakriisin keskellä, koska mulla on suuririski se saada. Ehkä kun tilanne rauhoittuu parin kuukauden päästä on taas aika astua klinikan ovista sisään. 

Raskausoireita oli koko piinapäivien enemmän ja vähemmän. Dpo13 tuli raskaustestiin haalea toinen viiva, niin haalea että sai oikeasti valoa vasten sitä katsoa, dpo14 tuli taas tosi haalea toinen viiva ja tämän jo vaimokin näki. Dpo15viiva oli poissa. Ja niin oli myös ne vähäiset raskausoireetkin. Biokemiallinen taisi tämä yritys olla. Huomenna on dpo16 ja virallinen testipäivä, mutta jäädään odottelemaan kuukautisia. Tähdätään sitten vauva meille vuodelle 2022? :D 

Välillä mietin, että mitä jos me oltaiskin vaan kolmistaan. Koska näinkin on tosi hyvä, mutta silti kuitenkin syli tuntuu jotenkin tyhjältä. Myös kunnalliselle siirtymistä ollaan mietitty, jos sinne pääsisi. Yksityisellä sisarusoljet riittävät enää yhteen kertaan ja säästöt hoitojen suhteen ovat vähissä, mä olen menossa myös työhaastatteluun tällä viikolla. Koska mun tämän hetkinen työ on oikeesti ihan kauheaa ja asian kanssa olen kipuillut jo vuosia. Uusi työ kiinnostaa, mutta palkka laskisi ihan tuntuvasti.. no katsotaan mitä tapahtuu..

Niin ja rakas esikoisemme täytti helmikuun viiminen päivä 3vuotta! <3 

Lapsi, jota ei kai koskaan ollutkaan

 Rv 6+6 oli varhaisultra, jossa huomattiin alkion vastaavan rv5+6, eikä sydän lyönyt, mitaksi saatiin n.3,3-3,5mm. Diagnoosi: keskeytynyt keskenmeno. 

Sain lähetteen sekä ajan oman keskussairaalan naistentaudeille VIIKON päähän, jossa tilanne varmistettaisiin sekä alkaisi lääkkeellinen keskeytys. Voin kertoa, että viikko on pitkä aika. Pitkä aika, kun toivo on menetetty eikä saa kohtua tyhjentävää lääkitystä, jotta voisi jatkaa eteenpäin. En tämän viikon odottelun aikana itkenyt kamalasti. Päällimmäisenä oli viha ja pettymys. Ja ehkä toivo. Toivo siitä, että se meidän uusi perheenjäsen vielä tulee. Mutta koska, sitä ei tiedä. Sen tiedän, että jos seuraava raskaus päättyy näin ennen kuin alkaakaan, se on siinä. Meidän yrittämiset jää siihen. En vain enää jaksaisi. 

Nyt oli viikko kulunut ja aika tälle viimeiselle ”tuomion päivälle.” 

Mun sisällä oli hienosti toimiva keltarauhanen, lapsivettä, sekä istukkakudosta, mutta nämä näkyivät minulle vain mustana ympyränä ultrassa. Lääkäri näki nämä muut asiat. Ja nyt tässä kohtaa diagnoosi vaihtui. Tuulimuna. Niin, raskaus tavallaan eteni hienosti, mut aika helvetin olennainen asia sieltä sit puuttui. Se vauva. Mutta kysymys herää, että mitä viikko sit mitattiin? Ruskuaispussia? Emmä tiedä, eikä sillä kai ole niin merkitystäkään mikä tän hetken oikea diagnoosi on, kun se on nyt varmaa, että meille ei vauvaa tule. Ei nyt eikä kesällä 2021. The end. 

Mikään ei taas tullut yllätyksenä mennessämme varhaisultraan. Rv6+0 kun alkoi, niin kaikki oireet katosi. Ja taas se sama tunne, kuin joulukuussa 2016. Kaikki ei ole hyvin. Omalla kohdalla oireiden vähyys ja niiden katoaminen tarkoittaa aina keskenmenoa. Aina. Tai niin ainakin nyt luulen. Voihan kehopettymys. Ja vähän surkuhupaisaa, että ensimmäisessä raskaudessa la olisi ollut heinäkuun lopussa ja tässä epäonnessa heinäkuun alussa. Tämä epäonni on huomattavasti helpompi käsitellä, kun meillä on jo yksi aivan ihana lapsi <3 

Tyhjennys on vielä kesken. Suun kautta otettavan lääkkeen sain eilen sairaalalla ja pieni tuhruvuoto alkoi tänään  ja cytotecit laittelen huomenna aamulla ja sitten tämä kaikki on taas toivottavasti ohi tämän viikon aikana. Pitäkää peukkuja, ettei kaavintaan jouduta. 

Taas täytyy todeta, että palataan näihin asioihin myöhemmin, vuonna 2021 keväällä, kun tämä asia on käsitelty ja muutamat menkat odoteltu. 

Toivottavasti ensi kerrallakin raskaus alkaisi yhtä helposti, kuin nyt, mutta jatkuisi loppuun asti. 

Mieli yhtä harmaa kuin sää

 Keskeytynyt keskenmeno... taas.... 

Sananen piinapäivistä

Ihan ensi alkuun, totta tämä on, mä olen raskaana! Ja nyt elellään rv4+2. Uskomatonta, että ollaan onnistuttu ensimmäisellä yrityksellä, ei sitä vaan vieläkään pysty käsittämään. Mutta jos nyt vähän lyhyehkösti kuuluisista piinapäivistä. 

Dpo 1-3: ei ollut fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mut eihän tuossa vaiheessa kai voi vielä ollakaan? 

Dpo 4-5: ei edelleenkään mitään.

Dpo 6-8: Näinä päivinä alkoi jännä jomottelu ajoittain tuntua alavatsassa, mutta yhdistin tän kivun tulevan aina silloin tulevaksi, kun olin laittanut lugesteronin. Rinnat myös turposi, mutta tämäkin myös yksi lugesteronin aiheuttama oire. Aloin myös käymään öisin pissalla ja se on mulle hyvin epätavanomaista, ellen ole.. raskaana. Kova jano kokoajan. Repäisykipu aivastaessa...  

Dpo 9-11: niin dpo11 tein ekan kerran positiivisen testin heti herättyäni. Viiva ei tullut heti, mutta testiajanpuitteissa. APUA! Nyt jännittää. Väsyttää, janottaa, vilunväreitä..

Dpo 12-14: dpo12 viiva haaleampi kuin dpo11.. no olikos tää nyt sit kemiallinen, oireet jatkuu, toki lievänä. Mutta kuitenkin. Dpo13 viiva taas vahvempi kuin dpo11, no mitä hittoa.. tähänkö on tultu, et mä kuitenkin kyttään noita viivoja, vaikka oon uhonnut etten niin enää tekisi, Sintin odotuksessa kun uin suorastaan raskustesteissä. 

Dpo 15-16: Viivat vahvistuu, eka ja vika tekemäni digitesti näyttää viikkoja 2-3. Nyt en enää testaa. Klinikalle soitto. Varhaisultra varattiin kun viikkoja on kasassa 6+6, halutaan tähän mennä myös tälläkin kertaa. Oireet on edelleen samat kuin edellä sekä ajoittain menkkamaista jomottelua, tuttua tunnetta Sintin alkuraskausajalta. Ihanaa <3

Alla tämän päiväinen testi. :)))) 

 

Inseminaatio ja dpo11

Palataan inseminaatioon joka tehtiin kp17. Se oli siis kaikista kamalin kokemus mitä mulla on ollut inseminaatioiden suhteen.  Yleensä ne on aika kivuttomia sekä toimenpide on nopeasti ohi. 

Menin sovitusti yksin inssiin, sillä L oli ollut pari viikkoa sit flunssassa ja varotoimenpiteenä hän ei sinne saanut tulla, vaikka oli terve.  Selvennän vielä, että kyse siis oli todistetusti normilenssusta. Joten Sintti ja vaimo ajelivat sen aikaan, kun oli the hetki. 

Huoneeseen mentäessä eka ultrattiin, folli paikallaan ja lääkäri sitä taivasteli. Sit inssi. Hän ei meinannut saada katetria paikalleen taaksepäin kallistuneen kohdun takia. Hän yritti ja yritti. Ja mua sattu! Hoitaja sanoi, mun näyttävän ihan kauhistuneelta ja yritti puhua mulle niitä näitä, että olisin rentona. Lääkäri tässä kohtaa ilmoitti, että joutuu nyt ottamaan pihdit, jotta saisi kohdun suun pysymään paikallaan.. ”nyt voi sattua”... ja sattu muuten niin maan perkeleesti! Ähisin ja puhisin, kuin synnytyksessä. No menikö kateri kohtuun, ei tietenkään. Hoitajakin jo ilmoitti kun aikaa kului, et siemenneste ei mene pilalle, vaikka se tuossa nyt joutuu odottamaan. Sit haettiin ilmeisesti jokin eri mallinen katetri vihdoin ja viimein... tämä yksilö meni heti sinne minne piti. Toimenpide ohi. Verta pyyhittiin minusta, sitä oli allani olleessa paperissa sekä sitä tuli vielä inssin jälkeenkin. Toimenpide kaikkineen kesti 15min + ultra 5min... voin kertoa, et kaikki lihakset olivat kipeitä seuraavana päivänä, kun gynentuolissa joutui olemaan niin kauan kauhusta kankeana :D 

No piinapäivät. Aika oireetonta menoa kokoajan ja on edelleen. Tänään on dpo11, päätin kokeilla aamulla testata, vaikka olin varma negasta, mutta se testi näytti kahta viivaa, ja tein tämän vielä nyt päivällä, josta kuva alla... varovaisesti olemme onnellisia!  Katsotaan nyt vielä piinapäivät loppuun. 

Ps. Unohdin mainita, että inseminaation yhteydessä pistettiin ovitrelle + lugesteronit ovat tässä tukena.

 

Mitä meille kuuluu?

 Täällä taas, syksy on siis saapunut. Mut ihan ekaksi kelaillaan menneitä kuukausia :) 

Huhtikuu: Hetkittäin harmitti, et inseminaatio ei tule onnistumaan tänä keväänä, mut ei siinä mitään, elämä jatkuu. Ja korona pahentunut suomessa, mutta onneks meidän maakunta aikalailla vähillä selvinnyt. Vauvauutisia tulvii ympärillä. Mutta myös surullisia, hyvä ystäväni koki toisen ja  viimeisen kerran kohdunulkopuolisen raskauden, nyt on jouduttu toinenkin munajohdin leikkaamaan. Vaihtoehtona heillä on enää hedelmöityshoidot jos haluaa raskaaksi, mutta olen ymmärtänyt, että hänen miehensä ei niihin tahdo ryhtyä. :( onneksi heillä on kuitenkin yksi lapsi ❤️

Toukokuu: Mehän jatkettiin Sintin imetystä, kun saatiin ”tuomio”, että hoitoja ei voi jatkaa. Mut sit koitti tämä toukokuu ja muistaakseni meidän hääpäivä eli 5.5 oltiin perheenä saunassa ja saunasta lähdettyäni kävelin vaatehuoneeseen hakemaan yökkäriä. Kumarruin alahyllyä kohti ja selässä napsahti erittäin kipeästi, tuumasin vain ”auts”. Ja laitoin yökkärin päälle. Tämän jälkeen kävelin makuuhuoneen puolelle ja kumarruin laittamaan pyyhettä turbaanille.... jalat lähti alta ja aivan suorastaan helvetillinen kipu selässä. En pystyny kävelemään, en liikkumaan, huusin ja itkin ja kirosin.. vaimo huusi kylppäristä, jossa Sintin kans vielä oli, et mitä tapahtu.. sain huudettua sit ”apua” ja vaimo lapsen kanssa juoksi auttamaan. No tämä diagnosoitiin seuraavana päivänä noidannuoleksi ja sain vahvoja kipulääkkeitä/lihasrelaksantteja, et imetys loppui kuin seinään. Mut se meni hienosti! Ja ah! Tästä päivästä eteenpäin meillä yöt on nukuttu hyvin! Ja sekös vähän lisäsi lisää vauvakuumetta, kun meidän Sintti on jo niin iso! ❤️

Kesäkuu: Klinikalta napsahtaa kirje postilaatikkoon.. no nytkö jo tieto tuli vai mitä ihmettä. Ei, se olikin lasku. Lasku sisarussiittiöiden vuosimaksusta. Minä sitten soittelin ja sanoin, että en maksa vielä ennen kuin asia selviää, voiko luovuttajaa edes enää käyttää.. ja lasku laitettiin jäihin siksi aikaa, kunnes toisin ilmoitetaan. Ah, kesäloma alkoi ja ihana helle! <3

Heinäkuu: Töihin paluu tapahtui tässä kuussa. Voihan työmotivaatio, sitä en ole kyllä vuosiin nähnyt. Harmittaa, ku en hakenut siihen miettimääni kouluun jo tän vuoden alussa, no katotaan jos nyt 2021tammikuussa saisin sen vihdoinkin aikaiseksi!

Elokuu: Klikikalta ei ole kuulunut mitään. Muistelinme molemmat, et lääkäri taisi mainita maaliskuussa, et ”palataan asiaan elokuussa”... No jos korona estää tämän pienen lapsen tutkimuksia... mutta kun jo niin kovasti haluais jo tietää ja edetä kohti omia haaveita.. Itsekästäkö? Ehkä. 

Syyskuu: On jo kuun puoliväli.. lähimmät ovat uskaltanut kysellä meidän haaveita toisesta lapsesta. Osa tiennyt tämän meidän tilanteen ja kysellyt siitä. Meillä ei ole vastausta. Pakko soittaa klinikalle. Saan tietää, että asia jo ratkennut, ilmeisesti kukaan ei vaan älynnyt meille soitella.. Lääkäri soittaa minulle seuraavana päivänä sovitusti. Julkisesti en tämän lapsen rakennepoikkeamaa kerro, mutta hän voi hyvin. Hänen poikkeamansa on myös sellainen, että en itsekään ikinä keskeyttäisi raskautta, jos jäisimme rakenneultrassa kiinni. Ja niin, luovuttajan osuus on tähän hyvin epätodennäköinen ja tutkimusten sekä perinnöllisyyslääkärin lausunnon perusteella luovuttajan sukusolut ovat käytössä. No, mutta!!! Koska tilanne on tämä, voidaanko aloittaa jo heti seuraavasta kierrosta hoito!?!?!??! Ja niinhän me sit jäätiin odottelemaan seuraavia kuukautisia. Menkat alkaa vielä tämän kuun lopussa! Jes! Tästä se lähtee!!

Lokakuu:  Me yritetään siis luomukiertoon saada inssi. Kaksoishormoni testi alkaa vilkuttaa hymyileviä kasvoja kp14 ja on tietenkin lauantai. Maanantaina kp16 on folliultra.. omat fiilikset on, et ovis on ihan justiinsa! Mut vilkkuva hymynaama vain jaksaa ilahduttaa tänäkin maanantai aamuna. Tämä lääkäri (taas eri kuin maaliskuussa) vähän ihmettelee, miten raskaus on muka ”parantanut” mun kiertoa jos se on ollut ennen raskautta epäselvä... ultrassa folli20mm ja kohdun limat 11,8mm.. ovis on käsillä.. kello on jo niin paljon, että tänään kp16 sitä (inssä) ei voida tehdä, mutta huomenna kp17aamusta. 

Kp17 aamuna ovistesti on virallisesti positiivinen. Ultrassa folli paikallaan ja kasvanut eilisestä.. inseminaatio suoritettu... siitä myöhemmin lisää.....ei ollut meinaan ihan helppo nakki.

Katotaan sit syksymmällä...

Ennen suunnittelukäyntiä mietitimme vaimon kanssa, et miten nyt tän tulevan lapsen yrittämisen kanssa edetään, koska maailmantilanne tämän koronan kanssa on akuutti. Ja tämä tilanne koskettaa meitä mun työni vuoksi paljonkin jos joudunkin töitä tekemään kellon ympäri mikäli meidän työpaikan asukkaille koronavirus tulisi.

Viime viikon lopulla tuli klinikalta puhelu. Meidän donoria on käyttänyt joku muukin perhe jo ilmeisesti kolmatta lasta yrittäessään ja tällä lapsella on rakennepoikkeama nyt sit todettu. Aikaisemmat lapset ovat terveitä (kuten myös meidän Sintti). Syy tähän poikkemaan selvitellään sitten, kun tämä perhe kesällä lapsen saa. Ja tätä rakennepoikkeavuuden tasoa emme tiedä, vasta sitten kun ollaan varmoja, että johtuisi luovuttajasta 100%:sti. Syy voi olla luovuttajassa, odottavassa äidissä tai ihan vaan, että raskauden kulussa on käynyt jotain, joka tämän poikkeavuuden on aiheuttanut. Joten meidän luovuttajan sukusolut ovat käyttökiellossa toistaiseksi, kunnes vastauksia saadaan syksyllä.

Tänään sitten käytiin klinikalla. Me päädyttiin odottamaan vastausta eikä rynnätä heti vaihtamaan luovuttajaa. Lääkäri myös itse suositteli tätä vaihtoehtoa. Ja korosti myöskin tuota edellä mainitsemaani koronatilannetta. Ja meillä kun hedelmällisestikkään ole kiire. Meillä on vielä aikaa.

Kävin kuitenkin tutkimuspöydällä... Ja mitä sielä olikaan vastassa!! Aivan täydellinen juuri puhkeamaisillaan oleva munarakkula ja lääkärin sanoin "täydellinen limakalvo".. Eli juuri nyt on ovulaatio hollilla. Ja mikä parasta, meille ollaan alustavasti syksylle suunniteltu inseminaatio luomukiertoon! Olen ihan äimänkäkenä!! Mun kroppa siis ehkä toimii?? Ilman letroja ja menopurpiikkejä? Uskomatonta! Syksyllä kuitenkin asia vielä uudemman kerran tutkitaan, ennen kuin hoidot aloitetaan joko nykyisellä luovuttajalla tai sitten se tarpeen vaatiessa vaihdetaan jos tulokset niin näyttävät.

Eli syksyllä sitten palaillaan näihin asioihin sitten takaisin. Pysytään terveinä! :)