keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Julkinen tie

Nyt tulee nopea pikainen kuulumispostaus,

Uusi työ alkoi tämän kuun alussa ja lapsihaaveita on pyöritelty edellisen hoidon tiimoilta. Kysyin uudessa työssä, et onko mahdollista lähteä aikaisemmin töistä jos tulisi jotain akuuttia menoa (mielessäni mietin mahdollista ovulaatiota ja siitä seuraavaa inseminaatiota) Ei kuulemma, vaan pitää sopia ennakkoon. No näissä hommissa (hedelmöityshoidot) asiat tapahtuu extempore ja ennakointi on hankalaa tai ainakin mun tapauksessa kun säännöllistä kiertoa ja ovulaatiota ei ole. Päätettiin siis laittaa yksityisen osalta homma jäihin. Ja kun vuoden lopussa määräaikaisuus päättyy, en aio jatkaa vaan teen keikkatöitä, koska sitähän riittää kyllästymiseen asti! 

Huhtikuun lopussa varasin ajan kunnalliselle lääkärille. Aiotaan siirtyä sinne. Yksi syy on raha, sillä toivottais seuraavaksi ivf-hoitoja ja yksityisellä tuo on aika hintavaa, toki en tiedä tehdäänkö heti kunnallisella ivf-hoitoja, se jää nähtäväksi. Tänään oli tuo lääkäriaika ja saatiin lähete! Aivan ihana lääkäri! Hymyilyttää vieläkin. Vaikka itkua tihrustin historiaamme kertoen, sanoinkin että tämä lapsettomuus on aika kipeä paikka. Lääkäri sanoi, ettei meillä olisi mitään ongelmaa päästä julkiselle, sillä kriteerit täyttyvät. Liikutuin taas lisää.  Nyt on labralähetteet taskussa ja poliaikaa odotellaan. Tästä matkasta riittää sitten taas juttua, odottelen poliaikaa saapuvaksi vasta syksyllä. Ja sitten nähdään miten homma etenee. 

Nyt hyvää kesää kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Hei! Ihan loistava juttu! Kiva, jos jaksat kirjoitella tänne, miten hoidot julkisella puolella etenee. Meillä oli myös ajatuksissa lähteä julkiselle, mutta melko varmasti palataan yksityiselle kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aion kyllä kirjoitella tästäkin taipaleesta! Välillä kyllä miettinyt instagramin puolelle siirtymistä, koska en tiedä onko täällä enää ketään :D
      Onnea matkaan sinne! :)

      Poista
    2. Kiitos! Onko vinkata hyviä tägejä Instagramista? Olisi kiva lueskella hedelmöityshoitojuttuja,kun varattiin nyt ensikäynti.

      Poista
    3. No vaikka ll.mamas ja kun katsoo heidän seurattaviaan niin löytyy lisää ja lisää jne. :)

      Poista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...