sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Hääpäivämme


Kaikki alkoi 5.5.2017 oikeastaan sillä, että heräsin ensimmäisenä ja suuntasin kampaajalle laittamaan tukkani nätiksi. Täältä tullessani alkoi välittömästi L:n vuoro kampaajalla. Hiukset onnistui erittäin hyvin ja viimeistään tässä vaiheessa tuli oikeasti se fiilis, että me saamme juuri tänään toisemme. Meikitkin onnistui ja olo oli oikeasti kaunis. Meiltä suunnattiin maistraattiin ja vihkiminen alkoi klo13. Vihkijä oli hieman hassu, sillä hän hieman takerteli sanoissaan mm. kun olisi pitänyt sanoa "aviopuoliso" hän sanoi "aviovaim...eiku aviopuoliso". Ja oli niitä pari muutakin juttua, mutta tämä ei meitä nyt oikeasti mitenkään häirinnyt. Vihkimisen jälkeen suunnattiin viereiseen puistoon ottamaan kuvia, sillä onnistuihan hääpäiväksemme mitä kaunein sää! <3
Maistraatin jälkeen mentiin vielä anoppilaan pakkailemaan autot häihin vietävistä tavaroista/ruuista. 
Häät ylipäätänsä onnistuivat täydellisesti. Meillä ei niinkään häissä ollut aikataulua, josta saimmekin vain hyvää palautetta, kun kaikki ei ollut aikataulutettua. Yllätys hääesityskin saapui meitä ilahduttamaan (sukulaiseni oli tämän yllätyksen tilannut) Tämä yllätysesiintyjä oli mentalisti- ja taikuri. Ja teki ihan mielettömiä korttitemppuja. Korttitemput eivät olleet mitenkään ns. perinteisiä vain ns. täysin toisella levelillä. Aivan upea esitys, johon mekin päästiin osallisiksi. Meillä oli myös paikalla elävää musiikkia, mallilla mies + kitara (joka oli siis meidän tuttu) ja hänelle sai heittää toiveita erilaisista kappaleista. Meidän rakkain ja hartain toive olikin Olavi Uusivirran kappale "tuu mun vaimoksein" ja voi sitä kyynelten määrää <3 Päästiin myös yllätykseksemme tanssahtamaan häätanssi/valssin tai miksikä sitä nyt voi kutsua :D Kappaleena oli Leif wager -romanssi. Eli se kappale jossa lauletaan "sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä taivaani päällä maan" <3
Loppuilta menikin poreissa lilluen. Ja voin kertoa, että aamulla poreammeen vesi oli järkyttävän näköistä!!!!!!! Ja ei mikään ihme, kun miltei 40 ihmistä siellä lillunu, yök :D Mutta hiton kivaa oli!

Ruokaa ja juomaa riitti kaikille. Tunnelma oli ihana ja jäi ihanat muistot. Päivä meni vain niin nopeasti. 

Lokakuussa meitä odottaakin sitten lanzaroten häämatka!! 
Vuosi 2017 on meidän, toivottavasti unelmat toteutuvat tänä vuonna.

Terveisin Rouva N J-L & L L 


15 kommenttia:

  1. Oii onnea tuoreelle avioparille!! ♥ Voi miten kauniit kampaukset teillä on ollut :O Upeita. Paljon onnea! ♥

    VastaaPoista
  2. Kuullostipa mukavalle päivälle! Onnea avioparille <3

    VastaaPoista
  3. Upeat kampaukset!!! Voi kun olisi ihana nähdä tuore aviopari vihkimisen jälkeen, mutta taitaa olla turha toive saada kuvaa :D

    Onnea vielä tuhannesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Joo, valitan. Nyt ei taida kuvan laitto onnistua ;)

      Poista
  4. Onnea onnea tuoreelle aviopareille!

    VastaaPoista
  5. Oi, onnen päivä oli tosiaan teilläkin tämä 5.5.! ^^ Onneksi olkoon! Ja aivan upeat hiukset molemmilla. <3

    VastaaPoista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...