perjantai 19. tammikuuta 2018

Synnytys ajatuksia

Ihan aluks, mulla on navan ympäristö osittain muuttunut hieman tunnottomaksi? Vatsa ilmeisesti venynyt nyt niin paljon, että se johtuu siitä. Näin L:n siskon eilen joka sanoikin ”sun maha on kasvanut aika paljon, vaikka 3päivää sitten viimeks nähtiin” - joo tää tuntuu nyt kasvavan vauhdilla, hyvä niin. Pikkunen se kerää painoa, jotta olis turvallisempaa syntyä<3

Niin ja asiaan.
Viime viikonloppuna ollut synnytysvalmennus sai mut ajattelemaan tulevaa synnytystä. Mä en todellakaan sitä suunnittele valmiiksi,  koska se on asia johon loppupeleissä ei voi itse kamalasti vaikuttaa, paitsi kivunhoitoon? Neuvolassa tällä viikolla multa kysyttiin fiiliksiä tulevasta synnytyksestä ja kerroinkin olevani ehkä enemmän innoissani pienen hyvän jännityksen kera. En pelkää, en sitten yhtään! En päässäni ajattele, että synnytyksen pitäisi kulkea tiettyä kuilua pitkin, eikä siihen saisi tulla muutoksia, olen avoin. Haluan kokeilla kaikkia asentoja ja etsiä sitä juuri mulle sopivaa ja hyvää tapaa synnyttää.

Näin ajatuksena kivunlievityksessä haluisin päästä mahdollisimman vähällä lääkityksellä. Mutta kokonaan luomuna synnyttämisestä en haaveile. Tääkin voi matkanvarrella muuttua, ei ole kiveenhakattua.

1) tens-laite jo kotona supistuksia helpottamaan, mahdollisesti käyttö vielä sairaalassakin
2) mahdollisuus päästä altaaseen, mutta ei pakollista. Ja allas vain supistusten ajan. En halua allassynnytystä tällä kertaa
3) Ilokaasun käyttö, jos se sopii mulle, eikä aiheuta huonoa oloa
4) oxanest lihakseen (tää autto mua sillon kkm tyhjennyksessä ja toi rentoutuneen olon)
5) jos hyvä tuuri kävisi tähän kohtaan tulisi mahdollisesti vain kohdunkaulanpuudute ennen ponnistusvaihetta, mutta jos kivut ovat oikeasti sietämättömät, niin sitten tässä olisi epiduraalikin.
Spinaalia en halua, eikä sitä kuulemma suositella ensisynnyttäjille.

Sitä ei todellakaan tiedä, miten todellisuudessa meikäläisen käy. Voi olla, että mun synnytys on ihan erilainen, kun sen ajattelisin olevan. L:n läsnäolo on mulle supertärkeä koko synnytyksen ajan. Saisin varmaan paniikin jos kesken synnytyksen joutuisinkin kiireelliseen sektioon, eikä L pääsisi silloin mukaan, me kun tehdään kaikki yhdessä. Mut se olis sen ajan murhe, tärkein asia on kuitenkin saada sintti turvallisesti meidän elämään <3

Istukka jää sairaalaan, me ei sitä tarvita :D haluan kyllä nähdä tuon ihme elimen!
Synnytyssalissa haluan radion olevan päällä, musiikki on mulle tosi tärkeetä, samoin L:lle. Mikäs olis sen hauskempaa ku radiosta tulis pyhimyksen ja vestan biisi ”kynnet, kynnet” - en kyllästy tohon koskaan ja sintti on saanut kuulla ton kappaleen ”muutaman” kerran :D

Miten teiän synnytykset on mennyt? Mitä ootte ajatellut? Kertokaa kokemuksia :)

6 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia synnytyksestä! :) Ja hienoa, että olet avoimin mielin, sillä sitä ei tosiaan voi yhtään tietää, miten kaikki menee.

    Mulle oli myös kaikista tärkeintä, että Pirkko on mukana, koska se on mun tuki ja turva kaikessa. Ilman sitä en olis selvinnytkään synnytyksestä varmaan hengissä, niin iso apu siitä oli.

    Omasta synnytyksestä en nyt tässä jaksa alkaa turista, mutta tarkempi kertomus löytyy kyllä blogista. Ihan ei mennyt toiveiden mukaan, sillä toivoin kovasti, ettei olisi tarvinnut tehdä episiotomiaa, mutta valitettavasti tehtiin imukupin takia. Ei mikään kovin miellyttävä kokemus, ja varsinkin toipuminen siitä oli karmivaa. Mutta hengissä selvittiin. :)

    Tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen tainnut penuliinan synnytyskertomuksen lukea, mutta en kyllä enää muista sitä, tarvii mennä kaivelemaan blogia! :)
      Ja kiitos <3
      Ps. Toivoisin niin paljon, että kohdallani säilyisin ilman imukuppia, mutta nähtäväksi jää.

      Poista
  2. Mites sua on ohjeistettu tuon tens-laitteen kanssa, että laitetaanko mahan puolelle vai selän puolelle esim. synnytyksessä? Mä oon ajatellu, että ilman muuta selän puolelle, mutta hölmistyin, kun neuvolan terkka meinasi että alavatsalle laitetaan elektrodit synnytyksessä Ô_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytysvalmennuksessa kätilö sanoi kyllä, että selän puolelle :o
      En oo ikinä kuullut, että alavatsalle!

      Poista
    2. No empä mäkään ollut kuullut, enkä ikinä kyllä alavatsalle sitä laittaisi, vaikka terkka väittäis mitä vastaan. Tiedän, että sen laitteen jos laittaa väärään paikkaan, niin ei hyvää seuraa...

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...