Osaatko auttaa?

Tässä pohdiskelin, onnistuisiko siirtyminen kunnalliselle puolelle tämän lapsiprojektin kanssa? Tiedän, että siellä on jonoa (meitä se ei nyt tällä erää haittaa, koska koko homma on edelleenkin jäissä.)
Ja just luin nopeahkosti, mistä asia tulikin mieleen, että osa yliopistollisista lääkäreistä ovat saaneet 30tuhannen euron uhkaussakon siitä, että olivat kunnallisella puolella syrjineet naispareja.
Eli kysymys kuluu, minne pitää ottaa yhteyttä? Terveyskeskukseen? Vai minne? Onko kenelläkään kokemuksia kunnallisen puolen hoidoista?
Kiitos jos vastaat :)

Kuukausi

Tänään on kuukausi tyhjennyksestä.... VASTA!! Tuntuu että siitä olis jo vuosi tai ainakin tosi pitkäaika. Et mä en yhtään ihmettele, että välillä tulee takapakkia toipumisessa, siis henkisesti. Oikeestaan, en pysty kauaa puhumaan keskenmenosta itkemättä... mutta aikaa on näköjään kulunutkin niin vähän vielä, että kaippa tämä vielä on normaalia. Ajantaju on hukassa, talvi on mennyt nopeasti, mutta tää surullinen tapahtuma on siltikin vasta näin lähellä.

Kuukautisia ei oo vielä näkynyt, jotenkin ajattelin niidenkin tulevan jo pian, mutta tosiaan eihän ne vielä ole lähimaillakaan. Sairaalassa sanottiin et saattaa mennä 6-8 viikkoakin ennen kuin kuukautiset alkaa. Tässä kun on ollut aikaa miettiä, on vähän jo pohtinutkin, jatkaisko hoitoja vasta ensi syksynä vaiko keväällä, en tiedä. Nyt me ei ainakaan olla valmiita. Sit toisaalta olisko järkevää, jos ainakin viimeisellä kolmannella inssillä L yrittäis.

Meillä oli alunperin täysin selvää, että vain minä yrittäisin raskautua, mutta tässä matkanvarrella on myös L ymmärtänyt (ja minä), että jos me lasta halutaan, ei se välttämättä mun avulla onnistu. Toisaalta vaihto olis järkevää, koska täytän itse kesällä vasta 24 ja L 34, eli mulla on vielä enemmän ajallisesti pelivaraa jos haluttais joskus toinen lapsi. Oon kovempi stressaaja, mut L:n työajat saattais olla este hoidoille, L:llä taas on kellontarkat menkat, toisin kuin eräillä... toisaalta, en haluis vielä vaihtaa vuoroja, koska mä pystyn todistetusti raskautumaan, eriasia sitten pystyykö mun kroppa lasta pitämään sisällään, tai sisällä pysty näköjään pitämään, mutta ei muuta. (Okei, kkm johu varmaan jostain muusta, kun mun kropasta.)

Onneksi vielä on aikaa miettiä, onneksi vielä toivoa ei ole menetetty. Onneksi on vielä mahdollisuus. Mutta miten ja koska? Se jää nähtäväksi.....

Ovismiikka

Päivä ennen uutta vuotta tuli vielä siteeseen hyytymä ja ovis näytti vielä tooosi vahvaa plussaa 30.12 ja ajattelin, että vieläkös kaavinta kutsuu. Noh tämän hyytymän jälkeen vuoto on loppunut ja saan elää ilman siteitä, jiiihaaa!! Oviksen testasin muutama päivä sitten negatiivisen toivossa (hassua näinpäin tällä kertaa) ja se toinen vahva viiva oli poissa, vihdoin saa odottaa kuukautisia.
Muutenkin kroppa tuntuu olevan taas normaali, ei satu minnekään. Unirytmi on palautunut tavalliseksi, kahvi maistuu taas, ruoat ei okseta. Oletan nyt siis raskaushormonin olevan poistunut kropasta.

Jotenkin helpottavaa, mutta silti niin surullista.

Tänään jopa muistin perua neuvola ajan, joka olis ollu 30.1 ja kysyttiin tarvitaanko me henkistä tukea. Olen kyllä yllättynyt, kuinka paljon siihenkin puoleen oltais apua saatu jos oltais tarvittu. Tämä on kyllä hieno asia, toivottavasti muillakin on ollut sama homma.

Mulla alkaa pian loma! Ja me mennään mm. Emma gaalaan helmikuussa!
Huhtikuussa toivoisin, että päästäis inssiin, jos ei niin ei se mitään, ei meillä ole kiire. Samaa luovuttajaakin löyty, mitä oltiin nyt käytetty, sitä on nyt varauksessa meille.

Tässä yks päivä töissä eräs työntekijä hehkutti ensimmäistä lapsenlastaan ja näytti kuvaa tästä pienestä tytöstä joka oli juuri syntynyt,  vastaukseni oli vaan "joo" ja vaihdoin aihetta. Auts, nyt kirpas. Vielä on näille asioille haavat aivan liian auki. Mutta, kyllä tämä tästä. Päivä kerrallaan :)

Muuten meillä menee hienosti! Mitä nyt tuo koiranpentu on tajunnut kissanhiekklaatikot ja käy siellä maistamassa kissansuklaata, parrikaadit ei enää estä, tänään täytyy saada siihen ovenpieleen portti, koska muuta paikkaa meillä ei ole laatikoille :D

Mutta nyt, hyvää tammikuun jatkoa :)

Vuosi 2017

Vielä ollaan luonnollisestikkin tauolla lapsiasioista. Keskenmenovuoto rupee hiipumaan, johan tästä on jo kärsitty ihan tarpeeksi. Kohtutulehdus alkaa myöskin olla nujerrettu antibiooteilla eli valoa rupeaa näkymään tunnelin päässä.

Tänään palasin töihin ja esimies halasi mua ja kertoi olevansa pahoillaan meidän puolesta ja että meidän kohdalla elämänkoulu on liian rankka. Sekä toivoi, että onnistumme pian uudestaan. Mä tykkään mun pomosta tosi paljon, koska hän on niin inhimillinen ja yksinkertaisesti paras esimies mitä mulla ikinä on ollut!

Mutta nyt vuoden 2017 suunnitelmat:

- odotellaan ainakin kahdet kuukautiset, ennen kuin jälleen kerran klinikan ovet aukaistaan

- kun ekat menkat alkaa, keskustellaan puhelimitse lääkärin kanssa, mikä tulee olemaan uusi sotasuunnitelma, uskon kyllä, että inseminaatiolla jatketaan, koska kerran sillä keinolla raskaaksi on tultukkin

- huomenissa klinikan labrasta soitetaan ja kerrotaan onko mahdollista saada samalta luovuttajalta sukusoluja, kuin mitä ollaan edelliset 2x käytetty (voi kun sais vielä)

- haluan uskoa ja toivoa, että viimeistään vuonna 2018 meistä tulee perhe

- tod. näk tehdään max.3 inssiä ja jos ei tärppää, onko aika lopettaa blogi, mutta tämä ei ole tietenkään vaihtoehto ;)

Hyvää alkanutta vuotta <3

Ps. Jännä että periaatteessa voi puhua kohta taas ensimmäisestä inseminaatiosta. 

Lähtöruudussa

Ajattelin kirjoittaa nyt tämän vuoden viimeisen postauksen liittyen meidän ja enkelivauvan matkasta. Meille käärö oli jo vauva ja niin rakas, jonka vuoksi hän on nyt enkelivauva, eikä vain menetetty sikiö. Nyt muistona on enää verenvuoto ja ultrakuvat. Niin ja yks laatikko missä on kaikkia lappuja liittyen raskauteen, sinne en ole vielä koskenut.
Teksti tulee sisältämään voimasanoja, joten jos et niitä kestä, tekstiä ei kannata pidemmälle lukea.

20.12.2016 mulle alkoi tulla vahvat tunteet siitä, että kaikki ei ole enää niin kuin kuuluisi. Raskausoireet alkoi lieventymään, mutta erittäin voimakas pahoinvoimti astui kuvioihin, jonka vuoksi en L:lle sanonut mitään ja mietin, että jospa mulla nyt on päällä pelkkä tavallinen menetyksen pelko.

21.12.2016  mentiin mun äidille ja kerrottiin ilouutiset ja edelleen musta vain vahvemmin tuntui siltä, että kääröllä ei ole kaikki hyvin ja viimein illalla sain tämän asian itkun saattelemana viimeinkin sanottua L:lle, joka oli sitä mieltä, että menisin varhaisultraan suunniteltua aiemmin (tarkoitus oli mennä vasta 29.12). Niinpä varasin netin kautta ultran seuraavalle päivälle.

22.12.2016 jäin sairaslomalle, henkisesti ja fyysisesti oli tosi paha olla, oksetti eikä ruoka maistunut. Silti tässä kohtaa ajattelin taas kaiken olevan kuitenkin hyvin ja ettäbpelkäisin turhaan. Kello löi 15 ja pääsin ultraan. Lääkäri ihmetteli miksi tulisin kolmannen kerran taas varhaisultraan ja kerroin, että mulla nyt on vaan sellainen tunne, että tänne on pakko tulla. No siitä sitten hoitopöydälle ja kääröä kurkkaamaan. Aluksi lääkäri ei meinannut löytää kääröä, mutta lopulta hän löytyi ja näin jo itse, että tuikkiva sydän on paikallaan ja se ei liiku. Lääkäri tutki ja tutki ja pyysi mua yskäsemään. Sitten kysyin itse "onko se kuollu?" Johon lääkäri vastasi "valitettavasti siltä näyttäisi, sikiö vastaa viikkoja rv8+4 tai 8+5" Eli nyt olisi rv 8+6 ja käärö on todennäköisesti kuollut juuri tuona päivänä, kun ensimmäiset negatiiviset fiilikset tuli. Lääkäri teki lähetteen keskussairaalaan, jossa tarkistettaisiin oikea tilanne. Hän myös sanoi, että suosittelee menemään sinne vasta seuraavana päivänä, koska mitään ei enää tehtäisi. Ja vitut, mehän mennään päivystykseen jonottamaan, vaikka koko yöksi, jotta 100% varmuus saataisiin. Itkin ja itkin. Pävystyksessä odoteltiin reilu tunti ja päästiin gynen vastaanotolle. Ja kyllä. Keskeytynytkeskenmeno. Itkin ja itkin ja kaikki tuntui epätodelliselta, ei tää voinut tapahtua meille, tän täytyy olla joku paska vitsi, mut meitä ei naurata. Yht'äkkiä kannetaan L:n kanssa kotiin lappua, jossa kerrotaan keskenmenoista ja kannessa luki kutakuinkin "enkeli, miksi tulit liian aikaisin" Lappu on jo roskissa. Ahdistaa. Mitä vitun pahaa me ollaan tehty, että ansaittiin tää? Miksi käärö jätti meidät? Missään vaiheessa en kokenut itsesyytöksiä, mähän tein kaikkeni, että käärö kasvaisi ja voisi hyvin.

23.12.2016 hoitaja soittaa kello 8 sovitusti ja me suuntaamme SYNNYTYSOSASTOLLE. Saatiin oma huone, jossa oli oma wc. Sairaalavaatteet puin ylleni ja huoneen vessaan tuotiin metallinen portatiivi, jonne tulisin tekemään kaikki tarpeeni. Hetken kuluttua hoitaja tuli laittamaan alapäähäni 4 tablettia ja tästä alkoi odotus. N.2tuntia lääkkeen saannista alkoi vuoto ja sain samaa lääkettä 2tbl lisää ja nyt suun kautta ja tästä kipu alkoi. Sain pahojen kipujen keskellä kipupiikin, nyt tiedän miltä supistukset tuntuu, tosin täysiaikaisessa vauvassa kivut ovat varmasti vieläkin kovemmat. N.klo.17.00 käärö tipahti sinne metallipyttyyn, meidän pieni. Se jota olimme odottaneet, se joka syntyi 7kk liian aikaisin. Nyt tuli kova itku. Halattiin. Itkettiin. (Itken myös nyt kun tätä tekstiä kirjoitan). Kätilö keskusteli meidän kanssa. Keskusteltiin myös siitä, kuinka me naiset ollaan vahvoja. Ja se on niin totta! Keskusteltiin siitä, kuinka tämä käy niin monelle naiselle. Kun olimme pääsemässä kotiin kello.19 alkoi huoneemme vieressä joululaulut; "riemuitkaa nyt, lapsi on meille tänä yönä syntynt" Ai helvetti kun meistä tuntui siltä, että kohtalo vittuilee meille. Itkettiin taas. Ja poistuttiin sairaalasta, mennessämme toivoteltiin hyvät jatkot ja toivottiin, että ensi kerralla kohdataan iloisissa tunnelmissa.

Nyt: Henkinen puoli on edelleen rikki, mut kyllä me pystytään nauramaankin kivoille jutuille. Me selvitään tästä kyllä. Palaan töihin 2.1.17 jos siltä tuntuu.
Vuonna 2017 kun kroppa ja mieli ovat parantuneet täysin, lähdetään jatkamaan hoitoja. Toukokuun alussa mennään naimisiin. <3
Meidän suhde vahvistui taas lisää tämän vastoinkäynnin myöntä. En pärjäisi ilman L:ää, mun henkireikä!

Onnellisempaa uutta vuotta 2017!

Sysimusta joulu

Blogi lopettaa/hiljenee. Tänään todettu kkm, huomenna sairaala kutsuu aamusta. Ollaan rikki, ei tän näin pitäny mennä.

Milloin uskaltaa?

Olen/ollaan mietitty L:n kanssa, et mitä kaikkea me oikeasti tarvitsemme käärölle ja koska ensimmäiset hankinnat kannattaa ostaa? Näin alkuun ollaan ajateltu, et np-ultran jälkeen aletaan varovaisesti miettimään sitterin tuontia kotiin, ostan ystävältäni baby björnin sitterin, josta olen haaveillut aina! Ja nyt se on jäänyt heidän käytöstään ylimääräiseksi ja olen lupautunut antamaan tälle kodin. :) siinä on se leikkikaarikin, jes!

Pinnasänky astuu kuvioihin hieman myöhemmin, mut halutaan sellainen malli, josta saa toisen laidan veke, jotta lapsi voi siinä olla hieman pidempään. Mahdollisesti tässä kohtaa hyödynnämme ikean ihmeellistä maailmaa. Toki, käy meille siisti käytettykkin, koska mielestämme ei kaiken täydy olla uutta.

Huhtikuussa olis lapsimessut, joihin ollaan ajateltu mennä hyvien tarjousten perässä ja etenkin vaunutarjoukset kiinnostaa. Tällä hetkellä Britax smile 2 -vaunut miellyttää meitä ulkonäöllään, ei olla koskaan näitä nähty kyl livenä, kun ei tämä nyt kuitenkaan ajankohtaisin asia ole :D Noihin vaunuihin saatas samalta ystävältä, jonka ylhäällä jo mainitsin sopiva turvakaukalo+telakka. Meille ei ole välttämätöntä hankkia myöskään turvakaukaloa ihan uutena (mutta melkein kylläkin), koska kaukalo on loppupeleissä hyvin vähän aikaa käytössä. Isojen tyttöjen/poikien turvaistuin ostetaan kyllä sit joskus aikanaan uutena, koska se on käytössä kauan. Mutta saa vielä keväällä sit nähdä mihin päädytään.

ja jos vielä hieman muita aiheita. Tänään on rv8+5, pahoinvointia ei juurikaan ole, paitsi jos ruokailut venyy. Naamaan ilmestyy näppylöitä (tosi kiva!) ja mulle/meille on tullut ihan tyttöolo. Jotenkin olis hassua jos meille tulis poika, tunne on niin vahva. Mutta kaikki käy <3
Menettämisen pelko on aina välillä läsnä, onko tämä mahdollisesti henkistä projektia äidiksi/äideiksi tulemisesta. Tieto lisää tuskaa. Nyt olen kieltänytkin kaikki Google jutut itseltäni. Np-ultra on 12.1 eli vielä noin 3 viikkoa ja ensimmäinen kolmannes olisi taputeltu, apua! Mä jo niin haluisin olla rv37 :D odottavan aika on pitkä...