sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Polttarit!

Täällä sitä löhöillään kotona ja tehdään katkarapuleipiä ja limukat yms. muut juomat maistuu nyt jumalaisilta! :D Eilen nimittäin meidät yllätettiin todenteolla!
Aloitan ihan alusta koko tarinan. Eli:
N. Viikko sit kyseltiin vaivihkaa L:n siskolta, että olivatko he ajatelleet meille järjestää polttareita, koska aika käy vähiin ja oltais sellaset kyllä haluttu. Vastaukseksi saatiin vaan, että "sori, ei me kyllä yhtään oltu ajateltu... no jos 30.4 pidettäis joku piknik tyyppinen juttu." Tää passas meille, vaikka salaa oltiin pettyneitä, että meidät on oikeasti unohdettu. Mieli meni matalaksi. Mutta jätettiin asia siihen.

Eilen (29.4) tosiaan L:llä oli varattuna kampaajalle aika, jotta sit ennen meidän häitä ja tulevia piknik polttareita varten olisi tukka mintissä.
Kesken työpäivän L soittaa mulle hätääntyneenä töihin, että myöhästyy todennäköisesti kampaajalta, koska oli joutunut palaamaan kotiin, sillä naapuri oli ilmoittanut, että meidän palovarotin soi. Paniikki iski. Palaako meidän koti?!!? Entäs eläimet?!? Loppujen lopuks kaikki olikin hyvin. Jatkoin työpäivääni, kunnes työkaverini tuli iltavuoroon jo klo.12 ja ihmettelin, miksi niin aikaisin tullut töihin. Työkaverini kertoi tekevänsä tunteja takaisin ja pyysi mua katsomaan työvuorolistoja kanssaan. Osastolta poistuttuani liuta parhaita ystäviä odottaa työpaikan aulassa + L. Huudahtaen "yllätyyyys" ja itkuksi se meni. Mulle laitettiin lei kaulaan ja "bride to be" nauha. Samanlainen nauha oli myös L:llä. Työpäiväni päättyi yllättäen klo.12 ja mä lähdin juhlimaan!
Työkaverini oli tullut tämän yllätyksen vuoksi sovitusti siis aikaisemmin töihin ja myös esimiehelleni oli tästä asiasta soitettu. Palovarotin juttukin oli ollut valetta ja L:ää vastassa oli sama porukka, kun mua hakiessa. L:n kampaaja oli siis ystävien toimesta peruttu ja olivat varanneet nyt keskiviikoksi sitten uuden ajan.

Töistä kun poistuin sain viedä auton luonnollisestikkin kotiin. Kun autosta tulin pihalle, iskettiin pieni fresita-pullo käteen. Sain hakea kotoa peseytymisjutut ja vaihtovaatteet + meikit. (Voin kertoa, että hikisenä töiden jälkeen ei ollut kauheen hehkeä olo!) Meiltä kun lähdettiin vietiin eka meidän koirat anoppilaan. Tästä kohteesta meidät vietiin silmät sidottuina paikkaan, jossa päästii  pelaamaan lasersotaa! Jiiihaa!
Nyt meidän porukka jaettiin kahteen, että olin siix L:stä ns.erossa.
Tämän jälkeen mentiin kauppakeskukseen tekemään tehtäviä (kauppakeskus oli ollut b-suunnitelma, koska takatalvi iski) ja pakko sanoa, että aika nihkeästi ihmiset suostui antamaan "avioliitto vinkkejä" ja suurinosa oli mallia "älä mene naimisiin" ja yks aika hauska tuli kans vastaan "älä mene naimisiin miehen kanssa" :D mutta toki myös hyviäkin vastauksia tuli. 5euron edestä sain vappupussukoita myytyä.
L myi sydänilmapalloja. :) ja sen myynti oli vähän parempi :D
Sit mut vietiin syömään ja samalla tehtiin vaimotesti. Eli 24 kysymystä L:stä, mm. mikä on hänen pituus jne. Illalla käytiin vastaukset läpi ja tais neljä vai viis mennä väärin.
Käytiin myös yhdessä pubissa, jossa mun olisi ollut tarkoitus laulaa yksi karaoke kappale, mutta sielä ei ollutkaan nyt karaokea. Tein L:stä tarinan, jonne mun piti sijoittaa mulle annetut sanat mm. rakkaus, sateenkaari ja sormivibraattori :D haha! Hyvä tarina tuli! L:llä oli samat tehtävät mutta eri paikassa. Tämän jälkeen käytiin heittämässä kumpikin 3kiveä järveen samalla huutaen toiveet, jotka haluamme avioliiton aikana tapahtuvan. Ei varmaan oo epäselvää, että 1 kivi oli "lapsi".
Tän jälkeen suunnattiin saunaan ja suihkuun. Ja nautittiin pikkupurtavasta ja juomista enemmän ja vähemmän. Loppuillasta lähettiin keskustaan vähän tanssimaan.

Oli kyllä erittäin onnistunut yllätys. Ja näitäkin kuulemma oli suunniteltu jo useampi kuukausi, eli meidän "unohtaminen" oli myös osa juonta <3

Enää muutama päivä häihin... vähiin käy <3

7 kommenttia:

  1. Kuulostipas hauskalta yllätykseltä tosiaan! Itse olisin mennyt ihan paniikkiin, jos mut olisi noin totaalisesti yllätetty ja vielä työpaikalla :D Mut mä nyt olenkin sellanen jonkun asteen hissukka, etten edes synttäripäivästä hiisku sanallakaan, ettei kukaan vaan millään tavalla pysty siitä numeroa tekemään töissä :D En tykkää olla huomion keskipisteenä siis.. Mutta ihan mahtavaa, että saitte sitten polttarit ja kunnolliset sellaiset, kun niitä toivoitte! :) Toivotan teille oikein ihania hääjuhlia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika adrenaliinipiikki mulle tulikin ja matkalla anoppilaan menin ihan löysäksi ja tärisin :D mutta oli kyllä mahtavaa! Ja kiitos paljon! <3

      Poista
  2. Kuullostipa mukavalta! Ihana et ystävät jaksaa järjestää! Teidän juhlat on kyl ihan justiinsa! Pitäkää kivat ja ihanat juhlat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiän kamut on kyl tosi kekseliäitä! Mutta tosiaan, häät ovat pian, jännittää! <3

      Poista
  3. Kuulostaa ihanilta polttareilta! Hyvin säilytettiin yllätyksenä. ^^

    VastaaPoista
  4. Eikä, mikä ihana yllätys! Ja viimeiseen asti pidetty teitä pimennossa, mahtavaa. <3 Kuulostaa siltä, että teillä oli tosi kivaa! Ystävät on <3

    Ps. kohtahan teillä koittaa jo juhlatkin!

    VastaaPoista

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...