Odottamisen vaikeus

Huoh, tänään on luvassa tuo neuvolakäynti jota edellis kerralla epäiltiin, että sitä ei tulisi. Mutta niin vaan sinne mennään kokonaisena.
Äidin kanssa keskustelin raskaudesta ekan kerran viikonloppuna, hän sanoi, että minua odottaessaan hänelle oli sanottu samaa, että ”pian syntyy” vaikka loppupeleissä hän kävi 2x yliaikaiskontrollissa. Synnyin päivää ennen käynnistysaikaa rv42 ja olin yli 4kiloinen ja 53cm pitkä. Historia taitaa toistaa itseään.
Mulla on sellanen tunne tällä hetkellä, että tää ei synny koskaan! Siis ei koskaan! Supistuksia tulee ja menee, mutta koskaan ne ei oo niin kipeitä, että jaksaisin edes vähän innostua.
Oloani ei helpota myöskään se, että jatkuvasti saa vastata viestiuteluihin ”no jokos olet synnyttänyt, no jokos on tuntemuksia, no miks se ei jo synny, no mene lenkille, no tee jotain kivaa ja nauti vielä”
Siis voi suoraansanoen vittujen kevät! Eilen aamulla jo itketti.
La on vasta maanantaina, että ei vielä todellakaan ole yliaikaisuudesta kyse, mut jotenkin sitä on jo odottanut ja odottanut ja odottanut jo niin kauan :(  nytkö vasta nää hormoonit hyökkää päälle? Oon ollu niin rauhallinen koko raskauden... 3viikon sisällä meitä on kolme, se on varma!

Terkuin. Toivottavasti pian erikseen N & Sintti rv39+2