maanantai 29. elokuuta 2016

Uuteen nousuun!

Klinikalle soitettu ja asioissa päästään etenemään kohti seuraavaa kertaa.
Jännin kysymys oli klinikalle soittaessa "oletko varma tuloksesta, olet nyt viikoilla 3+4?" Joo olen mä, negaa testit näyttää.
Tänään aloitin lääkärin ohjeistuksella jälleen letrozolien syömisen 2tbl/pvä kp3-7. Ensi maanantaina on jälleen folliultra ja siten selviää alanko välittömästi pistämään menopuria.

Jos jotain positiivista tästä lyhyestä kierrosta on, niin ainakin se mun aikaisemmassa postauksessa mainittu koulutus ei tule esteeksi, koska inssiä tuskin tehdään enää kp20 tai kp21 eli ovulaatio toivottavasti on tapahtunut ennen sitä. Töiden puljausta tulee varmasti, mutta teen mitä vaan sen eteen, että me vaan päästään klinikalle, kun tarve vaatii.
Luovuttajan vaihdosta meille soitellaan huomenissa. Ainut mitä unohdin kysyä oli se aukiolotutkimus, toisaalta luulisi et lääkäri sitä olisi itse ehdottanut, mikäli näkisi sille tarvetta? Ja tarkemmin, kun L:n kanssa muisteltiin, taisi lääkäri sanoa joskus, että 23vuotiaalla harvemmin mitään tukoksia on. Toisaalta, meillä on aina joka asiassa maailman surkein tuuri. Mikään ei koskaan onnistu ilman ongelmia.

Mut uskokaa tai älkää, nyt alkaa olemaan jo positiivinen fiilis! Suunta ei oo, kuin ylöspäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...