Synnytysvalmennusta ja muuta

Lauantaina oli meidän sairaalalla synntysvalmennus. Mua jännitti ihan hirveesti, että millainen se on ja jos suoraan sanon menin jo asenteella ”tää on varmasti ihan paska” - no ei ollut! Mä tykkäsin. Paljon tuli asiaa, jotka jo tiesin/tiedettiin, mutta paljon myös tuli uutta tietoa. Päästiin tutustumaan samalla reissulla synnytyssaleihin, vauvojen teho-osastolle ja jo viime vuonna tutuksi tulleeseen synnyttäneiden vuodeosastolle, tai eihän se aina vain synnyttäneille ole, hoidetaan siellä muutakin, mutta tiedätte mitä mä tarkoitan :D
Nykyään ei siis vauvoja kuulemma pestä synnytyksen jälkeen, pahimmat rämmäleet pyyhitään ja tietty nyt jos joku kauhee verinöösi roikkuu vauvan tukasta ja siihen ei pyyhkiminen auta, sit tietty pestään. Myös meidän sairaalaan saa vauvaa tulla katsomaan vaikka serkunsiskonkaverinpoika (muuttunut vuosi sitten), eli ei ole enää rajoituksia, eikä vierailuaikoja (maalaisjärjellä öisin tietenkään ei saa tulla). Toivon kuitenkin, että meitä ei heti kaverit tulis katsomaan, vaan vain läheiset. Ja vielä noihin sairaalan rajoituksiin, jos on paljon tauteja liikenteessä, silloin rajoitukset pamahtavat väliaikaisesti.

Valmennus sai mut oikeesti ajattelemaan, mitä mä synnytykseltä haluan/toivoisin, ajattelin siitä sit kirjoitella vielä erikseen :)

Vielä sit tämän hetken olosta, mä oon niiiiin raskaana! Aivan jäätävät liitoskivut, vauva tosiaan on pää alaspäin ja tunnen jo kuinka hän tuola painaa paikkoja. Sattuu kyljen kääntäminenkin sängyssä.
Lonkat huutaa hoosiannaa ja eilen oltiin shoppailemassa+ikeassa ja oli ihan hilkulla, että ei haettu mulle pyörätuolia, sattu niin paljon! Olen alkanutkin haaveilemaan jo synnytyksestä ;) vielä toki sintti saisi kasvaa masussa. Vadelmanlehtiteetä alan vetelemään, kun 36+0 pamahtaa mittariin :)
Tää kultapieni on kova potkimaan ja mulla on jo häntä oikeesti kova ikävä, kauhea kaipuu nähdä tää pieni! :’)  ei enää kauheen kauan... mutta nyt hyvää viikon alkua!

Terkuin. N & Sintti rv34+0

Muoks. Hei tärkein unohtu mikä jäi negatiivisesti mieleen synnytysvalmennuksessa. Oltiin siis ainut naispari sielä ja kätilö puhu KOKOAJAN ”isä sitä, isä tätä” kunnes jossain kohtaa puhuttiin ihokontaktista, johon kätilö  lisäsi L:n silmiin katsoen ”kyllä TUKIHENKILÖkin voi ottaa ihokontaktiin”
L parka :( hän sanoikin, että kyllä taas tuli alemmuuden tunne. Mikä siinä on niin vaikeeta puhua PUOLISOSTA ja tukihenkilöstä, perheitä kun on monenlaisia :( ja kyse ammattihenkilöistä!!!! Tarvii varmaan ruveta kulkemaan sateenkaarilippu heiluen joka paikassa. Tää on asia missä mun veri kiehuu ja tasa-arvo on viturallaan, aina välillä :(