perjantai 15. joulukuuta 2017

Pian vuosi

22.12.2016 on päivä, jonka muistan vahvasti. Ja tämä päivä on ollut muutamaan otteeseen mielessä nyt näin joulukuussa. Tuo oli se päivä, kun kuulin, että raskauteni oli pysähtynyt. Käärön sydän ei lyönyt enää. Jouluaatto kolkutti ovella, mustempana kuin koskaan. Poltin tupakkaa, ketjuna miltei koko seuraavan yön, teki mieli huutaa. Itkin. Itkettiin. Aamulla oli lähtö tyhjennykseen sairaalaan. Jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä olen uudelleen raskaana ja jo 8.kuulla olisin varmasti nauranut ja tokaissut ”niin varmaa”. Muistan kun lähdettiin illalla 23.12.16 sairaalasta hoitaja tokaisi ”toivottavasti tavataan onnellisimmissa merkeissä seuraavan kerran”. Itsekkin jo uskoin, että näin käy vielä...joskus. En luovuttanut!

Me olemme kuuluneet siihen porukkaan, josta olen kiitollinen joka ikinen aamu kun herään, sillä raskauduin uudestaan heti kun lähdettiin jatkamaan inssejä klinikalle. Tänä vuonna joulu tuntuu taas joululta ja elämä elämisen arvoiselta. Sintti on nyt onnellisesti matkalla meille. Aina en voi edes käsittää, että tämä suuri unelma oikeasti pian toteutuu. <3


6 kommenttia:

  1. Onneksi jaksoitte vielä yrittää, kohta se palkitaan <3

    VastaaPoista
  2. Mua ihan jännittää teidän puolesta! Kohta hän on täällä <3
    Olen niin onnellinen teidän puolesta. Onneksi jaksoitte sitkeästi yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tää on ihan uskomatonta, rupee aina poruttamaan, kun ajattelenkin saavani pian lapsen ensimmäisen kerran rinnalle :’) <3

      Poista
  3. Onneksi ette luovuttaneet :) ♥ Ei enää kauaa, kun pikkuinen on jo sylissä asti ♥

    VastaaPoista

Kun perheunelmista tuli totta

Taisi olla vuosi 2013, kun ensimmäisen kerran tutustuin pintaraapaisun verran blogeihin, joissa naisparit haaveilivat lapsesta. Olin tuolloi...