Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm. 

Synnytys oli nopea. Mulla tuli vähän lapsivettä sänkyyn klo.00 ja klo.1.30 jälkeen oltiinkin jo sairaalassa. Yliaikaiskontrolli olisi ollut aamulla klo.9.30, mut sinneppä ei sit tarvinnut mennä. Ihanaa, et spontaanisti kuitenkin tämä synnytys käynnistyi, alkoi meinaan olla jo toivoton olo. 

Fyysisesti olen myös voinut yllättävän hyvin, jaksan hieman touhuta ja vauva on ainakin toistaiseksi hyvin nukkuvaa sorttia. :) 

 Matka perheeksi alkoi vuonna 2016 ja nyt 2022 vuoden viimeisenä kuukautena saadaan todeta olevamme kahden lapsen perhe. Matkaan on mahtunut pettymystä, menetystä, epätoivoa, toivoa, itkua, naurua ja kiitollisuutta. Rakkautta. 

Täältä saanut aikoinaan paljon vertaistukea ja jopa tuttavia. 

Nyt aika päättää tämä blogi, mutta meidön arkea voi seurata vielä kuitenkin instagramin puolella nimimerkillä perheunelmiax2

Kiitos kaikille! <3

36+2

 Raskauden suhteen viimeisiä viedään ja loppu häämöttää mahdollisesti muutaman viikon päässä. Töissä jaksoin olla tällä kertaa loppuun asti, vaikka todella tiukkaa se tekikin. Perhevapaa uudistuksesta huolimatta jäin heti töistä pois, kun se vain oli mahdollista enkä olisi työtäni pystynytkään yhtään pidempään tekemään. 

Syksyllä meillä on sairasteltu jatkuvasti erilaisia flunssaviruksia. Kirsikkana kakunpäällä saatiin lopulta korona perheeseen ja sillä starttasikin ensimmäinen äitiysloma (raskausvapaa) viikkoni. Tää korona oli kamala, paljon pahempi kuin alkuvuonna ollut. Vaimollakin kuume kesti 5päivää sahaten 38-40asteen välillä. Esikoinen selvisi vähällä, onneksi. Mut nyt ollaan koko perhe jo voiton puolella ja arki rullaa. Niin ja sainhan mä riesakseni myös verenohennuspiikit, näiden pistely loppuu 2viikon päästä ja sit synnytyksen jälkeen jatkuu taas 6viikkoa. 

Esikoinen on vielä viikon verran päiväkodissa, että saan viimisiä järjestelyjä tehdä rauhassa ja sit hänkin jää odottamaan pikkuveljen tuloa <3 

Tarkoituksena on, et esikoinen menee päiväkotiin takaisin sitten tammikuussa loppiaisen jälkeen ollen sielä 2-3pv viikossa. Koetaan, et hän kuitenkin liki 5vuotiaana kaipaa myös ikäistään leikkiseuraa ja aktiviteettia mitä tuskin pystyn yksin tarjoamaan vastasyntyneen kanssa kotona. 

Raskauden suhteen voin fyysisesti paljon paremmin, kuin esikoisesta, mutta kun rv30+0 alkoi, alkoi myös kaikenmaailman kivut. 

Henkisesti ajoittain ollut rankkaa, jotenkin se menettämisen pelko on niin vahvaa. Eikä edes sinänsä oo syytä. Ehkä itseäni pelottanut tässä raskaudessa se, kun oikeasti ultrat ovat olleet vain nt ja ru, eikä mitään muuta seurantaa.. esikoisesta kun puolestaan taas oli käyntejä äitiyspolilla. En tiedä myöskään vauvan kokoarviota. Itkua tihrustaen pääsin toiseen neuvolaan tsekkaamaan ultralla, et vauva on raivotarjonnassa, koska lääkäri ei osannut käsikopelolla varmaksi sanoa eikä meidän neuvolassa ole ultravehkeitä. Muuta ei sit katsottu, mutta tämäkin helpotti omaa mieltä. 

Tää raskaus on mennyt aivan älyttömän nopeasti ja vieläkin tuntuu uskomattomalta, et vihdoinkin ollaan tässä pisteessä. ❤️

Tässä nyt pientä kuulumista. Tuun tänne vielä kertomaan, kun lapsi on syntynyt, mutta sitten on aika päättää tämä blogi. Meidän syli täyttyy pian ja lapsiluku on täynnä. Matka on ollut aikamoinen, kun muistelee aikaa alusta asti. Tää blogi on kasvanut myös mun mukana, taisin olla 22-23v kun tän aloitin ja ensi vuonna täytän 30 :D Niin se aika rientää!

Mut nyt jännittävää loppuvuotta, palaillaan vielä! 

Rv25+1

 Heippa pitkästä aikaa. 

Vähän pientä kuulumista tännekin päin. Täällä raskaus edennyt jo näin pitkälle ja liikkeet tuntuu voimakkaasti. Tällä kertaa istukka on takana, kun esikoisesta se oli edessä, kiva kokea siis tämäkin! 

Muistaakseni rv18+ neuvolassa multa löyty stiksaten sokeria virtsasta ja jouduinkin aiemmin sokerirasitukseen. Neuvolalääkäri epäili hyvinkin vanhasti radia tästä syystä ja itsekin ajattelin jotain tämän kaltaista, koska ikinä esikoisen aikaan ei sokeria virtsasta löytynyt. Arvot kuitenkin rasituksessa olivat priimaa, eli ilman radi diagnoosia ollaan, nyt rv24+ neuvolassa ei löytynyt sokeria virtsasta ja sovittiinkin, että en nyt mene uudestaan rasitukseen, vaikka näillä viikoilla se periaatteessa kuuluisikin, mutta kun nuo edelliset arvot olivat niin hyvät. Toki jos sf mitta lähtee hurjaan nousuun tai paino, niin sitten se on edessä. 

Rakenneultra meillä oli myös jo rv19+1. Jännitti ihan kamalasti taas. Mutta siellä kaikki oikein hyvin… ja tietenkin kiinnostaa varmaan sukupuoli, meille tulee tällä kertaa pikkuinen pikkuveli <3 

Ollaan niin onnellisia, kun saadaan kokea myös poikaraskaus ja saadaan pikku-ukko <3 esikoinen myös innoissaan! 

Nyt alkaneet vaivata liitoskivut, mutta yritän ainakin vielä syyskuun pärjätä töissä :D äitiysloma alkaa sit virallisesti 29.10! 

Mutta tällä erää nää kuulumiset, ihanaa alkavaa syksyä! :) 

Joulukuinen2022

 En ole jostain syystä pystynyt kommentoimaan takaisin, olen kommentit kyllä nähnyt, mutta tää ei ole suostunut mun kanssa yhteistyöhön. 

Tilannehan raskauden suhteen on kertakaikkiaan nyt se, että raskaana ollaan. Rv13+3 meneillään nyt ja viime viikon nt-ultrassa kaikki oli hyvin <3 Eli kohdallani alkuraskaus on taputeltu ja nyt mennään jo keskiraskaudessa!

Ekat 8viikkoa oli tuskaa henkisesti, pelkäsin keskenmenoa ihan älyttömän paljon. En tiedä pelkäsinkö edes esikoista odottaessa näin paljon. Raskausoireet oli niin lieviä sinne rv8+ asti, et oli tosi outoa. Oksennettu ollaan muutama kerta ja jatkuva krapula ja ällötys alkoi tuon rv8+ kohdalla. Aika kuitenkin on mennyt nopeammin kuin koskaan ennen. Rv9+3 käytiin toisessa varhaisultrassa, jossa strösseli näytti jo aivan ihmiseltä pieniä käsiään ja jalkojaan heiluttaen ja kuultiin sydänensyke, siis oikeesti kuultiin! Ikinä en ole ultrauksessa ollut, et sen tuikkivan näyn lisäksi kuulisi sen ihanan sydämen tasaisen rytmin. Tuon ultran jälkeen mun harteilta lähti iso taakka. On ollut helpompi hengittää. MEILLE TULEE VAUVA!! Laskettuaika on 2.12. <3 

Saatan tänne jotain joskus kirjoitella, muuta aktiiviseksi tämä blogi ei tule, mainostan edelleen, että instagramin puolella matkaamme päivitän ahkerasti. Tilin nimi perheunelmiax2

Ihanaa kesää kaikille ❤️

Neljättä kertaa

 Niin se raskaustesti lähti tummumaan ja dpo14 on julkisella puolella virallinen testipäivä ja tämä kuva siis eiliseltä. 

Jos kaikki menisi edes tällä kertaa hyvin niin meille syntyisi loppuvuodesta lapsi. Varhaisultra on 2,5viikon päästä ja sitten ollaan taas viisaampia! ❤️

Julkisen eka inssi

 Ajattelin nyt, että ehkä tää blogin puoli tässä kohtaa on nyt se paikka missä voisin asiaa vähän avata ennen kuin uskallan ig:n puolella avautua. Mutta palataan nyt vähän asioihin mitä tässä on käynyt.

Tosiaan tammi-helmikuun vaihteessa 2022 meidän perheeseen iski kuuluisa korona, selvittiin koko poppoo aika lievällä taudinkuvalla, vaik itsestä kyl tuntu hetkittäin, et hengittäminen on hankalaa… mut selvittiin!

 Koronan keskellä soitettiin Taysista ja kerrottiin, että meille on löytynyt lahjoittaja. Eli seuraavista kuukautisista homma starttaisi kp3 letrozoleilla (5mg kp3-7) ja kierron päiville 9-11 vasteultra.  25.2 ennen esikoisen synttäreitä sitten menkat alkoi. Ja ensimmäinen vasteultra osui kp11. Harmittelin jo etukäteen, että mun hoitohistoriassa letroilla ei yksinään oo ollut mitään vastetta ja niin ei myöskään ollut tälläkään kertaa. Limakalvo oli vain 6mm ja suurin follikkeli muistaakseni 11mm. Tässä kohtaa tilannetta jäätiin seuraamaan ja toinen vasteultra varattiin kp13. Tässäkin ultrassa limakalvo edelleen surkea 6mm, mutta suurin follikkeli oli himpunverran kasvanut ollen nyt 14,5mm. Tällä käynnillä päätettiin vähän vauhdittaa hommaa. Itsehän olin jo ajatuksissa, et kierto keskeytyy, mut ei. Lääkäri määräs gonal f pistettäväksi pariksi illaksi ja taas kp15 oli vasteultra. Mä olin oikeesti jo tosissani luovuttamassa ja ajattelin, et nyt vaan testaillaan lääkkeitä miten ne reagoi mun kehoon… no mitä vielä?!? Kp15 vasteultrassa limakalvo oli nyt 8mm ja suurin folli 16mm ja joku vähän pienempi sieltä kasvanut mukana. Sain perjantai illaksi määräyksen pistää vielä fonal F pistoksen ja lauantaina kp16 klo21 ovitrellen, eli irrotuspiikin ja maanantaille kp18 varattiin inssi. Hui! 

Maanantaina kp18 soi puhelin ja meille kerrottiin et meiltä on unohdettu allekirjoituttaa hoitosuostumukset, et molempien on päästävä paikalle tai hoitoa ei tehdä. Pari muutosta aikatauluun ja vaimo pääsi onneksi mukaan. Jännitti ihan sikana mitä ultrassa näkyy, kun ovitrellen pistosta oli niin kauan aikaa. Yksityisellä, kun pregnyl tai ovitrelle pistettiin inssin yhteydessä usein. Ultrassa kuitenkin näkyi jo 12mm limakalvo ja juuri puhkeamassa oleva folli (kokoa en tiedä) 14,24milj siittiöitä lähti matkaan. 

Mä sanoin jossain kohtaa, et jos tän vasteultra jännitysnäytelmien jälkeen ei onnistu ni sit ei koskaan. 

Mut jotenkin sitä on ollu realistinen piinapäivien aikana. Enemmän olo on ollut sen mukainen, et ei oo tärpännyt. Mut nyt tässä ihan parina viimepäivänä on ollut sellasia oireita, et hetkonen. Kahvi maistuu pahalta, vatsa tosi turvonnut, aamulla etova olo. Kuukautismaisesti on jomotellut kohta viikon. Tänään on dpo10 ja aamupalan syötyäni tuntuu, et oksennan. Tein testin. Haalea plussa, mutta silmällä erotettava. Nyt sit jännitetään mihin tää johtaa. Maanantaina virallinen testipäivä (julkisella dpo14 testataan, yksityisellä dpo16 näin mainitakseni)… pitäkää peukkuja! 

Tays ensikäynti

 Tosiaan instagramin puolelle olen aiheesta jo tänään kirjoitellut ja suosittelen sinne siirtymään jos aihe vielä kiinnostaa :) nyt päivittelen tänne vielä heti suoraan, että missä mennään. 

Ihan ekaks meille oli tullut aika tälle käynnille tuossa alkusyksyn aikana. Ja tänään oli tuo jännittävä käynti. 

Aika oli klo9 ja vietiin vaimon kanssa lapsi ekana päiväkotiin ja lähdettiin siitä sitten ajelemaan kohti tayssia. Eka problematiikka iski aamulla, kun jo täällä meidän kaupungissa oli tietöiden takia ihan kamala ruuhka ja oltiin jo alunperinkin 10minuuttia aikataulusta myöhässä. Ja aivan kauhusta kankeana ajettiin motarilla kelloa vastaan. Kello oli sitten 8.58, kun leimattiin itsemme sisälle ja tosiaan tasalta oli aika. Mut kerettiin! Huhhuh! 

Ekaks käytiin toimistossa varmistamassa, että yhteystiedot on ok. Tämän jälkeen päästiin lääkärille.

Keskustelussa lääkäri katseli historiaamme ja totesi, että 3/7 tehtyä inseminaatiota yksityisellä on tilastollisesti erittäin hyvä. Eli olen ”raskautuvaa” sorttia. Tuntui kyllä hieman hassulta tuo lause, mut onhan tästä myös faktaa. Se että keskenmenoja on matkalle mahtunut on huonoa tuuria. Sekin oli tiedossa. Lääkäri hieman kyseenalaisti tästä johtuen ivf toiveemme ja kyseli miksi näin toivoisimme. Ei oikein ollut siihen vastausta, se on vaan ehkä psyykkistä puolta. Epäluottamusta omaa kehoa kohtaan. Viimeisin kuukautiskiertoni oli liki 80päivää ja nyt eletään siis kp8. Ultrattiin ja kaikki näytti hyvältä. Ei mitään moitittavaa. Labrat edelleen ok. Päädyttiin nyt yhteistyössä, että inseminaatiolla lähdetään liikenteeseen, joka tehdään lääkkeelliseen kiertoon. 

No tätä ennen seuraa vieläkin odotuksen odotusta. Nimittäin nyt ollaan lahjoittajajonossa. Jono on n.1-3kk ja kun sieltä rimpautetaan alkaa hoito heti seuraavaan alkavaan kiertoon. Eli ensi vuoden alussa alkaa tapahtumaan. Keskusteltiin myös, että jos neljännen inssin jälkeen ei plussaa ole testissä, voisi ivf tässä kohtaa olla mahdollisuus. 

Tän jälkeen käytiin hoitajalla, joka kertoi byrokratiaa lahjasoluilla alkunsa saaneiden lasten oikeuksista jne. Tuttua huttua. Ei tarvinnut enää virallista lahjasoluneuvontaa käydä, koska yksityisellä se aikoinaan on jo käyty ja yks lapsi meiltä jo onneksi löytyy. :)

Tää on taas joku jännä hassu tunne, mut musta tuntuu, et me tullaan onnistumaan. Meidän esikoinen täyttää pian 4vuotta. Toivotaan hänelle niin kovasti sisarusta! <3 

Nyt varmasti tällä blogin puolella hiljenen toistaiseksi, mutta instassa olen aktiivisemmin. Palaan myös varmasti asiaan, kun seuraava steppi alkaa, eli hoidot! 

Hyvää joulun odotusta ja ONNELLISTA uutta vuotta 2022! 

Ensikäynti julkisella

 Tähän alkuun, että olen perustanut nyt myös Instagram tilin, jossa olenkin nyt ajatuksia jakanut enemmän ja vähemmän sekä myös muuta meidän perheen kuulumisia sinne lisäilen, joten sieltä toki voi tiiviimmin seurata, mikäli kiinnostaa. Löydät sen nimimerkillä perheunelmiax2 :) 

Mutta nyt siihen ensikäyntiin. Jännitti muuten aivan perkuleesti! Kädet tärisi ja adrenaliini virtas.. ihan kuin olisi ihan uuden asian edessä, mutta kuitenkin vanhan tutun asian äärellä. 

Mietitytti, että millainen lääkäri on ja onko suhtautuminen jotenkin tympeää naisparia kohtaan. Tää oli oikeesti meille tosi iso jännityksen aihe, vaikka ei olla koskaan huomattu mitään negaa. Paitsi yksityisellä erään mieslääkärin vastaanotolla katsekontakti keskustelussa vain minuun, ei vaimoon. Ja tämmöisillä asioilla on vaan aika iso vaikutus kokonaiskuvaan. 

Käynti oli kuitenkin lämminhenkinen ja ystävällinen kaikinpuolin. Paikalla oli 2 lääkäriä, joista toinen erikoistuva eli harjoittelemassa sekä hoitaja. 

Ekaksi käytiin vähän meidän kaavakkeita läpi, mut aika nopealla tempolla, koska ei niissä mitään ihmeellistä ollut. Lääkärille annoin myös kasan papereita, jotka olin yksityiseltä pyytänyt tätä käyntiä varten. Niihin lääkäri perehtyy paremmin. 

Tämä käynti oli meidän keskussairaalassa, jossa myös tulevaisuudessa käydään hoidon väliultrissa ja puolestaan Taysissa sitten tehdään hoitotoimenpiteet eli inseminaatiot, punktiot ja alkionsiirrot. Tää oli niin iloinen yllätys, koska keskussairaalaan ajan 20minuutissa, työpaikalta 5minuutissa. Kun puolestaan tayssiin on matkaa tunnin verran. Ja väliultrissa joutuu kuitenkin käymään. Tää ollu aina se stressaava asia näissä hoidoissa, nyt on helpompaa tältä osin. Toiveeksi sanottiin ivf-hoidot, mutta tämän asian päättää lopulta Tays katsoen ensin kokonaiskuvan. 

Mahdollisesti saadaan myös samalta lahjoittajalta siittiöitä, kuin mistä meidän esikoinen on saanut alkunsa, sillä Tays tekee meitä hoitaneen yksityisen klinikan kanssa yhteistyötä sukusolujen osalta, mutta tämä on erittäin iso ehkä! 

Mulla on tänään kp55. Kierrot jälleen ihan viturallaan. Ultrassa näkyi erittäin paksu limakalvo, joten superhyper menkkoja odotellessa. Näkyi myös selkeästi, että olen tässä kierrossa myös ovuloinut. Joltain osin kroppa siis toimii :D 

Verikokeissa, kohdussa, munasarjoissa kaikki ok. Nyt sit odotellaan taysin hoidonsuunnittelukäyntiä, jonne kutsu saapuu postitse. Tästä se taas lähtee! Fiilis on hyvä! Jospa vuonna 2022-2023 vihdoinkin meille tulis toinen lapsi! ❤️

Lätinäpläjäys

Kävin kesän aikana terveyskeskuslääkärin ohjelmoivissa verikokeissa ja niiden kanssa oli kyllä säätämisen säätämistä. Kokeissa kun oli mm. kilpirauhasarvoja jotka olisi pitänyt ottaa ennen klo10 (kp2-5) ja kp2 oli torstai ja kp3 oli perjantai ja kun en omista säännöllistä kiertoa, en voinut ennakoida ja varata labroihin aikaa ajoissa. Ainut aikaisin aika oli klo.10.30. Tämän oli sitten kelvattava. Labrat siis hoidettu. Pari viikkoa tästä ilmestyi sairaalasta iso kirje: Kutsu ensikäynnille 30.8!!  Papereita selatessani kauhukseni luin, kuinka tuo aamuinen verikoe olisi tärkeä. Yhteyttä sairaalaan, että mitäs nyt?!?? Täytyykö ne ottaa uusiksi?? Hoitaja katseli koneelta arvoja ja onneksi tokaisi, että vaikka nuo on otettu himpun verran liian myöhään, ei niissä kuitenkaan ole huonoja/hassuja arvoja ja tämän vuoksi niitä ei myöskään tarvitse uudestaan ottaa. Myöskin kaikki muut arvot olivat viitearvojen sisäpuolella. Huh!

Jännittää tuo tuleva ensikäynti niin hirveesti! Ihan kuin ekaa kertaa olisi hoitoihin menossa. Luvassa on vielä taas jälleen kerran lahjasukusoluneuvontaa ennen kuin hoidot oikeasti alkaa. Aion kyllä kysyä, että onko se oikeasti enää pakollista, kun yksi lahjoitetuilla siittiöillä alkunsa saanut lapsi meidän elämässä jo on ja tiedetään miten homma toimii, kun lapsi on 18vuotias. Mutta luulen, että siihen on mentävä kuitenkin. 

Keväällä koin ihan kamalaa lapsettomuuden tuskaa ja tuntui, että joka puolelta kuulee raskausuutisia. Ja halusin sivuuttaa koko asian ja miettiä jotain ihan muuta. Kesällä ei ollakaan juurikaan näitä asioita mietitty. Kutsu kun postilaatikkoon kilahti polilta, niin tuli jälleen pitkästä aikaa innostunut ja positiivinen fiilis. Meillä on vielä mahdollisuus onnistua! Saada toinen lapsi! Kunnallisen hoitoihin meillä on tosi suuret odotukset. Toivottavasti ei tiputa korkealta ja kovaa! Välillä myös tuntuu hassulta kaivata toista lasta, kun joillain ei ole edes yhtä. Ja omalla kohdalla kyllä ensimmäisen lapsen toivominen oli raskaampaa, kuin syli oli täysin tyhjä. Mutta eniten tässä on satuttanut kysymykset töissä ”ai teillä on VAAN yks”, ”eiks toinen lapsi olisi kiva ;)” jne. Olenkin monesti töksäyttänyt takaisin jotain tyylillä ”olisihan se toinen lapsi kiva, mutta edellinenkin raskaus oli tuulimuna, ei kaikki ole niin helppoa”.  Tähän lauseeseen sain myös vastauksen ”ai, minä olen aina tullut raskaaksi kun edes ajattelut vauvaa”… no onnea hänelle. Kaikilla se ei mene niin. Ei edes heteropareilla. 

Mutta jottei tämä nyt ihan lätinäksi mene, niin kommentoi jos seuraat vielä tätä, olen nimittäin miettinyt siirtymistä instagramin puolelle mikäli täältä vertaistuki kadonnut! :D 

Heipparallaa! Katsotaan kirjoitanko ensikäynnistä tänne vaiko ig:n puolelle :) 

Julkinen tie

Nyt tulee nopea pikainen kuulumispostaus,

Uusi työ alkoi tämän kuun alussa ja lapsihaaveita on pyöritelty edellisen hoidon tiimoilta. Kysyin uudessa työssä, et onko mahdollista lähteä aikaisemmin töistä jos tulisi jotain akuuttia menoa (mielessäni mietin mahdollista ovulaatiota ja siitä seuraavaa inseminaatiota) Ei kuulemma, vaan pitää sopia ennakkoon. No näissä hommissa (hedelmöityshoidot) asiat tapahtuu extempore ja ennakointi on hankalaa tai ainakin mun tapauksessa kun säännöllistä kiertoa ja ovulaatiota ei ole. Päätettiin siis laittaa yksityisen osalta homma jäihin. Ja kun vuoden lopussa määräaikaisuus päättyy, en aio jatkaa vaan teen keikkatöitä, koska sitähän riittää kyllästymiseen asti! 

Huhtikuun lopussa varasin ajan kunnalliselle lääkärille. Aiotaan siirtyä sinne. Yksi syy on raha, sillä toivottais seuraavaksi ivf-hoitoja ja yksityisellä tuo on aika hintavaa, toki en tiedä tehdäänkö heti kunnallisella ivf-hoitoja, se jää nähtäväksi. Tänään oli tuo lääkäriaika ja saatiin lähete! Aivan ihana lääkäri! Hymyilyttää vieläkin. Vaikka itkua tihrustin historiaamme kertoen, sanoinkin että tämä lapsettomuus on aika kipeä paikka. Lääkäri sanoi, ettei meillä olisi mitään ongelmaa päästä julkiselle, sillä kriteerit täyttyvät. Liikutuin taas lisää.  Nyt on labralähetteet taskussa ja poliaikaa odotellaan. Tästä matkasta riittää sitten taas juttua, odottelen poliaikaa saapuvaksi vasta syksyllä. Ja sitten nähdään miten homma etenee. 

Nyt hyvää kesää kaikille! 

Mutkia matkassa

 Edelliseen postaukseen nyt vähän jatkoa. Mä tosiaan nyt sit irtisanouduin vakityöstäni ja tartuin puolen vuoden määräaikaiseen työhön, palkkakaan ei laskenut niin paljoa, että tuntuisi mikä oli positiivinen yllätys... ja hoitajana töitä riittää. Tarkoituksena mulla olis hakea nyt vihdoinkin ensi tammikuussa kouluun! 

No se työelämästä, muuta positiivista tänne ei sit kuulukkaa. Päätettiin nyt kuitenkin yrittää, kun työpaikka muutos tuli varmaksi. Mutta yritykseksi se jäi. Kp3-7 popsin letrozoleja 5mg/pvä. Kp12 oli folliultra ja limakalvo oli hyvä 9mm ja munarakkuloita oli aika paljon, kookkain ~11mm luokkaa. Lääkäri tässä kohtaa määräs menopur 75IU ja kp15 olisi sit seuraava ultra aamulla + mahdollisesti inseminaatio iltapäivästä. Kaksoishormoni-testi on tässä nyt hymyillyt muutaman päivän tai siis hymyileviä kasvoja vilkuttanut. Menopurin pistämiset sujui hyvin. Tänään tosiaan on tuo kp15 ja folliultrassa ei juuri mitään muutosta, toki hieman kasvaneet, mutta tilanne epäkypsä. No mitä lääkäri sanoo... ”ovulaatio mahdollisesti tapahtuu la tai su ehkä jopa maanantaina... YHDYNTÄÄ kannattaa harrastaa nyt viikonloppuna, riskinä toki on monikkoraskaus, tilanne on muuten hyvä” 

Ööööö.. olin suu auki (maski naamalla) ja sain kysyttyä sitten, et miten yhdyntä ja inseminaatio liittyvät millään tavalla yhteen?!? Sitten lääkäri huomasi virheensä. Ja mulle tuli olo, et onko se lääkäri nyt missään kohtaan oikeesti tajunnu mikä on homman nimi ja ottanut selvää hoidettavasta potilaastaan. Hän on mulle kuitenkin jo kaksi inssiä tehnyt :D No uusi suunnitelma. Inssiä ei voi tosiaan tehdä. Tänään on liian aikaista ja ensi tiistai vasta seuraava arkipäivä ja silloin liian myöhäistä. Heippahei vaan yli 500euroa tälle kierrolle, kun ei saanut edes mahdollisuutta :(  vaikka ei tää lääkärin vika ollut, kierto nyt vaan meni näin. 

Meitä esikoisen aikaan hoitanut lääkäri on palaamassa klinikalle, voin kertoa, että lääkäri vaihtu häneen nyt. Mun puoliso ei ole pitänyt tästä nykyisestä ollenkaan ja nyt tuon argumentin jälkeen multa meni kans into asioida hänen potilaanaan. Ensi kuussa olisi mahtavaa yrittää, mut mun työpaikka vaihtuu just toukokuun alussa, niin en tiedä miten onnistuu vai jäädäänkö suosiolla tauolle... pitkälle.. saas nähdä. 

Aina kolmistaan?

Viime vuoden lopun keskenmenosta selvitty. Ympärillä on tullut ihan jatkuvasti uusia uutisia ”meille tulee vauva vuonna 2021” ja yks meidän lähipiiristä saa myös kesällä vauvan ja pakko myöntää, että hieman sattu tämä uutinen vaikka heidän puolesta olen maailman onnellisin, mutta meillä olisi ollut lasketut ajat parin päivän erolla jos meillä olisi asia menneet toisin loppuvuonna. 

Päästiinpä tässä myös ensimmäiseen inseminaatioonkin sitten tuulimunaraskauden jälkeen.

Mukana oli letrozolit tällä kertaa. Kp12 ultrassa oikealla puolella oli 2munarakkulaa, joista toinen oli 12mm luokkaa ja toinen 10mm. Vasemmalla oli joku pienempi. Kohdun limakalvo 8mm. Se oli sitte kp14 ja sunnuntai kun ovulaatiotesti hymyili aamulla. Voi että mikä ärsytys, soitin kuitenkin maanantaina heti klo8 klinikalle ja inseminaatio varattiin samalle päivälle. Munasarjat kipuili, mutta ovulaatiolle tyypillisiä vuotoja ei kuitenkaan ollut. Ultrassa oli oikealla puolella nyt 2 munarakkulaa, joista suurempi vain 16-17mm.. vasemmalla taisi olla yks 12mm, kohdun limakalvo 10mm.. lääkärin mukaan ovulaatiota ei ollut vielä tapahtunut ja rivien välistä ymmärsin, että tilanne oli edelleen epäkypsä, mutta koska ovulaatiotesti oli + ja siittiöt sulatettu ei auttanut kun toivoa. Pregnyl pistettiin inseminaation yhteydessä ja lugesteroni tukena. 

Mutta huoneesta lähdettyä se toivo hiipu ja taisin jo heti seuraavana päivä itkeä vollottaa. Mä oon ollut nyt viime aikoina tosi herkkä. Jossain vaiheessa piinapäiviä ajattelin tämän olevan jopa ehkä raskausoire. 

Samalla myös piinapäivien aikana kaikille tutuksi tullut korona paheni ja jouduin hoitamaan koronapositiiviselle altistuneita. Luojan kiitos korona on pysynyt meiltä vielä poissa. Mutta se on ajankysymys koska se tulee. Päätettiinkin, että ei yritetä tämän jälkeen vielä tässä koronakriisin keskellä, koska mulla on suuririski se saada. Ehkä kun tilanne rauhoittuu parin kuukauden päästä on taas aika astua klinikan ovista sisään. 

Raskausoireita oli koko piinapäivien enemmän ja vähemmän. Dpo13 tuli raskaustestiin haalea toinen viiva, niin haalea että sai oikeasti valoa vasten sitä katsoa, dpo14 tuli taas tosi haalea toinen viiva ja tämän jo vaimokin näki. Dpo15viiva oli poissa. Ja niin oli myös ne vähäiset raskausoireetkin. Biokemiallinen taisi tämä yritys olla. Huomenna on dpo16 ja virallinen testipäivä, mutta jäädään odottelemaan kuukautisia. Tähdätään sitten vauva meille vuodelle 2022? :D 

Välillä mietin, että mitä jos me oltaiskin vaan kolmistaan. Koska näinkin on tosi hyvä, mutta silti kuitenkin syli tuntuu jotenkin tyhjältä. Myös kunnalliselle siirtymistä ollaan mietitty, jos sinne pääsisi. Yksityisellä sisarusoljet riittävät enää yhteen kertaan ja säästöt hoitojen suhteen ovat vähissä, mä olen menossa myös työhaastatteluun tällä viikolla. Koska mun tämän hetkinen työ on oikeesti ihan kauheaa ja asian kanssa olen kipuillut jo vuosia. Uusi työ kiinnostaa, mutta palkka laskisi ihan tuntuvasti.. no katsotaan mitä tapahtuu..

Niin ja rakas esikoisemme täytti helmikuun viiminen päivä 3vuotta! <3 

Lapsi, jota ei kai koskaan ollutkaan

 Rv 6+6 oli varhaisultra, jossa huomattiin alkion vastaavan rv5+6, eikä sydän lyönyt, mitaksi saatiin n.3,3-3,5mm. Diagnoosi: keskeytynyt keskenmeno. 

Sain lähetteen sekä ajan oman keskussairaalan naistentaudeille VIIKON päähän, jossa tilanne varmistettaisiin sekä alkaisi lääkkeellinen keskeytys. Voin kertoa, että viikko on pitkä aika. Pitkä aika, kun toivo on menetetty eikä saa kohtua tyhjentävää lääkitystä, jotta voisi jatkaa eteenpäin. En tämän viikon odottelun aikana itkenyt kamalasti. Päällimmäisenä oli viha ja pettymys. Ja ehkä toivo. Toivo siitä, että se meidän uusi perheenjäsen vielä tulee. Mutta koska, sitä ei tiedä. Sen tiedän, että jos seuraava raskaus päättyy näin ennen kuin alkaakaan, se on siinä. Meidän yrittämiset jää siihen. En vain enää jaksaisi. 

Nyt oli viikko kulunut ja aika tälle viimeiselle ”tuomion päivälle.” 

Mun sisällä oli hienosti toimiva keltarauhanen, lapsivettä, sekä istukkakudosta, mutta nämä näkyivät minulle vain mustana ympyränä ultrassa. Lääkäri näki nämä muut asiat. Ja nyt tässä kohtaa diagnoosi vaihtui. Tuulimuna. Niin, raskaus tavallaan eteni hienosti, mut aika helvetin olennainen asia sieltä sit puuttui. Se vauva. Mutta kysymys herää, että mitä viikko sit mitattiin? Ruskuaispussia? Emmä tiedä, eikä sillä kai ole niin merkitystäkään mikä tän hetken oikea diagnoosi on, kun se on nyt varmaa, että meille ei vauvaa tule. Ei nyt eikä kesällä 2021. The end. 

Mikään ei taas tullut yllätyksenä mennessämme varhaisultraan. Rv6+0 kun alkoi, niin kaikki oireet katosi. Ja taas se sama tunne, kuin joulukuussa 2016. Kaikki ei ole hyvin. Omalla kohdalla oireiden vähyys ja niiden katoaminen tarkoittaa aina keskenmenoa. Aina. Tai niin ainakin nyt luulen. Voihan kehopettymys. Ja vähän surkuhupaisaa, että ensimmäisessä raskaudessa la olisi ollut heinäkuun lopussa ja tässä epäonnessa heinäkuun alussa. Tämä epäonni on huomattavasti helpompi käsitellä, kun meillä on jo yksi aivan ihana lapsi <3 

Tyhjennys on vielä kesken. Suun kautta otettavan lääkkeen sain eilen sairaalalla ja pieni tuhruvuoto alkoi tänään  ja cytotecit laittelen huomenna aamulla ja sitten tämä kaikki on taas toivottavasti ohi tämän viikon aikana. Pitäkää peukkuja, ettei kaavintaan jouduta. 

Taas täytyy todeta, että palataan näihin asioihin myöhemmin, vuonna 2021 keväällä, kun tämä asia on käsitelty ja muutamat menkat odoteltu. 

Toivottavasti ensi kerrallakin raskaus alkaisi yhtä helposti, kuin nyt, mutta jatkuisi loppuun asti. 

Mieli yhtä harmaa kuin sää

 Keskeytynyt keskenmeno... taas.... 

Sananen piinapäivistä

Ihan ensi alkuun, totta tämä on, mä olen raskaana! Ja nyt elellään rv4+2. Uskomatonta, että ollaan onnistuttu ensimmäisellä yrityksellä, ei sitä vaan vieläkään pysty käsittämään. Mutta jos nyt vähän lyhyehkösti kuuluisista piinapäivistä. 

Dpo 1-3: ei ollut fiiliksiä suuntaan tai toiseen, mut eihän tuossa vaiheessa kai voi vielä ollakaan? 

Dpo 4-5: ei edelleenkään mitään.

Dpo 6-8: Näinä päivinä alkoi jännä jomottelu ajoittain tuntua alavatsassa, mutta yhdistin tän kivun tulevan aina silloin tulevaksi, kun olin laittanut lugesteronin. Rinnat myös turposi, mutta tämäkin myös yksi lugesteronin aiheuttama oire. Aloin myös käymään öisin pissalla ja se on mulle hyvin epätavanomaista, ellen ole.. raskaana. Kova jano kokoajan. Repäisykipu aivastaessa...  

Dpo 9-11: niin dpo11 tein ekan kerran positiivisen testin heti herättyäni. Viiva ei tullut heti, mutta testiajanpuitteissa. APUA! Nyt jännittää. Väsyttää, janottaa, vilunväreitä..

Dpo 12-14: dpo12 viiva haaleampi kuin dpo11.. no olikos tää nyt sit kemiallinen, oireet jatkuu, toki lievänä. Mutta kuitenkin. Dpo13 viiva taas vahvempi kuin dpo11, no mitä hittoa.. tähänkö on tultu, et mä kuitenkin kyttään noita viivoja, vaikka oon uhonnut etten niin enää tekisi, Sintin odotuksessa kun uin suorastaan raskustesteissä. 

Dpo 15-16: Viivat vahvistuu, eka ja vika tekemäni digitesti näyttää viikkoja 2-3. Nyt en enää testaa. Klinikalle soitto. Varhaisultra varattiin kun viikkoja on kasassa 6+6, halutaan tähän mennä myös tälläkin kertaa. Oireet on edelleen samat kuin edellä sekä ajoittain menkkamaista jomottelua, tuttua tunnetta Sintin alkuraskausajalta. Ihanaa <3

Alla tämän päiväinen testi. :)))) 

 

Inseminaatio ja dpo11

Palataan inseminaatioon joka tehtiin kp17. Se oli siis kaikista kamalin kokemus mitä mulla on ollut inseminaatioiden suhteen.  Yleensä ne on aika kivuttomia sekä toimenpide on nopeasti ohi. 

Menin sovitusti yksin inssiin, sillä L oli ollut pari viikkoa sit flunssassa ja varotoimenpiteenä hän ei sinne saanut tulla, vaikka oli terve.  Selvennän vielä, että kyse siis oli todistetusti normilenssusta. Joten Sintti ja vaimo ajelivat sen aikaan, kun oli the hetki. 

Huoneeseen mentäessä eka ultrattiin, folli paikallaan ja lääkäri sitä taivasteli. Sit inssi. Hän ei meinannut saada katetria paikalleen taaksepäin kallistuneen kohdun takia. Hän yritti ja yritti. Ja mua sattu! Hoitaja sanoi, mun näyttävän ihan kauhistuneelta ja yritti puhua mulle niitä näitä, että olisin rentona. Lääkäri tässä kohtaa ilmoitti, että joutuu nyt ottamaan pihdit, jotta saisi kohdun suun pysymään paikallaan.. ”nyt voi sattua”... ja sattu muuten niin maan perkeleesti! Ähisin ja puhisin, kuin synnytyksessä. No menikö kateri kohtuun, ei tietenkään. Hoitajakin jo ilmoitti kun aikaa kului, et siemenneste ei mene pilalle, vaikka se tuossa nyt joutuu odottamaan. Sit haettiin ilmeisesti jokin eri mallinen katetri vihdoin ja viimein... tämä yksilö meni heti sinne minne piti. Toimenpide ohi. Verta pyyhittiin minusta, sitä oli allani olleessa paperissa sekä sitä tuli vielä inssin jälkeenkin. Toimenpide kaikkineen kesti 15min + ultra 5min... voin kertoa, et kaikki lihakset olivat kipeitä seuraavana päivänä, kun gynentuolissa joutui olemaan niin kauan kauhusta kankeana :D 

No piinapäivät. Aika oireetonta menoa kokoajan ja on edelleen. Tänään on dpo11, päätin kokeilla aamulla testata, vaikka olin varma negasta, mutta se testi näytti kahta viivaa, ja tein tämän vielä nyt päivällä, josta kuva alla... varovaisesti olemme onnellisia!  Katsotaan nyt vielä piinapäivät loppuun. 

Ps. Unohdin mainita, että inseminaation yhteydessä pistettiin ovitrelle + lugesteronit ovat tässä tukena.

 

Mitä meille kuuluu?

 Täällä taas, syksy on siis saapunut. Mut ihan ekaksi kelaillaan menneitä kuukausia :) 

Huhtikuu: Hetkittäin harmitti, et inseminaatio ei tule onnistumaan tänä keväänä, mut ei siinä mitään, elämä jatkuu. Ja korona pahentunut suomessa, mutta onneks meidän maakunta aikalailla vähillä selvinnyt. Vauvauutisia tulvii ympärillä. Mutta myös surullisia, hyvä ystäväni koki toisen ja  viimeisen kerran kohdunulkopuolisen raskauden, nyt on jouduttu toinenkin munajohdin leikkaamaan. Vaihtoehtona heillä on enää hedelmöityshoidot jos haluaa raskaaksi, mutta olen ymmärtänyt, että hänen miehensä ei niihin tahdo ryhtyä. :( onneksi heillä on kuitenkin yksi lapsi ❤️

Toukokuu: Mehän jatkettiin Sintin imetystä, kun saatiin ”tuomio”, että hoitoja ei voi jatkaa. Mut sit koitti tämä toukokuu ja muistaakseni meidän hääpäivä eli 5.5 oltiin perheenä saunassa ja saunasta lähdettyäni kävelin vaatehuoneeseen hakemaan yökkäriä. Kumarruin alahyllyä kohti ja selässä napsahti erittäin kipeästi, tuumasin vain ”auts”. Ja laitoin yökkärin päälle. Tämän jälkeen kävelin makuuhuoneen puolelle ja kumarruin laittamaan pyyhettä turbaanille.... jalat lähti alta ja aivan suorastaan helvetillinen kipu selässä. En pystyny kävelemään, en liikkumaan, huusin ja itkin ja kirosin.. vaimo huusi kylppäristä, jossa Sintin kans vielä oli, et mitä tapahtu.. sain huudettua sit ”apua” ja vaimo lapsen kanssa juoksi auttamaan. No tämä diagnosoitiin seuraavana päivänä noidannuoleksi ja sain vahvoja kipulääkkeitä/lihasrelaksantteja, et imetys loppui kuin seinään. Mut se meni hienosti! Ja ah! Tästä päivästä eteenpäin meillä yöt on nukuttu hyvin! Ja sekös vähän lisäsi lisää vauvakuumetta, kun meidän Sintti on jo niin iso! ❤️

Kesäkuu: Klinikalta napsahtaa kirje postilaatikkoon.. no nytkö jo tieto tuli vai mitä ihmettä. Ei, se olikin lasku. Lasku sisarussiittiöiden vuosimaksusta. Minä sitten soittelin ja sanoin, että en maksa vielä ennen kuin asia selviää, voiko luovuttajaa edes enää käyttää.. ja lasku laitettiin jäihin siksi aikaa, kunnes toisin ilmoitetaan. Ah, kesäloma alkoi ja ihana helle! <3

Heinäkuu: Töihin paluu tapahtui tässä kuussa. Voihan työmotivaatio, sitä en ole kyllä vuosiin nähnyt. Harmittaa, ku en hakenut siihen miettimääni kouluun jo tän vuoden alussa, no katotaan jos nyt 2021tammikuussa saisin sen vihdoinkin aikaiseksi!

Elokuu: Klikikalta ei ole kuulunut mitään. Muistelinme molemmat, et lääkäri taisi mainita maaliskuussa, et ”palataan asiaan elokuussa”... No jos korona estää tämän pienen lapsen tutkimuksia... mutta kun jo niin kovasti haluais jo tietää ja edetä kohti omia haaveita.. Itsekästäkö? Ehkä. 

Syyskuu: On jo kuun puoliväli.. lähimmät ovat uskaltanut kysellä meidän haaveita toisesta lapsesta. Osa tiennyt tämän meidän tilanteen ja kysellyt siitä. Meillä ei ole vastausta. Pakko soittaa klinikalle. Saan tietää, että asia jo ratkennut, ilmeisesti kukaan ei vaan älynnyt meille soitella.. Lääkäri soittaa minulle seuraavana päivänä sovitusti. Julkisesti en tämän lapsen rakennepoikkeamaa kerro, mutta hän voi hyvin. Hänen poikkeamansa on myös sellainen, että en itsekään ikinä keskeyttäisi raskautta, jos jäisimme rakenneultrassa kiinni. Ja niin, luovuttajan osuus on tähän hyvin epätodennäköinen ja tutkimusten sekä perinnöllisyyslääkärin lausunnon perusteella luovuttajan sukusolut ovat käytössä. No, mutta!!! Koska tilanne on tämä, voidaanko aloittaa jo heti seuraavasta kierrosta hoito!?!?!??! Ja niinhän me sit jäätiin odottelemaan seuraavia kuukautisia. Menkat alkaa vielä tämän kuun lopussa! Jes! Tästä se lähtee!!

Lokakuu:  Me yritetään siis luomukiertoon saada inssi. Kaksoishormoni testi alkaa vilkuttaa hymyileviä kasvoja kp14 ja on tietenkin lauantai. Maanantaina kp16 on folliultra.. omat fiilikset on, et ovis on ihan justiinsa! Mut vilkkuva hymynaama vain jaksaa ilahduttaa tänäkin maanantai aamuna. Tämä lääkäri (taas eri kuin maaliskuussa) vähän ihmettelee, miten raskaus on muka ”parantanut” mun kiertoa jos se on ollut ennen raskautta epäselvä... ultrassa folli20mm ja kohdun limat 11,8mm.. ovis on käsillä.. kello on jo niin paljon, että tänään kp16 sitä (inssä) ei voida tehdä, mutta huomenna kp17aamusta. 

Kp17 aamuna ovistesti on virallisesti positiivinen. Ultrassa folli paikallaan ja kasvanut eilisestä.. inseminaatio suoritettu... siitä myöhemmin lisää.....ei ollut meinaan ihan helppo nakki.

Katotaan sit syksymmällä...

Ennen suunnittelukäyntiä mietitimme vaimon kanssa, et miten nyt tän tulevan lapsen yrittämisen kanssa edetään, koska maailmantilanne tämän koronan kanssa on akuutti. Ja tämä tilanne koskettaa meitä mun työni vuoksi paljonkin jos joudunkin töitä tekemään kellon ympäri mikäli meidän työpaikan asukkaille koronavirus tulisi.

Viime viikon lopulla tuli klinikalta puhelu. Meidän donoria on käyttänyt joku muukin perhe jo ilmeisesti kolmatta lasta yrittäessään ja tällä lapsella on rakennepoikkeama nyt sit todettu. Aikaisemmat lapset ovat terveitä (kuten myös meidän Sintti). Syy tähän poikkemaan selvitellään sitten, kun tämä perhe kesällä lapsen saa. Ja tätä rakennepoikkeavuuden tasoa emme tiedä, vasta sitten kun ollaan varmoja, että johtuisi luovuttajasta 100%:sti. Syy voi olla luovuttajassa, odottavassa äidissä tai ihan vaan, että raskauden kulussa on käynyt jotain, joka tämän poikkeavuuden on aiheuttanut. Joten meidän luovuttajan sukusolut ovat käyttökiellossa toistaiseksi, kunnes vastauksia saadaan syksyllä.

Tänään sitten käytiin klinikalla. Me päädyttiin odottamaan vastausta eikä rynnätä heti vaihtamaan luovuttajaa. Lääkäri myös itse suositteli tätä vaihtoehtoa. Ja korosti myöskin tuota edellä mainitsemaani koronatilannetta. Ja meillä kun hedelmällisestikkään ole kiire. Meillä on vielä aikaa.

Kävin kuitenkin tutkimuspöydällä... Ja mitä sielä olikaan vastassa!! Aivan täydellinen juuri puhkeamaisillaan oleva munarakkula ja lääkärin sanoin "täydellinen limakalvo".. Eli juuri nyt on ovulaatio hollilla. Ja mikä parasta, meille ollaan alustavasti syksylle suunniteltu inseminaatio luomukiertoon! Olen ihan äimänkäkenä!! Mun kroppa siis ehkä toimii?? Ilman letroja ja menopurpiikkejä? Uskomatonta! Syksyllä kuitenkin asia vielä uudemman kerran tutkitaan, ennen kuin hoidot aloitetaan joko nykyisellä luovuttajalla tai sitten se tarpeen vaatiessa vaihdetaan jos tulokset niin näyttävät.

Eli syksyllä sitten palaillaan näihin asioihin sitten takaisin. Pysytään terveinä! :)

Suunnitelukäynti varattu

Maaliskuussa häämöttää mun loma sekä vaimo pitää jälleen 3viikkoa isyyvapaita samaan aikaan. Ja mikä olis parempi ajankohta suunnittelukäynnille, kuin juurikin tuo loma-aika! Ja nyt suunnitteluaika sit on varattu.

Mulle jäi puhelusta kutkuttava tunne ja innokas olo. Samalla myös jännittää ja ehkä pelottaa. Samoja tunteita olen kokenut ennenkin, kun klinikalle ollaan rynnitty.
Samalla käynnillä otetaan pyynnöstäni papa, koska edelliskerrasta on aikaa sen 5vuotta ja ikäni puolesta en vielä pääse joukkoseuloihin. :D

Haluaisin jo kovasti viimeistään huhtikuun kierrosta yrittää, mut katotaan tilanne sitten mikä se on.  Meidän entinen hoitava lääkäri ei työskentele enää "meidän" klinikalla, nyyh :( tykättiin hänestä oikein paljon, mutta ollaan käyty tällä uudella lääkärillä, kun Sinttiä yritettiin.
Hän silloin vasteultrassa sanoi "hyvä tästä tulee" ja pelotti nuo sanat, koska pelkäsin ettei meille tulee koskaan lasta. Mutta siitä kierrosta meidän Sintti sitten sai alkunsa ja syntyi. Kävimme myös tällä lääkärillä varhaisultrassa, jossa itkin kuin pieni vauva, kun Sintin sydän jumpsutti ja pieni ihmistaimi kasvoi. :')
Toivottavasti tänä vuonna saa jälleen itkeä saman asian tiimoilta.

Siittiöt on ollut meillä varattuna jo kohta 2vuotta ja niistä vuosimaksua ollaan siis maksettu. Nyt ne sit käytetään. Ja olenkin sen jo maininnut, että 3hoitokertaan ne riittävät. Ja se on se määrä mitä me yritetään.  Ihanne olisi jos kerrasta nappais, mut en halua uskoa semmoiseen ihmeeseen. Mutta toivossa on hyvä elää!

Nyt täytyisi saada tuo imetys sitten lopetettua. Siitä tulee VAIKEAA, mutta lomalla se on hyvä lopettaa, kun on aikaa/voimaa siihen paneutua.

Kevät kolkuttaa, valoa alkaa olemaan enemmän ja enemmän. Mielikin on kirkkaampi mitä lähemmäksi kesää mennään. Lauantaina päästään vaimon kanssa kaksin vähän hienompaan ravintolaan syömään, en edes muista koska viimeksi ollaan oltu!

Hyvää loppuviikkoa.

Lapsettomien vuoksi ei naurata

Ihan alkuun, kaikki nimet jotka tässä tekstissä mainitsen ovat keksittyjä, mutta helpompi kirjoittaa nimien kanssa, kuin että teksti olisi "serkunkaimansiskonnaapuri" juttua :D

Musta on tullut äitiyden myötä jollain tavalla tosikko jos vitsit liittyvät lapsiin. Keskenmeno jätti niin syvät jäljet ja vaikka itse en ehkä ihan tahattomasta lapsettomuudesta kärsinyt, niin keskenmenon pyörteessä tuntui siltä. Mutta monia, monia muita pareja koskettaa. Ja myös itsellisiä naisia ja miehiä.

Näitä tämmösiä "vitsejä" on nyt putkahdellut välillä mun silmille. Tästä nyt on jo useampi kuukausi, kun mun kaveri kertoi, et meidän vanha yhteinen tuttu Tatu oli laittanu instagramiin ultrakuvan ja tähän kuvatekstiksi "vahinko kävi, tammikuussa tavataan"
Mä kauhistuin tosta kuvatekstistä ihan kamalasti ja taivastelin, et kuka kehtaa julkisesti asian noin ilmaista. Some on Some ja se ei poistu sieltä. Koskaan.

No se siitä. Oli ja meni.

No tämä seuraava tapahtuma on tuore. Ja tapahtui suoraan face to face. Mä kauhustelin tätä vielä tänäkin aamuna ja vaimoni myös.

Lauantaina oli mun ystävän miehen suurehkot syntymäpäivät. Sielä pöydässä istuessani katselin ympärilleni, et ketä pöydissä istuu. Silmät osuivat Pekkaan. Meillä on yhteinen kummilapsi, jonka synttäreillä viime toukokuussa ollaan nähtykin. Pekka myös sai viime kesäkuussa puolisonsa kanssa kauan toivotun esikoisen. Kuulin ystävältäni tuolloin, että lasta on ollut vaikea saada. No osuttiin Pekan kanssa sit myöhemmin illalla samaan tilaan ja keskustelu meni kutakuinkin näin:

Minä: Pekka, Hei onneks olkoon.. Tosin vähän nyt tulee myöhässä kun reilu puoli vuotta on jo kulunut.

Pekka: ööööööö, mistä sä mahdat onnitella?

(tässä kohtaa pelästyin, et onko jotain kamalaa käynytkin, mistä en tiennyt)

Minä: No siitä sun lapsesta..

Pekka: öö jaa, onks se muka onnittelun aihe?

Minä: No eiks yleensä onnitella, kun lapsen saa?? (voin kertoa, et ilmeeni oli hymystä muuttunut yhtä vakavaksi kuin kuuluisa "tonnin seteli")

Pekka: eihän tommonen huutava kakara voi olla ilonaihe, nyt oon sen oppinut, että lapset on ihania, niin kauan kun eivät oo omia.

Tässä kohtaa mä mietin, et mitä vi**ua mä just kuulin. Pekan kaverit kommentoi taustalla "no mut ainahan sä voit lähtee menee, maksat vaan elarit!!" eräs tuntematon mies kuitenkin tokaisi "Sulla on Pekka jotain semmoista, minkä mä haluaisin!"
Tämän jälkeen jutut meni niin kauheen kuuloiseksi, et sanoin vaan "jaa" ja lähdin pois.

Voihan kyse olla väsymyksestä, mut tässä kohtaa väsymys tuntuis olevan aika paha. Tai ehkä se totuus vauva-arjesta on iskenyt pahemman kerran rätillä kasvoihin. Meilläkään, kun ei Sintti mikään kaikista lepposin ole ollut, mutta ikinä.. En IKINÄ puhuis hänestä noin! Ja jos vaimoni puhuisi, suuttuisin erittäin paljon. Lapset kun eivät mulle ole mikään vitsi.

Mutta tässä siis asioita, joista nykyisin loukkaannun.. Miltä kuulostaa, olenko vaan nipottava ihminen? Vaiko loukkaisko sua tämmöset jutut?